Hae
Ready Steady Flow

Miehen matkatyö – parisuhteen pelastus, tuho vai jotakin muuta?

Jatketaanpa miehen matkatyöstä juttelemista, sillä kysymyksiä siitä koskien saan paljon. Tällä kertaa höpöttelen teille vähän parisuhteesta ja matkatyöstä. Mikä on muuttunut? Mikä on ennallaan? Millaisia vaikutuksia matkatyö itsessään luo parisuhteelle?

He, jotka juuri ovat aloittelevia lapsellisia matkatyöleskiä, voivat sulkea seuraavan lauseen ajaksi silmänsä. (Tai sitten lukea sen ja saada tietää, mitä todellisuus saattaa olla…) Yleisesti ottaen matkatyö on ollut meidän parisuhteelle huono juttu, siis jos vertaa siihen, että toinen vaihtoehto olisi, että miehen työ olisi ei-matkatyötä. Juuri nyt, kun matkatyötä on takana 7 kuukautta, voin rehellisesti sanoa, että ei se ole ollut koko ajan kivaa ja ihanaa parisuhteen osalta, kun toinen on melkein joka toisen viikon ulkomailla (ja välillä matkat ovat yli viikon tai on pari viikkoa putkeen matkoja muutaman päivän tauolla).

Meillä on ollut ennen matkatyötäkin tosi vähän kaksinaikaa, joten luonnollisesti se on nyt vieläkin vähäisempää. Meillä lapset ovat melko vähäunisia, joten iltaisin meillä ei ole kovinkaan paljon kaksinaikaa. Ja ne kerrat, kun olemme kuopuksen aikana (puolitoistavuotias) olleet kaksin kodin ulkopuolella, ovat laskettavissa yhden käden sormin. Ja tietenkin nyt, kun matkatyö on kuvioissa, niin nekin vähäiset kahdenkeskiset ilta-ajat puolittuvat. Kodin ulkopuolista kahdenkeskistä aikaa ei tule järjestettyä, ellei ole oikeasti, siis ihan oikeasti joku syy, miksi on pakko lähteä kaksin ja pakko löytää lastenhoito kaikille kolmelle lapselle. Ne muutamat kerrat, kun olemme kahden olleet jossakin kuopuksen aikana, ovat olleet suurin kaikki ravintola- ja kylpylälahjakorttien käyttö viimeisenä mahdollisena päivänä plus lapsettomat juhlat… 😀

Okei, mutta parisuhteeseen matkatyön aikana. Vielä ei pitkäaikaista vaikutusta voi tietää, mutta ongelmia on ollut havaittavissa, joihin täytyykin heti tarttua, jotta ne eivät suurene (jos ne ovat sellaisia, joihin voi puuttua). Listaan tähän nyt viisi vaikeutta minun persektiivistä katsottuna.

  1. Kun on rankka päivä lasten kanssa, ei olekaan sitä toista, jolle sanoa, että hoidetaanko tämä yhdessä. Ei ole ketään, jota odottaa kotiin saman päivän aikana keventämään taakkaa.
  2. Kotityöt saattavat tuntua epäreiluilta. Kun kotonaoleva hoitaa poissaolevan työpäivän ajan lapsia ja kotia, niin sen jaksaa kyllä, mutta sitten, kun toinen ei olekaan viikkoon tulossa kotiin, niin vääjäämättäkin kaikki kotityöt kasaantuvat sille, joka on kotona. Ja varsinkin silloin, jos on itse tosi väsynyt, niin epäreiluus saattaa tulla mieleen yömyöhään tiskejä ja pyykkejä hoitaessa. Toisen kun hotellissa ollessaan ei tarvitse kotitöitä murehtia ja ruokailukin hoidetaan ravintolassa valmiissa pöydässä työkavereiden kanssa mukavasti.
  3. Lapset kiukuttelevat ja uhmaavat sille kotonaolevalle. Minä kärsin siitä myös siis lasten kautta, että mies on pois kotoa. Se ei tee ehkä parisuhteelle niin hyvää, kun tuntuu, että miehen takia nyt lapsetkin ovat minulle vaikeampia.
  4. Jos ei ole koskaan pitänyt toista itsestäänselvyytenä ja jos on aina arvostanut toista, niin se toisen poissaolo ei tee mitään ”Wau, enpä ole ikinä tajunnut arvoasi ennen kuin lähdit”-efektiä, koska se arvostus on aina ollut jo läsnä. Meillä ei siis olla mitenkään ”syvennytty” tms. tämän matkatyön kautta. Pikemminkin kaipaus on vain saanut surullisempia muotoja.
  5. Jos on rankempi elämäntilanne muutenkin juuri sillä hetkellä (muita kuin parisuhteeseen liittyviä murheita, huolia), niin silloin myös kotonaoleva puolisko tarvitsee enemmän palautumista. Palautuminen on kytköksissä omaan hyvinvointiin ja oma hyvinvointi parisuhteen hyvinvointiin. Tätä kautta tulee tämä vaikutus: Jos matkatyössä olevalla puoliskolla ei ole mahdollisuutta antaa palauttavaa aikaa (minulle erityisesti nukkuminen)/jakaa kotitöitä kotonaolevan kanssa, voi olla, että kotonaoleva ei voi niin hyvin, mikä vaikuttaa myös siihen, miten sitä parisuhdetta jaksaa hoitaa, miten herkillä ollaan toisen poissaolon suhteen jne. Näin on valmis negatiivinen itseään kiertävä kehä valmis…

parisuhde

Tällaisia asioita tuli nyt päällimmäisenä mieleen. Pystyttekö te matkamiesten puolisot samaistumaan vai tuleeko teillä aivan eri asiat mieleen? Ja te, joilla miehet eivät ole matkatöissä, niin kuulostaako tällainen elämä houkuttelevalta…? 😀

Niin, jokaisessa asiassa on puolensa ja puolensa. Rehellisenä blogina ja vertaistuen väylänä halusin jakaa nämäkin puolet tästä asiasta, vaikka onhan matkatyössä myös hyviä puolia. (Mutta oikeasti, meidän parisuhteen kannalta en keksiä tällä hetkellä montaakaan, tai yhtään…)

Viimeiseksi tahdon nostaa esille asian, jota olen miettinyt: vaikka minulle tarjottaisiin osapuolten vaihtoa miehen kanssa, niin en tahtoisi. Minun sydämeni sanoo, että yli viikonkin pituiset erot lapsista olisivat aivan liikaa minulle. Kaiken tämän härdellin keskellä nautin kovasti lasten kanssa olosta kotona. Halusin tämän kertoa, silä tämäkään asia kun ei ole mustavalkoinen.

// Emmi

Reissutyöläisen vinkit huippuvireen ylläpitoon myös pitkillä ulkomaanmatkoilla

Yhteistyössä Foodinin kanssa

Vaikka matkustelu onkin useimmiten kivaa, liittyy siihen silti omat haasteensa. Toisille matkalle lähtö voi olla hyvinkin stressaavaa. Ehkä suurin haaste oli sitten kyse työ- tai lomamatkasta on aikaerorasitus, eli jetlag. Jaan teille seuraavaksi reissutyöläisen vinkit huippuvireen ylläpitoon myös pitkillä ulkomaanmatkoilla.

Minimoi stressi

Minimoi stressi – Helpommin sanottu kuin tehty. Hyvä valmistautuminen ennakkoon helpottaa elämää vieraassa maassa huomattavasti. Itse tykkään todella paljon käyttää Google mapsiä reittien suunnitteluun. Sieltä löydät julkisen liikenteen aikataulut, navigointipalvelun ja voit tarkastaa lähialueesi palvelutarjonnan. Jos pelkäät suuria datasiirtomaksuja, voit aina mennä johonkin julkiseen tilaan tai kahvilaan, joista useimmiten löytyy free wifi ja voit ladata offline-kartan valmiiksi, jota voit käyttää ilman nettiyhteyttä.

Maailmalla on edelleen monia paikkoja, joissa hyväksytään vain käteinen. Varaudu siis pitämään aina paikallista valuuttaa mukanasi ainakin parin päivän tarpeen verran.

matkustaminen

Yksi stressin vähentämiseen liittyvä täsmävinkki on adaptogeenit, kuten rhodiola tai aswhagandha. Itselläni nämä ovat mukana matkoilla, sillä ne tukevat kehon kykyä sietää stressiä paremmin. Ilmainen ja tehokkain ase stressihormoni kortisolin laskuun on oksitosiini, eli ns. läheisyyshormoni. Keho tuottaa sitä itse, kun olemme toistemme lähellä. Jos olet matkalla yksin, etkä pääse halaamaan puolisoasi, perhettäsi, ystävääsi, lemmikkiäsi tms., toimii oksitosiinin lisääjänä myös vaikkapa rentouttava hieronta.

Bonus: pidän itse mukana aina survival kit:iä, jossa on c-vitamiinijauhetta, aktiivihiiltä ja ruoansulatusentsyymejä. Mega-annos C:tä buustaa kehon vastustuskykyä, jos tunnet kaktuksen piikkejä kurkussasi. Aktiivihiili nappaa vatsatautipöpöt välittömästi kiinni ja selviät todennäköisesti paljon vähemmällä vaivalla ruokamyrkytyksistä. Entsyymeillä varmistat, että (liian) myöhään syöty raskas ateria ei pidä sinua hereillä puolta yötä.

Pidä huolta ihosi kunnosta

Pidä huolta ihosi kunnosta – Iho on meidän uloin suojakerroksemme, josta kannattaa pitää hyvää huolta välttyäkseen monilta ikäviltä asioilta. Huolehdi, että ihosi on ehjä, sillä muuten on vaara, että nappaat jonkun ikävän veriteitse tarttuvan tuliaisen matkaltasi.

Jos vietät aikaa auringossa, mutta et halua myrkyttää itseäsi aurinkorasvoilla, voit tehostaa kehosi kykyä sietää uv-säteilyä syömällä suuria annoksia beetakarotenoideja jo hieman ennen sekä koko matkan ajan. Tehokkain on astaksantiini.

matkustaminen

Voit myös valmistaa aurinkorasvan itse sekoittamalla kookosöljyä ja kaakaovoita. Jos tarvitset tehokasta suojaa, niin lisää sekoitukseen vielä sinkkijauhetta.

Lisätärppi: Tiesitkö, että jos käytät aurinkolaseja, jotka blokkaavat uv-säteilyn silmiltä, ei kehoon tule silmien kautta informaatiota, että aurinko paistaa. Tällöin iho ei osaa myöskään itse suojautua uv-säteilyltä. Harkitse siis kahdesti, että haluatko/tarvitsetko aurinkolasejasi muulloin kuin autonratissa aurinkoisina päivinä.

Selätä aikaerorasitus

Ihmisillä on sisäinen kello, joka on siinä rytmissä, mitä normaalisti elät (jos elät suhteellisen säännöllistä elämää). Jos lennät monen aikavyöhykkeen yli, ei sisäinen kellosi välttämättä seuraa ihan niin nopeasti perässä ja joudut kärsimään tästä aikaerosta. Onneksi on kikkoja, joilla voit synkronoida sisäisen kellosi nopeammin uuteen aikaan.

Maadoita itsesi mahdollisimman nopeasti, mahdollisimman pitkäksi aikaa, kun olet saapunut määränpäähäsi. Ota siis kengät ja sukat pois ja tallustele paljain jaloin nurmikolla tai rantahiekalla. Vielä parempi on, jos menet lillumaan meriveteen. Kehosi saa maakosketuksen kautta informaatiota olinpaikastaan ja oikeasta aikavyöhykkeestä.

matkustaminen

Tue melatoniiniaineenvaihduntaasi. Jos et halua ottaa melatoniinia purkista, niin on olemassa myös muita keinoja. Oleskele aamu-/keskipäivän aikaan ulkona niin, että silmäsi saavat auringonvaloa. Valo viestittää aivoille, että on päivä. Valo on myös paras sirkadiaanisen rytmisi tahdistaja. Sitten kun tulee ilta ja hämärä, pyri välttämään kaikkea voimakasta valoa, jotta silmät viestittävät aivoille, että on ilta.

Täsmäniksit: True-biohakkerit käyttävät tietenkin sinivaloa blokkaavia laseja iltaisin. Jos tämä ei ole juttusi, niin minimoi ainakin kaikki sinisen valon lähteet, siis ruudut. Säädä näytön värispektriä mahdollisimman punaiseksi joko manuaalisesti tai käytä tätä varten sovelluksia, kuten f.lux.

matkustaminen

Huolehdi myös, että elimistölläsi on riittävästi melatoniinin rakennuspalikoita. Tärkein näistä on aminohappo tryptofaani. Paras tryptofaanini lähde on kurpitsansiemet tai niistä tehty jauho. Tryptofaanista muodostuu kehossa serotoniinia ja serotoniinista edelleen melatoniinia. Mutta viimeisin konversio tapahtuu vain, jos on riittävän pimeää. Mutustele siis matkallasi iltaisin kynttilän valossa kurpitsansiemeniä ja nuku levollisesti 😉

//Ramon