Hae
Ready Steady Flow

Kolmannen raskauden himot ja ällötykset

Minulle ei sovi raskaus – se on tullut tässä todettua nyt jo kolmannen kerran. Huh ja yök ja kääk. Kaiken kestän ja pyrin olemaan valittamatta, sillä tämäkin raskaus on ollut hartaasti toivottu. Kannan siis kaiken, mitä se vaatii, mutta silti aion blogissa ruotia raskauden myös näitä vähemmän kivoja puolia – jospa se antaisi vertaistukea muille onnekkaille kärsijöille. 
Raskaus on aina muuttanut ruokailujani. Edelliset ihan karmeat raskausajan ruokavaliot olen paljastanut tässä kirjoituksessa: likainen totuus. Tämä viimeisin raskaus on mennyt ainakin tähän asti ruokien suhteen todella paljon puhtaammin, sillä karkkihyllyt eivät ole juurikaan kiinnostaneet, mutta ne himot ja ällötykset – ne ovat olleet todella vahvasti läsnä tässäkin raskaudessa! Ja ruokaa on mennyt PALJON (meinasin kirjoittaa, että kysykää mieheltäni, mutta ehkä ei kannata, sillä voitte pyörtyä…). Edellisissä raskauksissa himoitsin yleisesti vain hiilari- ja sokeripitoisia juttuja (ja niitä sitten todellakin söin), eivätkä silloin ällötykset olleet näin voimakkaita kuin nyt.
Aikaisemmissa raskauksissa olisin tunkenut nämä ja kymmenen muuta samantyylistä juttua suuhuni minuutissa.

Nyt kaikki alkoi suurella sipulinhimolla! Tein joka päivä pannulla mössöä, johon laitoin tuoretta keltasipulia, ruohosipulia, punasipulia, valkosipulia, sekä samoja juttuja tietysti rutkasti myös mausteena! Kun sipulivaihe meni parin viikon päästä ohi, sipuli alkoi kamalasti ällöttämään, enkä saa vieläkään voimakkaan sipulin makuisia ruokia syötyä. (Nytkin tätä kirjoittaessa alkoi oksettamaan ajatus tästä mössöstä.)
Sitten alkoi tomaattikausi! Herkuista herkuimmat olivat minitomaatit (joihin en ole vieläkään menettänyt himoani!), mutta tomaattikautena tomaatti meni mieluusti myös soseena ja paseerattuna. Tomaatti soseena ja paseerattuna oli kuitenkin vain hetken rakkaus, ja muutaman viikon päästä (tähän hetkeen asti) tomaatti ei mene kuin tomaattina alas ollenkaan.
Tomaatin jälkeen alkoi vihreiden vihannesten kausi. Silloin himotti pinaatti, lehtikaali, salaatit, nokkonen ja muut vastaavat. Tämä himo kesti ehkä viikon, ja himmeni hiljalleen. Suurimpaan osaan näistä ruuista ei kuitenkaan tullut suuria antipatioita tämän vaiheen loputtua. 
Viimeisin himotus ovat olleet hedelmät, niin tuoreina kuin kuivattuinakin. Ensimmäiseen kolmeen kuukauteen en saanut yhtäkään hedelmää enkä marjaa alas, ja tämä jos mikä oli todella outoa; ennen raskautta kun vetelin ainakin pari desiä marjoja päivässä ja hedelmiäkin upposi ihan ongelmitta. Edelleenkään en saa ihan kaikkea alas: esimerkiksi viinimarjat ja raparperi oksettavat!
Himotus, mikä ollut melkeinpä koko ajan läsnä, on ollut lihan himo! Se on tässä viimeisten kuukausien aikana ollut aika valtava. Punainen liha, se on ollut ykkönen! Myös kana on mennyt aika liukkaasti suuhun. Kala ällötti ensimmäiset kolme kuukautta, mutta nyt on alkanut tietyt kalatkin uppoamaan hyvin. 
Kokoaikainen raskausällötys on ollut kahvi ja tee – nuo minulle normaalisti rakkaat juomat. Ennen raskautta join ainakin yhden mukillisen (kofeiinitonta) kahvia päivässä ja aika monta kupillista teetä – ja voi että nautin niistä hetkistä! Viimeisen kuukauden aikana olen kokeillut juoda kaksi kertaa kahvia ja kaksi kertaa teetä vähän pakolla, mutta ei taida olla vieläkään minun juttuni… Myös kaikki jauhoiset jutut ovat todella yök!
On kyllä suorastaan outoa, että en kahviloissa ollessani kykene juuri teepussien lähettyvillä hengaamaan.


Olen pyrkinyt kuuntelemaan omia mielitekojani, ja syödä ilman huonoa omaa tuntoa sitä, mitä kehoni huutaa, sillä tällä kertaa se on huutanut erilaisia asioita kuin edellisissä raskauksissa. Ja kaikki, jotka ovat todellisista raskaushimoista kärsineet, tietävät, että siinä ei paljon kysellä, että pitäisikö syödä vaiko eikö syödä vaan sitä vaan todellakin syödään! Onnekas olen siis, että himoni ovat olleet nyt järkevämmät kuin viime raskauksissa. Vaikka voihan sitä nytkin miettiä, että onko järkeä syödä kerralla pellillisen lohkoperunoita tai 500g lihaa tai 500g kuivattuja hedelmiä tai kuusi banaania. Näitä kaikkia muun muassa olen siis syönyt ihan tuosta vain… 
Vaikkakin tällaiset ”ruokakaudet” ovat olleetkin minulle uusia, olen niitä pyrkinyt kunnioittamaan (ja toivomaan, että tällä kaikella on jokin tarkoitus). Olen myös kunnioittanut kehoni pyyntöjä siitä, missä muodossa ruuat päätyvät mahaani. Tomaatin koostumuksen lisäksi muna-asia on ollut tärkeä keholleni. Ekat viikot ihan must-juttu oli munakokkeli, mutta yhtäkkiä en voinut kuvitellakaan syöväni munakokkelia, vaan munat piti ehdottomasti paistaa kokonaisina! No, nykyään munat eivät mene paistettuina muussa muodossa kuin banaaniletuissa. On tämä ihmeellinen tämä raskaus, huh! Aika monet kerrat olen jopa ärsyyntynyt keholleni, että eikö tässä nyt vaan voisi syödä ihan normaalisti, niin kuin ennen raskautta, ilman mitään ongelmia!?
Sipulia… hyyyyyyi.


Tilanne on siis ollut suurin piirtein tämä. Kuten instassanikin muutama päivä sitten kerroin, aamut ovat olleet todella, todella vaikeita. Näinä aamuina olen monesti luullut, että pahoinvointiin voi kuolla ja että itse olen yksi näistä kalman valituista. Sellaisille, jotka eivät ole raskauspahoinvointia kokeneet, kuvailisin omaa oloani niin, että ihan kuin maailmanluokan mahatauti potenssiin tuhat olisi juuri nurkan takana – eli mahassa velloo, mutta oksennus ei vielä tule ylös vaikka sitä toivoisi; mitään ei pysty sanomaan, mitään ylimääräistä hajua ei voi sietää ja ällötys on koko kehon valtaava kokonaisvaltainen karmeustila. Välillä pahoinvointi oli sen verran paha, että jalat lähtivät alta.
Minulla pahoinvointi kesti kaikki päivät, aamuista kuitenkin aina himpun verran olo kohentuen päiväksi. Silti päivän mittaan saattoi tulla niin pahoja huonovointikohtauksia, että jos olisin voinut kuunnella omaa oloani, olisin maannut sängyssä koko alkuraskauden. Nyt kuitenkin nielin kyyneleeni ja oksennukseni ja yritin toimia normaalisti. Se oli lamaannuttavaa. Illaksi pahoinvointi yltyi myös yhtä tuskalliseksi kuin aamut olivat – varsinkin niinä päivinä, kun päivän rasitus oli ollut normaalia suurempaa. Usein menin nukkumaan yhdeksän aikoihin, jotta ei tarvitsisi tuntea sitä pahaa oloa enää valveilla.
Raskaana ollessa klo 20:30 on ihan sopiva nukkumaanmenoaika, eikö?


Viikon verran on oloni nyt ollut parempi eli aikalailla 16. viikon eli viidennen kuukauden raja oli minulle ratkaiseva. Arvioisin, että pahoinvointi on puolittunut – ja vaikka pahoinvointi on edelleen läsnä, oloni on nyt välillä kuin paratiisissa olisi – niiiiiin huono on oloni viimeiset neljä kuukautta ollut, että vertailukohtani on aika karu ja osaan arvostaa tätä hetkeä! 
Tottatakai odotan, että pahoinvointini tajuisi häipyä kokonaan tiehensä, ja saisin normaalin energiani ja hymyni takaisin! Että uskaltaisin astua työpaikan kahvihuoneeseen. Että kotona ei tarvitsisi pakoilla keittiötä silloin, kun siellä keitetään iltateetä. Että en kääntäisi päätäni pois miehen kasvojen ääreltä, jos hän on syönyt vääränlaista ruokaa. Että jaksaisin taas urheilla. Että saisin taas pestä hampaat kunnolla. Että jaksaisin iloita raskaudesta enemmän. Että jaksaisin olla pojille parempi äiti.

Lapsiperhe + vuosi ilman tartuntatauteja = mahdoton yhtälö?

Olipahan
saavutus! Meillä juhlittiin yksivuotisjuhlia, meinaan terveyden
yksivuotisjuhlia! Vuoteen kenelläkään meidän perheessä
ei ollut tartuntatauteja, edes pientä flunssaa, saati mitään sen
vakavampia tartuntatauteja! Harmi vain, synttärilaskenta joudutaan
aloittamaan alusta, sillä juurikin viime viikkoina minä ja pojat
olemme sairastaneet pienimuotoisen flunssan, pläääh. Ja ei
tietenkään ole tietoa, mitä kauheuksia kulman takana odottaa, hah.
Kirjoitan kuitenkin siksi, koska tämä vuosi on ollut historiallinen meidän
perheessä. Toki sitä edeltävänä vuonna meillä vieraili
myös vain yksi flunssa, joten periaatteessa kahden vuoden sisään
yksi flunssa sekin on jo aika kivasti, kun ottaa huomioon meidän
taustan ja lapsiperhestatuksen, eskarissa käymisen, kerhossa
käymisen, yhteensä neljässä harrastuksessa käymisen ja kaikki
muut hoploppailut ja lähipiirissä jyllänneet kipeydet.

 

Meidän
molemmilla pojilla on ollut refluksitaudin, allergioiden ja astman
ollessa huonossa jamassa huono vastustuskyky, luonnollisestikin,
kuten muillakin pitkäaikaissairailla. Ja sitten kun se flunssa on
tullut päälle, se on tullut todella, todella ikävänä nostaen
kaikki oireet potenssiin tuhat. Siksi me olemmekin aikaisempina vuosina aina olleet
todella tarkkoja vieraiden kipeystilanteesta kotiin kutsuessa ja
kylässä käydessä (enää emme ole niin tarkkoja, vaikkakaan emme hakemalla hae edelleenkään tartuntoja). Muistan,
kun aiempina vuosina joka
ikinen kerta
,
kun lääkärikeskuksessa, terveyskeskuksessa tai
sairaalassa käynnistä oli pari päivää, lapset tulivat
kipeiksi, aina ja poikkeuksetta! Minä itsekin olen nuorempina
aikuisvuosina ollut pedin oma jokaisesta sairaudesta, jota kuka
tahansa kanssani vähänkään tekemisissä ollut ihminen on
sairastanut. Viime vuosina olen kuitenkin minäkin ollut ilmiömäisen
terve. Jotakin on siis tapahtunut. Vähän
aikaa sitten kirjoittelinkin
, että arkemme on ollut
vähempioireista, ja että lääkkeistä olemme pyristelleet
onnistuneesti eroon! Arki on myös sen takia ollut helpompaa, kun ei
ole ollut noita ikäviä sairauskierteitä kiusaamassa.

Ajattelin
nyt kirjoitella asioita, joiden luulemme vaikuttavan
vastustuskykyymme positiivisesti. Jospa sieltä löytyisi jollekulle
edes jokunen uusi asia mietittäväksi 🙂

Uni.
Tämä on pakko kirjoittaa ensimmäiseksi, ihan vain jo blogin
nimenkin takia, heh. Monta vuotta kestävä jatkuva valvominen on
syönyt koko perheen vastustuskykyä. Onhan se selvää, että jos
herää monta vuotta putkeen monta kymmentä kertaa yössä,
ei keho saa levätä tarpeeksi, jotta jaksaisi puolustautua ulkoisia
uhkia vastaan. (Muuten, hyvää unta tavoitteleville lisävinkkejämme
löytyy täältä (klik)!)

Unihygienia.
Olemme valinneet koko perheelle laadukkaat patjat, tyynyt ja peitot,
jotka ovat helposti pestävissä. Varsinkin tyynyä pesemme
säännöllisesti ja tyynyliinaa vaihdamme usein. Tyyny on flunssan
iskiessä välttämättäkin räkä- ja yskäalusta, ja jos se jo ennestään
sisältää kirjavan joukon mikrobeja, ei tarvitse varmaankaan
ihmetellä, miksi flunssakierre vaan jatkuu ja jatkuu…
Käsien
pesu.
Jos meillä ei ole vieraita tai muuta erikoista häslinkiä,
niin pojat muistavat pääsääntöisesti ihan itse käsien pesun
tärkeyden: vessassa käynnin jälkeen, ennen ruuanlaittoa/syömistä
sekä aina, kun saavumme kotiin pihalta/kylästä/muualta. Me pesemme
ikävät pöpöt pois ja katsomme, kun ne vierivät viemäriin.
Sitten kuivataan kädet kunnolla, etteivät uudet pöpöt pääse
tarttumaan niin helposti käsiin. Käsien pesua vauhdittaa yleensä
kertomukset siitä, miten kipeänä ollessa möllötetään vain
kurjana kotona, eikä päästä niihin haluttuihin
teattereihin, retkille, kylään, jos pöpöt valtaavat käsien
kautta kehon… 

Hyvät
bakteerit.
Emme ole missään nimessä yltiömäisen puhtauden
perikuvia (ja erotan tässä sanat hygieenisyys ja puhtaus, sillä
hygieenisiä koemme olevamme). Emme jynssää kotiamme lattiasta
kattoon hysteerisesti desinfioivilla myrkyillä. Pidämme siis
huolen, että kodissamme on läsnä ns. normaali bakteerikanta.
Olemme tehneet kotiimme perusteelliset homekartoitukset, mm.
homekoiratutkimuksen ja sen perusteella kotimme on homeeton (homeelle altistuminen lisää sairastumisriskiä sekä sairauskierteitä!).
Tämän lisäksi vahvistamme jokaisen perheenjäsenemme hyvää
suolistobakteerikantaa säännöllisen epäsäännöllisesti
käyttämällä vahvoja maitohappobakteereja kuuriluontoisesti sekä
syömällä hapatettuja ja fermentoituja ruokia.

Luomuruoka.
Uskomme vakaasti, että parempi ravitsemustilanne meillä kaikilla on
vaikuttanut immuniteettiimme. Omaostamamme ruuan luomuprosentti hipoo
nykyään sataa prosenttia (kiitos paremman saatavuuden!), sillä
uskomme, että mitä vähemmän ruuassa on ”mitään
ylimääräistä”, sen paremmin keho osaa hyödyntää ruuan
ravinteet (ja niitähän keho tarvitsee toimiakseen optimaalisella
tavalla). Ja tietenkin, kun ”perusruokia” virittää
superfoodeilla”, saa
entistäkin enemmän ravintoaineita käyttöön!

Puhdas
vesi.

Suomessa tulee helposti ajatelleeksi, että hanavesi on
automaattisesti puhdasta ja laadukasta. Mutta onko se sitä oikeasti?
Yleensä kannattaa esimerkiksi muistaa, että mitä vanhempi talo, sitä vanhemmat putket. Emme luota
sokeasti hanaveden laatuun, ja siksi meillä on ollut käytössä
vedensuodatin parin vuoden ajan. Käytämme janojuomana vettä ja
usein lisäämme siihen ripauksen laadukasta suolaa
ja tuoretta sitruunaa.
Vitamiinit.
Tästä voisi kirjoittaa kokonaisen tekstin itsessään, mutta
nostetaan aiheeseen liittyen nyt vain kolme meidän perheen
luottovitamiinia: d-vitamiini, omega-3 sekä c-vitamiini. Olennaista
vitamiinien käytössä on riittävä annostus ja laatu. Laadulla
tarkoitetaan myös sitä, että tuote on mahdollisimman hyvin
elimistön hyödynnettävissä.
D-vitamiinia
käytämme nestemäisessä muodossa, jonka pohjana on oliivi-, mct-
tai jokin muu laadukas öljy. D-vitamiinin täytyy olla
luonnollisessa muodossa (D3). Lapsille annamme n. 50 mikrogrammaa/vrk
ja itse otamme n. 100 mikrogrammaa/vrk ympäri vuoden. Kunhan pitää
huolen, että saa muitakin rasvaliukoisia vitamiineja, varsinkin a-
ja k2-vitamiinia, voi d-vitamiinia ottaa huoletta 20 mikrogrammaa
jokaista 10:ntä painokiloa kohden. D-vitamiini on ehkäpä tärkein
immuniteetin vahvistaja, jos pitäisi valita vain yksi ravintolisä,
mitä käyttää. (Olemme myös mittauttaneet d-vitamiiniarvomme ja
näillä annostuksilla d-vitamiinin tasomme niin aikuisilla kuin
lapsilla ovat viitearvoissa hyvissä lukemissa!)

 

Omega-3:sta
käytämme joko vanhanajan kalanmaksaöljynä (josta saa samalla
a-vitamiinia) tai sitten krilliöljynä (joka sisältää myös
astaksantiinia). Omega-3:n päiväannos lapsilla on n.500mg ja
aikuisilla n. 1000mg. Omega-3:n yksi päärooli elimistössä on
tulehdusreaktion hillitseminen. Suurempia annoksia ei ole tarvetta
ottaa. Sen sijaan liiallista omega-6 saantia tulisi rajoittaa, sillä
se puolestaan lisää tulehdusta elimistössä.
C-vitamiinia
käytämme joko jauheena askorbiinihappokristalleina tai hitaasti
vapautuvana kapselina. Normaali päiväannos lapsilla on 250-500mg ja
aikuisilla 1-2g. Jos kuitenkin flunssa pääsee yllättämään, niin
normaalin päiväannoksen voi kolminkertaistaa. Sillä voi lyhentää
flunssan kestoa parilla päivällä. Koska c-vitamiini on
vesiliukoinen, ei tarvitse olla huolissaan yliannostuksesta useamman
grammankaan päiväannoksilla. 

Stressinhallinta.
Pyrimme minimoimaan fyysisiä stressitekijöitä niin paljon kuin
mahdollista (jokainen voi valita, ottaako töissä ylennystä
vastaan; jokainen voi valita, kuinka paljon harrastaa kuinkakin
rankkaa harrastusta jne.). Pyrimme välttämään kiireettä. Mitä
stressaavampi päivä on ollut, sitä enemmän täytyisi varata aikaa
rauhoittumiselle iltaisin. Lasten kanssa tämä tarkoittaa yhdessä
lukemista tai rauhallisia leikkejä, läheisyyttä ja läsnäoloa.
Musiikilla on rauhoittava vaikutus koko perheeseemme. Jonkinlainen
hieronta tai sively kuuluu aina nukutusrituaaleihimme. Siinä huomaa
konkreettisesti, miten keho rentoutuu. Me vanhemmat käytämme myös
kuuriluontoisesti adaptogeenisiä yrttejä tasapainottamaan stressiä
(Näitä ovat esimerkiksi reishi,
ashwagandha ja
ruusujuuri).

 

Henkilökohtaisesti
lisäisin listaan vielä hieman mututuntumalla, mutta silti tosissani
ulkoilun (ja säännöllisen liikunnan muutenkin) sekä positiivisen
elämänasenteen. Oman kehon kuuntelemisen oppiminenkin voi
toimia flussan tulon ehkäisijänä, sillä silloin pystyy
havaitsemaan flunssan tulon jo todella varhaisessa vaiheessa ja kerkiää tehdä
tarvittavat akuutit flunssantulon estotoimenpiteet jo hyvissä ajoin.
Itsekin oman nykyisen flunssani jo ounastelin, sillä takana oli
tiukka työviikko, välissä viikonloppu yksin lasten kanssa miehen
ollessa työmatkalla ja edessä taas tiukka työviikko ja sen päälle
minun ja Pikkusankarin matka koko ajan jossakin päin Suomea
viilettäen. Tämän kaiken lisäksi raskaus velotti todella suuren osan
jaksamista, ja läheissuhteissa oli suuria murheita. Nukkuminen ei
onnistunut pahoinvoinnin ja yskimisen takia. En jaksanut vaivautua
ulos enkä oikeastaan ajatella kovin positiivisestikaan. Eli olin
oikein tyrkky näille pojilla olleille flunssapöpöille. Jospa
loppuraskaus ei sisältäisi näin kovia puristuksia kaikilla elämän
osa-alueilla samaan aikaan!

Loppuun
vielä on pakko mainita, että meidän mielestä se yleinen
ajatuskuvio, että lasten nyt vaan kuuluu sairastaa kymmenen tai
kaksikymmentä flunssaa vuodessa
on outo. Ainakin itse olemme
huomanneet, että sellaista on mahdollista välttää, ja
toivommekin, että voimme tavata flunssan seuraavan kerran vasta
vuoden päästä tai myöhemminkin. Ja jos jostakin syystä flunssa
tai muu pöpö iskee taas aiemmin, ei flunssantorjumiskeinoistamme
ole ainakaan ollut mitään haittaa, kun niitä toteuttaa sopivan
rennolla asenteella, ihan niin kuin muutakin elämää. Ei siis
stressiä näistäkään asioista!
Yhteistyössä
Foodinin

kanssa