Hae
Ready Steady Flow
Kaupallinen yhteistyö

Erilainen, mutta erittäin herkullinen lehtikaali-punajuurismoothie

Kaupallinen yhteistyö: Foodin

punajuuri-lehtikaalismoothie

Smoothie, tuo loputtomien variaatioiden juoma, on oiva keino lisätä vaikka minkälaista ravinnetta ruokavalioon helposti sulavassa muodossa. Meillä tehdään paljon smoothieita ja niissä on aina muutama peruspalikka ja loppu menee sitten sen mukaan, mitä kaapista sillä hetkellä löytyy. Esittelen teille seuraavaksi hyväksi todetun kombon hieman yllättävillä aineksilla:

1. Chia-hyytelö

Valmista ensin pohja sekoittamalla 2-3rkl chia siemeniä 5 desilitraan suodatettua vettä. Chiasiemenet imevät valtavasti vettä itseensä ja noin puolen tunnin jälkeen sinulla on käypä hyytelö. Muista sekoitella siemeniä muutamia kertoja kökkäreiden välttämiseksi. Lisää hyytelö blenderiin kuitenkin vasta viimeisenä.

2. Marjat

Tähän smoothieen tarvitset kourallisen (luomu)mansikoita ja kaksi kourallista marja-aronioita. Mansikat tuovat makeutta ja taittavat aronioiden kitkerämpää makua. Monet eivät hyödynnä aronioita ollenkaan, mikä on sääli, sillä ne on melkeinpä mustikan veroisia ravinnepommeja.

3. Rasvat

Lisää smoothieen 1/2 – 1 avokado, riippuen siitä kuinka ruokaisan tästä haluat sekä 1-2rkl mct-öljyä. Näin saat helposti hyödynnettävää energiaa elimistölle rasvojen muodossa sekä lisäät näillä tämän smoothien rasvaliukoisten vitamiinien imeytymistä.

punajuuri-lehtikaalismoothie (31)

 

4. Vihreät ja punaiset

Laita kaksi isoa lehteä lehtikaalia, joista on poistettu varsi, smoothieen. Vaihtoehtoisesti voit käyttää myös pinaattia. Jos haluat smoothiesta vielä vihreämmän, voit lisätä ruokalusikallisen kurpitsansiemenjauhetta ja/tai teelusikallisen chlorellaa/spirulinaa.

Tämän smoothien erikoisuus on kourallinen raakaa, raastettua punajuurta. Punajuuresta saat paljon ravinteita keholle ja tässä reseptissä punajuuren maku sulautuu mukavasti muiden makujen lomaan.

5. Suola

Ripaus laadukasta suolaa, kuten himalajan vuorisuola tai puhdistamaton merisuola, tuo smoothieen arvokkaita mineraaleja sekä se vahvistaa smoothien makumaailmaa.

6. Makeutus

Lisämakeutus on valinnainen. Tämä smoothie toimii siis hienosti ilman lisämakeutustakin, mutta jos olet tottunut makeaan tai kaipaat tästä makeampaa versiota, niin lisää joko ruokalusikallinen hunajaa tai yksi päärynä/banaani sekaan.

 

 

punajuuri-lehtikaalismoothie (8) 1

Tämä smoothie sopii aamupalaksi, välipalaksi tai oikeastaan ihan milloin vaan. Se täyttää ihanasti ilman ähkyn tunnetta. Se sopii (ja maistuu myös) koko perheelle.

P.S. Tiesithän, että Foodinin herkkuja löydät myös K- ja S-ryhmän kaupoista, Ruohonjuuresta sekä muista hyvinvoinnin erikoisliikkeistä ja verkkokaupoista!

TSEKKAA MYÖS NÄMÄ RESEPTIT:

Helppo, koko perheen kulinaarigranola

Voiko gluteeniton, maidoton, vegaaninen ja ketogeeninen raakasiemennäkkäri olla hyvää? – Todellakin voi!

Nämä asiat sinun tulisi tietää maksasta (sis. reseptin maailman herkullisimpaan maksa-ateriaan)

Kaupallinen yhteistyö: Foodin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *