Hae
Ready Steady Flow

Koronahysteria: silmänkääntötemppu paljastuu

Kirjoittanut: Ramon

 

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Isoja muutoksia tapahtuu monella tasolla. Niistä merkittävimmät tapahtuvat siellä, mihin median valokeila ei paista. Käydään hyvän ja pahan taistoa. Yhä useampi ihminen on heräämässä todellisuuteen. Todellisuuteen, joka on erittäin hämmentävä. Toisille se on liian tuskaista. Niin tuskaista, että vanhoista uskomuksista pidetään hätääntyneinä kiinni. Kielletään kaikki tosiasiat, jotka haastavat omia uskomuksia, omaa todellisuutta.

Mikä on totta ja mikä ei?

Meidät on ohjelmoitu ajattelemaan, että tietyt instanssit kuten nyt esimerkiksi koronakevään aikana esillä olleet THL ja Valtioneuvosto tai valtavirtamedia, olisivat totta puhuvia tahoja ja kaikki edellä mainittujen narratiivista poikkeavat näkemykset olisivat epätotta.

Meidät on ohjelmoitu kuuntelemaan käskyjä ylemmiltä tahoilta, olemaan hiljaa ja tekemään niin kuin kehotetaan. Meidät on koulittu ahtaaseen muottiin, jota ohjaa vain yksi totuus. Totuus, jota ei saa kyseenalaistaa.

Meillä on terveydenhoitojärjestelmä, joka hyväksyy vain yhden totuuden. Se näkee vain oireen, mutta ei oireen syytä. Sen perustana on lääkkeillä tehtävä tiede, lääketiede. Mutta mitä tiedettä se nykyisin edes on?

Tiede voidaan määritellä kuten Merriam-Webster sen määrittelee, että se on tieto tai tietojärjestelmä, joka kattaa yleiset totuudet tai yleisten lakien toiminnan etenkin sellaisina kuin ne on saatu ja testattu tieteellisellä menetelmällä (https://www.merriam-webster.com/dictionary/science).

Mihin tietoon se sitten perustuu, jos tulee tilanne, että pieni perusterve lapsi saa rokotteen ja kuolee vuorokauden sisällä siitä, mutta rokotetta ei missään tapauksessa oteta huomioon kuolemanaiheuttajana? Sen sijaan, jos iäkäs, jolla on 2-3 perussairautta ja huono yleiskunto todetaan koronapositiiviseksi ja hän kuolee, niin kuolinsyyksi laitetaan sen suuremmin tutkimatta koronavirus.

covidiot

Miksi koronatestejä varten otetaan näytteitä syvältä nenäontelosta, cribriform platean alueelta, johon nenäontelo päättyy ja josta aivot alkavat, kun nykytiede osaa ottaa suun limakalvoilta näytteen, joka kartoittaa koko ihmisen genomin?

Miten vaarallinen on tauti, josta valtaosa tulee tietoiseksi vasta ja vain testin avulla? Tauti, joka on alle 1%:lle ihmisistä tappava? Muotoillaan se vielä toisinpäin. Yli 99 % ihmisistä siis selviää hengissä koronasta.

Vastustuskyky

Kun koronakuolemat laskivat viikkotolkulla, mitä maailmalla tehtiin? Lisää testejä. Mitä uutiset kertoivat sen jälkeen ihmisille? Korona ei ole häviämässä mihinkään, päinvastoin. Lisää koronapositiivisia löytyi koko ajan. Miten ihmiset reagoivat uutisiin? Pelko lisääntyi. Mitä pelko aiheuttaa ihmisen elimistössä? Romahduttaa vastustuskyvyn.

Vastustuskyvyn optimoimiselle ei vieläkään anneta medioissa tai aiemmin mainitsemieni instanssien kautta sen ansaitsemaa huomioita. Kirjoitin vastustuskyvystä ensimmäisessä koronatekstissäni maaliskuussa (https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2020/03/17/koronahysteria-pelonlietsonnan-sijaan-vastustuskyky-timanttiseksi/). Ja kun seuraa terveysviranomaisten ohjeistuksia, voi hyvin nopeasti päätellä, että heillä ei joko ole käsitystä siitä, miten vastustuskyky rakentuu tai sitten se jätetään tahallaan kertomatta.

Mistä tässä kaikessa on sitten kyse?

Eikö ole outoa, että THL:n asiantuntija Jussi Sane kertoo (28:20 minuutin kohdalla tässä tallenteessa https://www.youtube.com/watch?v=EONfL3T5Odk&feature=youtu.be), että koronavirus on Suomessa eristetty monta kertaa, mutta siitä ei ole koskaan uutisoitu? Ensimmäiset uutiset koronaviruksen eristämisestä tulivat maailmalta vasta maaliskuussa. Mitähän sitä on loka-marraskuusta 2019 lähtien sitten testein analysoitu? Siihenkään en Jussi Sanelta saanut vastausta, vaikka sitä moneen kertaan olen kysynyt (https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2020/05/06/kysymykset-thllle-koronasta/).

oireeton kantaja

Samaan aikaan kun ihmisiä kehotetaan pysymään sisällä koronan vuoksi, on kuitenkin täysin sallittua mellakoida Black Lives Matter -liikkeen vanavedessä. Mitäs niille ihmisille tapahtuikaan, jotka ovat osoittaneet rauhanomaisesti mieltä koronarajoituksia vastaan? Sakkoja, vankilaa, poliisiväkivaltaa. Mielenosoittaminen on vain sallittua, jos se tukee vallanpitäjien agendaa.

No miksi Black Lives Matter -järjestö sitten tukisi vallanpitäjien agendaa? No ensinnäkin jokainen voi käydä katsomassa heidän sivuiltansa, että mihin kyseisen järjestön keräämät rahat menevät. (https://secure.actblue.com/donate/ms_blm_homepage_2019). Ne ohjautuvat Act Blue:n kautta jenkkien demokraattipuolueen edustajille (https://secure.actblue.com/donate/supportactblue?refcode=nav_top). Siis valkoihoisille vallanpitäjille. Samaiselle puolueelle, jonka jäsenet perustivat aikoinaan KKK:n. Onko Black Lives Matter liikkeen  tarkoitus todella taistella rasismia vastaan? Nyt vain mustien elämällä on väliä liikkeen nimen mukaan. Ja kuten median huomiosta voi päätellä, niin vain silloin sillä on väliä, jos valkoihoinen riistää mustaihoisen hengen. Tarvitseeko ihmiset lokeroida mustiksi ja valkoisiksi? Niin kauan kuin ihmiset käyttävät ulkoisia ominaisuuksia itsensä indentifioimiseen, tulee olemaan jonkin asteista syrjintää, vastakkainasettelua ja rasismia. Miltä kuulostaisi sen sijaan nimi All Lives Matter?

Ylläpitämällä vastakkainasettulua ja keinotekoista lokerointia, saadaan ihmiset riitelemään keskenään. Kun ihmiset pidetään kiireisinä taistelemassa keskenään, eivät he pysty taistelemaan todellista vihollista vastaan. Tämä on jo ikivanha hajota ja hallitse -strategia, jolla pidetään suuret ihmismassat aisoissa.

Tuleeko sinusta orja vai vapaa?

Joku viisas on joskus todennut, että he, jotka ovat valmiita luopumaan vapauksistaan tilapäisen turvallisuuden vuoksi, eivät ansaitse kumpaakaan ja he tulevat menettämään molemmat.

Vallanpitäjillä on selkeä suunnitelma ihmiskunnan tulevaisuudesta. Ja sen he ovat joutuneet paljastamaan jo kauan aikaa sitten. Siitä tulee tasaisin väliajoin muistutuksia hyvin avoimesti ja piiloviesteinä alitajuntamme. Useimmat eivät niitä noteeraa lainkaan. Ja liian monet vain hiljaisesti hyväksyvät nämä suunnitelmat.

Kaikki perustuu kuitenkin vapaaseen tahtoon. Me voimme itse valita, että haluammeko alistua vallanpitäjien orjuuttamissuunnitelmiin vai haluammeko elää oikeasti vapaina. Niin kauan kuin valtaosa ihmisistä hiljaisesti hyväksyvät itsensä hyväksikäyttämisen, saavat vallanpitäjät jatkaa sitä.

totta vai tarua

Amnesty International teetätti 1973 raportin kidutuksesta, joka kuvailee DDD-tekniikkaa (dependency, debility ja dread) manipulointi ja kidutuskeinona, jota on käytetty eri maiden tiedustelupalveluissa ja vastaavissa jo ennen toista maailmansotaa. Tämän tekniikan avulla ihmisistä tehdään ensin heikkoja riistämällä heiltä perustarpeita ja sosiaalisia kontakteja, jolloin heistä tulee riippuvaisia riistäjistään. Epänormaalista, stressaavasta tilanteesta tehdään uusi normaali ja sitä pidetään keinotekoisestä yllä pelon ilmapiirillä. (https://www.amnesty.org/download/Documents/204000/act400011975eng.pdf sivu 50). Kuulostaako koronarajoituksilta?

Kaikki tieto on meidän hyppysissä, mutta pelkkä tieto ei ole valtaa, ellei sitä tuo käytäntöön mitenkään. Sen sijaan, että ihmiset seuraavat valtavirtauutisista, mitä maailmalla tapahtuu, pitäisi selvittää itse, että miksi niin tapahtuu. Samalla voi selvitä myös muita asioita, joita valtavirtamedia ei tarkoituksella halua meidän tietävän.

Koronan myötä on syntynyt uusi ilmiö sosiaaliseen mediaan: faktan tarkastajat. Tämä on vallanpitäjien avuton yritys pitää esirippua vielä yllä, kun heidän sairaat teot paljastuvat yksi toisensa jälkeen. Totuus tulee ilmi ja se ei ole sitä, mitä valtavirtamedia on yrittänyt sinulle kertoa. Oletko valmis muutokseen?

 

SINUA SAATTAA KIINNOSTAA MYÖS TÄMÄ:

Koronahysteria: tilastoista, rokotteista ja rajoitteiden tarpeellisuudesta

4 kommenttia

  1. Jose kirjoitti:

    Nyt en kyllä ymmärtänyt tästä paatoksesta hölökäsen pöläystäkään. Siis mikä se totuus nyt sitten on, mikä tulee ilmi…? Pitäiskö sunkin välillä lukea vaikka ihan vaan seiskan Kääk-juoruja?

  2. RJ kirjoitti:

    Hei Jose, ei hätää, vaikka et heti ymmärtänyt. Hienoa, että yritit kai ainakin ymmärtää! Nyt on sinun tehtäväsi jatkaa totuuden etsimistä tästä. Etsi ensin faktoja, vaikkapa koronaan liittyviä lukuja ja vertaa niitä median luomaan pelonlietsontaan. Ota selvää, mitä asioita media ei kerro ihmisille ja mitä sosiaalinen media sensuroi parhaillaan ja yritä saada kokonaiskuva tilanteesta. Kuuntele intuitiotasi. Jos sinulle tulee tunne, että jossain uutisessa tai maailman tapahtumassa ei kaikki tunnu ihan täsmäävän, niin aloita selvitystyö siitä.

    Tsemppiä tiellesi! Se on raskas, mutta silmiä avaava.

    //Ramon

  3. Anu kirjoitti:

    Hei,
    Olen lukenut nuo perus Clintton salaliittojutut ja ID2020 juttuja.

    Avaisitko tätä enemmän:
    Miksi koronatestejä varten otetaan näytteitä syvältä nenäontelosta, cribriform platean alueelta, johon nenäontelo päättyy ja josta aivot alkavat, kun nykytiede osaa ottaa suun limakalvoilta näytteen, joka kartoittaa koko ihmisen genomin?

  4. RJ kirjoitti:

    Hei Anu,
    Hienoa, jos olet jo etsinyt tietoa mainitsemistasi teemoista.

    En voi tällä foorumilla ihan kaikkea kirjoittaa auki. Testistä ja tulevasta rokotteessa ei ole kerrottu ihan kaikkea valtavirtamedian kautta.

    Löydät paljon tietoa koronatestien (epä)spesifisyydestä ja tilastojen manipuloinnista (viimeisin paljastus tuli juuri Kanadasta, Ontarion terveysviranomaisilta, että he ovat paisutelleet tilastoja tahallisesti 50%), kun jatkat etsintöjä.

    //Ramon

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *