Hae
Ready Steady Flow

Miltä väsymys tuntuu?

Minulla on ollut elämässäni kolme asiaa, jotka ovat vetäneet energiani täysin nolliin. Ne kolme asiaa ovat olleet ongelmat kilpirauhasen kanssa (vajaatoiminnan oireet), isäni kuolema sekä lasten jatkuvasta heräilystä aiheutunut väsymys.

Tämä teksti kumpuaa siitä kivasta tosiasiasta, että viime kuukausina olen nukkunut himpun verran paremmin kuin niitä edeltävinä vuosina kuopuksen kanssa. Heräilen edelleen öisin, ja tulen varmasti heräilemäänkin, mutta tiedättekö se semmoinen oikea, todellakin iso väsymys, se toivottavasti on kaikkoamassa kokonaan meidän perheen luota pois (näin toivon!). Olen kirjoittanut ja puhunut sekä täällä että instassani nykyisestä väsymyksestäni, mutta näen, että tunnelin päässä on valoa. Siksi osaan katsoa väsymystä jo hieman objektiivisemmin myös. Meillä ei heräillä enää 40 kertaa yössä, mikä on ollut ihan normiheräilytahti joskus…

Kilppariväsymys ja isäni kuolema

Vuoden 2013 elokuusta lähtien noin vuosi eteenpäin… se oli elämäni rankin vuosi ikinä. Keskimmäisemme syntyi yhtenä elokuun päivänä, ja siitä parin päivän päästä rakas isäni menehtyi. Tuosta alkoi suuuuuuri väsymys. Kehoni reagoi väsymykseen ja kilpirauhaseni iski vajaatoiminnalle. Nyt en edes tajua, miten ihmeessä selvisin tuosta vuodesta hengissä! Esikoisemme oireili tuolloin vielä vahvasti johtuen refluksista, allergioista, astmasta ja SI-vaivoista. Keskimmäisellämme oli myös samoja sairauksia ja minä olin imetysdieetillä. Suru oli jokapäiväinen varjo kaiken toimintamme yllä. Kilpirauhasen vajaatoiminnan oireiden takia tuntui, että käsijarru oli koko ajan päällä kehossani. Minusta tuntui, että kehoni ei vain yksinkertaisesti totellut minua, ihan kuin väsymys olisi ollut ihan solutasolla totta! Muistan niin monet viikot, kun makasin olohuoneen lattialla lapset ympärilläni. Silmäni olivat turvonneet itkemisestä melkein kiinni, kehoni ei jaksanut liikahtaa senttiäkään ja koti oli kaatopaikan näköinen. Olin todella epätoivoinen, alakuloinen ja murtunut. En muistanut mistään mitään; tuntui, että aivoni olivat rapistuneet pois. Lihakseni surkastuivat; ne eivät jaksaneet kannatella minua enää kunnolla, vaan tuntui, että ihan oikeasti minä en vaan jaksa eikä kehoni vaan jaksa.

Vauvavuosi oli todella rankka – keskimmäisemme heräili hänkin monta kymmentä kertaa yössä. Mihinkään järjelliseen toimintaan en kyennyt. Syy, miksi jaksoin elää, oli se vauva, tuo ihana toivottu keskimmäisemme. Hän piti minut elämässä kiinni. Väsymys oli kaikenkattava päälleni laskettu raskas säkki, joka vaikeutti jokaista arkista asiaa. Lasten takia jaksoin, vaikka en oikeasti olisi jaksanut mitään. Tukiverkkomme ei tuolloinkaan ollut suuri – ja apua sain näin jälkikäteen arvioiden todella vähän verrattuna siihen, mitä olisin tarvinnut.

väsymys

Muistan, kun jälkikäteen tuon vuoden jälkeen, kun juttelimme yhden kaverin kanssa tästä vuodesta, niin hän sanoi, että ”Enhän minä tiennyt, että sinulla oli niin rankkaa!”. Mietin tuolloin, että olin niin poikki, että oikeasti en jaksanut edes kertoa kenellekään, että olin niin poikki. Nyt kun asiaa ajattelen, niin ajattelen, että ehkä jokaisen, joka tiesi, että meille on tapahtunut nämä kaksi elämän ja kuoleman tapahtumaa kolmen päivän sisällä toisistaan, olisi pitänyt tiedostaa, että nyt on vaara suurelle uupumiselle. Monet myös tiesivät vaikeasta vauvamme heräilystä ja refluksi- ja allergiaoireista. Selvisin kuitenkin, ja kiitollinen olen jokaiselle, joka vähänkään apua tarjosi. Kun oma isä kuolee, niin se koskettaa yleensä myös sitä muutakin omaa lähipiiriä, joka mahdollisesti tarvitsee itsekin tukea selvitäkseen (kuten minun äiti ja sisko). Tällöin se laajempi lähipiiri olisi se, johon olisi ollut ihana tukeutua.

ensimmäisten kahden vuoden väsymys

Sitten on se väsymys, joka tulee ”vain” siitä tosiasiasta, että saa nukuttua liian vähän. Tähän toki saattaa minun tapauksessani liittyä myös sitä, että ei kerkiä palautua arjen haasteista (jos pyörittää 50% ajasta tai ylikin arjesta yksin) ja että arkea vaikeuttaa esimerkiksi yhden lapsen vahva SI-oireilu ja monen lapsen erikoisruokavalio.

Miten tämmöinen väsymys eroaa kokemastani rankemmasta väsymyksestä, josta kerroin edellisessä kappaleessa? Tämä väsymys on sellaista, jonka kanssa voi ainakin tiettyy pisteeseen asti tsempata! Tämä väsymys tarkoittaa minulla sitä, että pää on kipeä valvomisesta, äänet, hajut ja valot sattuvat kehoon, pyörryttää melkein koko ajan (ihan kuin karusellissa olisi). Autolla ajaminen pelottaa. Keho ajautuu kohti paniikkikohtauksia. Tämä väsymys pätkittää muistia kovasti, mutta ajoittain kova pinnistely muistisääntöjen kanssa kuitenkin auttaa. Tällainen ”vauvavuosiväsymys” (no, meillä on kestänyt kaksi vuotta), tarkoittaa sitä, että arjessa ei jaksa aloittaa kovinkaan suuria projekteja, ja välillä ihan vain johonkin virastoonkin soitto tuntuu ylivoimaiselta. Usein, kun minulla on tätä väsymystä, olen kylmissäni ja tuntuu, että kehoon iskee kaikki pöpöt helpommin (siksi mega-annokset c-vitamiinista ovat tuttu juttu näinä vuosina). Kun on pahempia väsymyskausia, niin sydämeni oireilee rytmihäiriöillä ja ylimääräisillä lyönneillä. Väsymyskausi saattaa johtaa myös siihen, että keho on niin ylirasittuneessa tilassa, että saadessaan mahdollisuuden nukkua, se ei osaakaan heti rentoutua ja nukahtaa, vaan jää ikään kuin odottamaan sitä, milloin seuraava herätys tulee, ”kun se tulee kuitenkin”.

väsymys

Tällaisia seikkoja minulla tuli mieleen, kun mietin väsymyshistoriaani. Tällä hetkellä olen siis pyristelemässä irti tuosta ”vauvavuosiväsymyksestä”. Kuvailemiani oireita minulla silti edelleen on, mutta ei ihan rankimmasta päästä. Ja tuo elämäni kamalin väsymysvuosi, jota ensimmäiseksi kuvailin, se on onneksi jo viiden vuoden takainen muisto, josta pikkuhiljaa noustiin lähemmäs vauvavuosiväsymystä. Odotan niiiiiin kovasti sitä hetkeä, kun olen vuoden nukkunut hyvin! Siis ihan oikeasti, mitä silloin tapahtuu…? Miltä silloin tuntuu…? Mihin kaikkeen minusta silloin onkaan…? 🙂

Nyt minä mielellään kuulisin, miten te koette väsymyksen? Onko teillä valvottu paljon? Mitkä asiat ovat vaikuttaneet väsymyksen kokemiseen? Nukutaanko teillä hyvin? Onko aina nukuttu?

// Emmi

(kuvat on otettu kuukausi isäni kuoleman jälkeen, sylissä kuukauden ikäinen vauva.)

TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS MUUALLA: IG: @skribentti / FB: @readysteadyflowblog

LUE MYÖS:

VIISI VUOTTA SITTEN ISÄNI HAUTAJAISISSA

KÄSI JOKA SUOJELEE

ETSIN…

Äiti ansaitsee ne kaameat yöt

äiti ja kuopus

Voihan väsymys ja huonosti nukutut yöt! Meillä on eriskummallinen tilanne, josta tulin teille nyt kertomaan. Meillä kuopus nukkuu minun kanssa ollessani huonosti, mutta mieheni kanssa ollessa hyvin. Mitäs tästä nyt voisi oikein ajatella ja mitä tässä voisi tehdä? Onko muilla tämmöisestä kokemusta?

Jos olette vuodenvaihteen tienoilla lukeneet blogiani, niin tiedätte, miten unihommien kanssa meillä on jouduttu tekemään. Tiivistettynä tarina meni seuraavasti. Nukuimme kuopuksen kanssa perhepedissä joulukuuhun asti (tuolloin hän oli 1v7kk). Yöt olivat olleet kuitenkin rauhattomia koko kuopuksen elämän ajan (tukkoisuudet, hampaat, muu pyörintä…). Joulukuussa minä tulin kipeäksi (ylirasituksesta johtuva korkea kuume ja perään vatsatauti) ja nukuin vierashuoneessa tuon kipeyden ajan, jolloin mies hoiti kaikki kuopuksen yöheräämiset. Kipeyden jälkeen päädyimme kokeilemaan, josko yöt rauhoittuisivat, jos jään ”pysyvästi” vierashuoneeseen (eli aina, kun mies on kotona yöt). Ensimmäiset viikot sisälsivät todella paljon kuopuksen yöllisiä pitkiä raivokohtauksia, ja kuopus huuteli äitiä pitkin yötä. Pikkuhiljaa kuitenkin yöt palasivat samanlaisiksi ”normaaleiksi” hulinoiksi kuin minun vieressä nukkuessakin. Tätä linjaa siis jatkettiin siinä toivossa, että yöt edelleen paranisivat: minä nukuin miehen ollessa kotona vierashuoneessa ja miehen matkojen aikana nukuin kuopuksen vieressä.

Äiti saa ne huonot yöt

Nyt, kun pidemmän aikaa on tätä linjaa jo jatkettu, ovat yöt muodostuneet niin, että minun ollessa kuopuksen kanssa yöt ovat ihan kaameita, ja mieheni ollessa kuopuksen kanssa yö menevät melkoisen hyvin (eli yksi, kaksi heräämistä/havahtumista). Kaiken kukkuraksi kokeilimme yhden kerran, kun Mummo oli meillä yötä, miten Mummon kanssa yö sujuu… Ja totta tosiaan: Mummo ja kuopus nukkuivat hyvin yhdessä, kun minä nukuin tuolloin vierashuoneessa.

Nyt sitten ihmetellään, että mistä tässä on kyse, sillä (yö)imetyksestä ei voi olla kyse. Kuopus ei enää öisin syö, vaan maidon sijaan hän pyytää öisin vettä, jos on tarve juoda.

Mitä öisin tapahtuu?

Öisin kuopus heräilee monta kertaa tunnissa varmistamaan, että minä olen vieressä. Hän havahtuu, sanoo ”äiti”, joko kuistaten ja melko kovaankin ääneen. Ja siis ihan kylki kyljessä me nukumme… Kuopus hinautuu ihan lähelleni. Jos väliin on vahingossa tullut senttikin, niin kuopus hinautuu ihan poski poskea vasten ja kädet tiukasti hiuksiini upoten. Näin on paras hänen mielestään. Ja tästä huolimatta hän havahtuu monta kertaa yössä sanomaan äitiä. Eli mitäs tässä nyt sitten voisi tehdä?

Kun kuopus nukkuu isinsä kanssa, hän havahtuu 80% vähemmän, eivätkä yöt muutenkaan ole niin levottomia kuin minun kanssani. Ja sama tuona yhtenä yönä Mummon kanssa. Minä nukutin kuopuksen, mutta Mummo tuli yöksi hänen viereensä, ja hyvin oli mennyt! Ihan uskomatonta!

kuopus ja äiti

Olen seurannut nyt puolisen vuotta öitä aktiivisuusmittarillakin, ja katsonut siitä uniaikoja. Hyvä esimerkki, jonka todellakin oma olokin vahvisti, on näistä kahdesta peräkkäisestä yöstä, joista kerroin. Minä nukuin kuopuksen kanssa yön niin, että olin yhdeksän tuntia sängyssä hänen kanssaan. Uniaikaa kertyi 3h45min. Seuraava yö olikin tämä kummallinen Mummo-yö, jolloin nukuin vierashuoneessamme. Silloin uniaikaa kertyi 8h45min, kun vietin sängyssä sen samat 9h. Vaikka kuopus ei valvoisikaan koko yötä siinä, niin minä en saa samantien unta, jos kerran pari tunnissa kuopus herättää minut. Siksi uniaikani on melkoisen lyhyt näitä öinä.

Nyt, jos jollakin on vinkkejä tähän tilanteeseen, niin laitelkaa kommenttia! Meillä noudatetaan lempeää ja lapsilähtöistä kasvatusta, eli semmoisia vinkkejä otan vastaan 🙂 Suurin ongelma näissä öissä on se, että tulen älyttömän väsyneeksi miehen matkojan aikana. Kun niitä kolmen, neljän tunnin yöunia kertyy peräkkäin monta, niin päivät mennään melko sumussa… Mies kun saattaa olla matkalla sen 7 päivääkin putkeen. Tottakai jaksan tämän arjen näinkin, sillä saan joka toisen viikon nukkua paremmin siellä vierashuoneessa, mutta siitä huolimatta välillä olen miehen matkatyöviikkoina niin väsynyt, että autolla ajokin tuntuu pelottavalta ja pyörryttää 24/7. Parempia öitä kohti siis, ainakin minun toivessani!

// Emmi

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: IG: @skribentti / FB: @readysteadyflowblog

LUE MYÖS:

KÄYNNISSÄ OLEVA JÄNNITYSNÄYTELMÄ: EHEYTYVÄTKÖ YÖMME?

NÄISTÄ SÄÄNNÖISTÄ MEILLÄ EI LIPSUTA!

KEINOJA, JOIDEN AVULLA LAPSIPERHEARKI ON HIEMAN SUJUVAMPAA