Hae
Ready Steady Flow

Sata syytä hankkia tämä kirja (plus kirja-arvonta!)

Imetysdieetti? Keliakia? Gluteeniyliherkkyys? Maidoton ruokavalio? Halu tehdä terveellistä ruokaa? Kiinnostus valtavirrasta poikkeavaan ruokavalioon? Kokkausvastuu sukujuhliin, joihin tulee ”ne vaikeasti syövät tyypit”? Vertaistuen tarve? Ja kaikki muutkin syyt hankkia kirja ”Meidän perheen parhaaksi”. Mikä kirja se siis on?
Kuulin kirjasta ensimmäisen kerran noin vuosi sitten, kun sain pyynnön kirjoittaa kyseiseen kirjaan oman tarinani imetysdieetistäni. Innostuin kirjan ideasta välittömästi! Tämmöistä ei olekaan Suomessa (ja kirjoittajien mukaan todennäköisesti edes maailmalla) ennen julkaistu! Kirja sisältää faktaa (myös lääkärin kirjoittamana) allergioista, vauva- ja taaperoajan ruokavaliosta, imetysdieeteistä sekä ruoka-aineista. Kirjassa on myös vertaistukitarinoita imetysdieettaavista perheistä. Tämän lisäksi, ja siis pääosassa, kirja sisältää paljon todella herkullisia ruokaohjeita (niitä on lähes sata!). Kaikki ruokaohjeet ovat lehmänmaidottomia, kananmunattomia, gluteenittomia (myös kaurattomia), perunattomia, soijattomia sekä naudanlihattomia ja sokerittomia. Poisjätetyt ruuat on valittu niin, että ne sisältävät helpoimmin allergisoivat ruoka-aineet (ja tietenkin sokerin kohdalla ollaan ajateltu terveysnäkökulmaa).

Rehellisesti sanottuna: kirja on ihana! Se on kannustava, visuaalisesti erittäin kaunis, helppolukuinen ja reseptit ovat sellaisia, etteivät ne vaadi viiden tunnin keittiökikkailuja onnistuakseen. Pääasiassa kirja on siis tehty helpottamaan imetysdieettaajien arkea, mutta se ehdottomasti sopii kaikille muillekin. Kukaan, ei kukaan tarvitse oikeasti ruokavalioonsa näitä ohjeista poisjätettyjä ruoka-aineita. Ilman niitäkin saa valmistettua perin hyvää, kaunista, terveellistä ja inspiroivaa ruokaa! Jos keittiöhommista on yhtään tietoa, niin montaa ohjetta pystyy tosi helposti varioimaan ja joukossa on monipuolisesti kaikenlaisia ruokia – myös vegaaniruokia ja raakaruokia! 
Reseptejä en vielä testannut keittössäni suoraan kirjasta lukien, mutta kun tsekkasin jokaikisen reseptin läpi, voin antaa makutakuun, sillä huomasin, että ihanan reseptien kehittäjän Tuulian kanssa olemme melko samoilla linjoilla ruokien suhteen; sen verran (melkein tismalleen, hehe) samanlaista ruokaa on päätynyt myös minun keittiössäni lautaselleni kuin mitä kirjassa esitellään. 🙂 

Nyt minulla on ilo hemmotella teitä ja arpoa teille blogini virallisille lukijoille yksi kirja! Jos siis olet klikannut itsesi blogini lukijaksi (tuosta oikeasta reunasta) ja haluaisit voittaa tämän kirjan itsellesi, niin heitä kommentti tämän postauksen alle! Kirjan arvo on 34e. Arvonta-aikaa on viikko, 24.7 klo 24 asti. Otan voittajaan yhteyttä henkilökohtaisesti, joten jätähän sähköpostiosoite kommenttikenttään myös. 
Onnea arvontaan! 
p.s. Jos arpa ei suosi, niin kirjan voit ostaa Atenan verkkokaupasta. Ja jos et jaksa odotella kirjan saapumista, kannattaa kurkata Tuulian mahtava Wellberries-blogi, se on täynnä kaikkea ihanaa syötävää!

Tuorepuuro, NYT.

Minun mielestäni ajankohtaisin tuorepuuro juuri nyt on mansikka-mustikkatuorepuuro. Mansikoita saa vielä (juuri ja juuri) ja mustikkakausi on kivasti jo startannut! Hyvällä tuurilla molemmat lajit saa ripoteltua tuorepuuroon tuoreena, nam! Tässä minun versioni ajankohtaisesta herkusta!

1-2 dl halkaistuja tai rouheasti haarukoituja mansikoita
1-2 dl mustikoita
2-3 dl jäähdytettyä teetä (mieluiten jotakin marjaisaa teetä, esim. Clipperin wild berry infusion, strawberry & rhurarb infusion tai blackcurrant & blackberry infusion)
1 rlk maapähkinävoita tai kookosmannaa 
n. 2 dl kaurahiutaleita
makeutusta oman maun mukaan (esim. stevia)

Valmista tee normaalisti ja sekoita lämpöisen teen joukkoon tasaiseksi maapähkinävoi tai kookosmanna (voit myös laittaa molempia!). Jäähdyttämisen jälkeen lisää muut ainekset joukkoon. Anna puuron tekeytyä hetken tai pidempään, miten jaksat odotella.

Ja sitten kun ne tuoreet mansikat on syöty, niin voi kaivaa pakastimesta ne vihoviimeiset punaherukat viime vuodesta mansikan korvaaviksi. Tämä puuro toimii niidenkin kanssa!

Yhteistyössä Foodinin kanssa