Hae
Ready Steady Flow

Vinkkejä sinulle, jonka läheinen on joutunut pahoinpitelyn, tapon yrityksen tai raiskauksen uhriksi

En olisi ikinä uskonut, että tulen kirjoittamaan blogiini tällaista tekstiä. Enkä tietenkään ole nytkään iloinen, että tällaista tekstiä kirjoitan. Ajattelen silti asiaa niin, että kun kerta olen joutunut tällaiseen tilanteeseen, jossa ehkä voin jakaa tietouttani/kokemustani eteenpäin jonkun muun vertaistueksi/hyväksi, niin teen sen. Siksi siis kirjoitan tätä tekstiä teille, jotka olette joutuneet katsomaan vierestä, kun rakkaimpanne, ystävänne tai muu läheisenne on joutunut rikoksen uhriksi. En väitä, että esittelisin tekstissä mitään yleismaailmallisia totuuksia rikoksen uhriksi joutuneen ajatuksista, mutta omaa ajatteluani voin valottaa – ja ehkä sen valottaminen voisi auttaa edes yhtä ihmistä siellä ruudun toisella puolella. Jos tässä vaiheessa olet hämilläsi, että mitä minulle on tapahtunut, voit lukea sen täältä tai tyytyä seuraavaan lauseeseen: Tuntematon mies hyökkäsi päälleni, kuristi minua ja yritti raiskata minut. Ensimmäisistä kahdesta viikosta rikoksen jälkeen voit lukea täältä.

Ihan ensin suosittelen rikoksen uhrin läheistä lukemaan traumaattisen stressin vaiheista esimerkiksi Suomen Mielenterveys ry:n artikkelin Shokista uuteen alkuun.. Se on minun mielestäni aika kompakti ja hyvä kuvaus ihmisen mielestä kohdatessaan traumaattisen stressin.

Käytän tässä tekstissä sanaa ”uhri”, vaikka en kovin siitä itse pidäkään. Asiat ovat kuitenkin tässä yhteydessä helpointa ymmärtää tuon sanan kautta.

Minä olen nyt elänyt viisi viikkoa rikoksen jälkeen, joten tämä teksti antaa vinkkejä rikoksen jälkeisiin ensimmäisiin viikkoihin – en ota vielä kantaa, miten myöhemmässä vaiheessa rikoksen uhrille kannattaa puhua ja miten häntä kohdella, sillä siitä en tiedä. Olen myöskin rajannut tämän tekstin niin, että se käsittelee omaan henkilokohtaiseen fyysiseen koskemattomuuteen kajoamista. Olen myös kokenut asuntomurron, mutta se oli minulle paljon kevyempi asia kuin tämä rikos, sillä siinä minun henkeäni ei uhattu. Siksi tässä fokus on samantyylisissä tilanteissa kuin minun tilanteeni: muun muassa siis tapon yrittämisessä ja raiskauksen yrittämisessä. (Nämä vinkit voivat silti toimia muuhunkin rikostyyppiin, mutta halusin kertoa selkeästi, että minkälainen kokemusasiantuntijuus täällä puhuu tässä tekstissä.)

Mitä sanoa uhrille? Mitä apua tarjota uhrille?

Väitän, että pohjimmiltaan kaikki yhteydenotot, facebook-sydämet ja ”Voimia!”-huudahdukset lämmittävät. Minä iloitsin jokaisesta. Kävin ajatuksella jokaisen läpi, ja yritin tuntea lähettäjän lähettämän ajatuksen, jotta todella voisin kerätä ympärillä olevien ihmisten toivotuksista tahdonvoimaa taistella. Jos olet lähettänyt uhrille voimalauseita tai hymiöitä, olet tehnyt kivasti. Silloin uhri tietää, että välität. Mutta voi olla, että hän ei jaksa vastata sinulle. Älä loukkaannu siitä. Todennäköisesti hän kuitenkin ainakin jossakin vaiheessa huomaa viestisi ja tuntee lähettämäsi lämmön. Voit myös yrittää soittaa uhrille, mutta voi olla, että uhri ei jaksa vastata. Soiton huomaaminen lämmittää silti. Minä olin niin järkyttynyt ensimmäiset päivät, että en vain kyennyt puhumaan ystävien kanssa puhelimessa. Itkin melkein 24/7.

Jos oikeasti olet valmis auttamaan uhria muillakin kuin sanoilla, niin tiedän lauseen, joka todennäköisesti toimii parhaiten. Se kertoo uhrille, että olet valmis auttamaan, mutta antaa uhrin itse valita, ottaako hän avun vastaan ja jos, niin millä tavalla. Lause menee näin: ”Mitä tarvitsisit eniten juuri nyt?”.  Jos uhri vastaa tähän jotakin, jota sinä voit hänelle tarjota, niin on aikasi toimia! Jos uhri vastaa tähän jotakin, jota sinä et voi toteuttaa, auta uhria miettimään, miten asian voisi toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla ja tarjoa tähän järjestämiseen apuasi, jos mahdollista. Jos uhri ei osaa vastata tähän kysymykseen mitään, voit antaa esimerkkejä, miten sinä voisit auttaa häntä. Ehkä uhri löytää ehdottamistasi asioista jonkun, joka voisi helpottaa häntä? Minä ainakin arvostin suuresti kaikkia heitä, jotka jollakin tavalla apuaan tarjosivat! Pyri välttämään sitä, että vedät tarjoamasi avun pois. Tiedän, että kaikilla on tuhat ja viisi asiaa elämässä, joten suunnitelmat voivat muuttua. Mutta siis jos vain mahdollista, niin toteuta lupaamasi apu! Uhri saattaa odottaa kovasti lupaamaasi apua, ja sitten jos sitä ei tulekaan, voi sen menettäminen merkitä uhrille paljon enemmän kuin osaat arvatakaan.

uhri

Listaan tähän alle asioita, jotka minua auttoivat suurimman traumaattisen stressin yli. Ja traumaattinen stressi ei ole vieläkään ohi, joten osa näistä keinoista on edelleen käytössä.

Minulla ei ollut ruokahalua ensimmäisiin viikkoihin juuri ollenkaan. Se, että kukaan ei pakottanut syömään x annosta, oli huojentavaa. Mieheni ja äitini ostivat minulle sellaisia herkkuja/ruokaa, josta tiesivät, että pitäisin, mutta eivät pakottaneet syömään. Toki muistuttaminen on ok. Ruokahaluttomuus taitaa kuulua asiaan – ja ruokahalu kyllä palaa takaisin. (Syömishäiriöihin en ota tässä kantaa. Tämä vinkki on minulta, joka ei ole kokenut syömishäiriöitä.)

Ymmärrä uhria – hän on kokenut henkeensä kohdistuvaa uhkaa, mikä on pahin mahdollinen uhka – hän olisi voinut kuolla toisen tahallaan tappamana! Koska tilanne ei ole ollut järjenmukainen, järki ei myöskään auta ulos tilanteesta. Vain tuki, turva ja aika auttavat. On siis turha sanoa ainakaan kovin tiheästi, että ”Ei sinun tarvitse pelätä” tms. On luonnollista, että uhri käyttäytyy omituisesti. Ja on luonnollista, että uhri pelkää! Luonnottomampaa olisi, jos omaan henkeen kohdistuva hyökkäys ei vaikuttaisi millään tavalla ihmiseen. Minä tarkistan edelleen lukkoja, auton ennen kuin lähden ajamaan ja talon kaikkialta, pälyilen ympärilleni jatkuvasti ja skannaan jokaikisen vastaantulevan ihmisen sillä silmällä, että mahtaako hän tehdä minulle pahaa jne. Jos kerran on yllättäen hyökätty kimppuun ja yritetty tappaa, niin se muistijälki on niin vahva, että sitä ei yhdellä, kahdella tai kuudellakaan järjenäänellä peitota.

Koska turvattomuuden muistijälki on niin vahva, niin auta uhria vahvistamaan turvallisuuden muistijälkeä ja saamaan kehotietoisuuteen uutta, lämmintä materiaalia! Itse koen tämän erittäin tärkeänä asiana! Koska minuun oli koskettu erittäin rajusti, ilman lupaa ja täysin yllättäen, niin tarvitsin ja suoraan sanottuna olisin tarvinnut vielä enemmän hellää kosketusta, lämpimiä halauksia, silitystä, hierontaa, sylikkäin oloa – kaikkea sellaista, mikä rauhoittaa kehoa ja tuo vahvemmin muistiin turvallista kosketusta.

uhri

Konkreettisia asioita, joita voit tarjota edellisten kohtien lisäksi ovat siivoamisessa auttaminen, lasten hoitaminen, levon mahdollistaminen, kukkien tuominen piristykseksi, seuran tarjoaminen mihin vain (kävely, kahvila, teatteri…). Kun tunnet uhrin, niin osaat varmaan jo arvailla, mihin uhri olisi valmis ja mistä hän pitää. Minä olen edelleen hyvin rajoittunut liikkumaan yksin missään. Juuri ja juuri onnistuu tunnin ajomatka, postissa ja kaupassa käynti sekä opiskelupäivään meno. Kerran olen käynyt puolen tunnin kävelyn meidän asuinalueella valoisaan aikaan. Kaikkialle muualle tarvitsen seuraa. Junalla en ole uskaltanut liikkua, pelottaa niin asematunneli kuin junakin. Julkiset kulkuvälineet kammoksuttavat. Pelottaa liikkua yksin kaupungilla, pelottaa olla kotona ilman aikuisseuraa. Mutta ystävän kanssa olen käynyt kahvilla ja kävelyllä. Eli kysy, haluaako uhri lähteä johonkin ja tarjoudu seuraksi – se saattaa jopa olla virkistävää! Koska minun mieheni työ on matkatyötä, olen tarvinnut aikuisseuraa moneksi yöksi, jotta saan edes vähän nukuttua välillä. Tiedän, miten paljon sumplimista yöseuraksi tulo voi vaatia, joten arvostan todella suuresti niitä ihmisiä, jotka kainalopaikkaansa yöksi ovat minulle tarjonneet/antaneet.

Ymmärrä uhrin voimakkaatkin ajatukset. Traumaattisen stressin käsittelyyn saattaa sisältyä kaikenlaisia tunteita: raivoa, surua, vihaa, syyllisyyttä, tapahtuman kieltämistä jne. Minäkin olen tuntenut paljon voimakkaita tunteita. Olen myös pähkäillyt, olisiko minun hyvä aloittaa pikajuoksun treenaaminen (pääsisin nopeasti pakoon, jos sama joskus toistuisi), kestävyysjuoksun treenaaminen (jos hyökkääjä juokseekin pitkään takana) ja jonkun kamppailulajin harrastaminen (osaisin itsepuolustaa paremmin) sekä hankkia kunnon lihakset (löytyisi voimaa enemmän). Sitten kuitenkin palaan ajatuksissani takaisin arkeen – ja totean, että ei ole järkeä, ainakaan tuossa mittakaavassa. Mutta mistäpä sitä tietää, vaikka löytäisin itseni itsepuolustuskurssilta tai innostuisin juoksemisesta tai salilla kunnolla treenaamisesta taas! Onneksi mieheni kamppailulajia harrastaneena on kohta 15 vuoden ajan minua silloin tällöin treenauttanut itsepuolustusjutuissa ihan omassa olkkarissa, joten jotakin jo osaan (ja senhän jo todistinkin oikeassa tilanteessa itselleni!). Ja peruskunto löytyy, kun lasten perässä juoksee. Mutta niin, rikoksen uhrina tulee miettineeksi kaikenlaisia asioita, joilla voisi olla vielä parempi seuraavan kerran, jos tapahtuu samalla tavalla. Se on täysin ymmärrettävää. Kaikki suojautumiskeinot ovat ymmärrettäviä – itsesuojeluvaiston kuuluukin toimia niin!

Anna uhrin olla heikko, mutta vahvista selviytymistä. Uhrin psyyke on pahimmassa tapauksessa tosi syvästi rikottu. Rikoksen jälkeinen mielentila saattaa riippua myös alkuasetelmista; minä olin jo mieleni kanssa aika hajalla ennen hyökkäystä: eräs nainen oli haukkunut ja ahdistellut ja uhkaillut minua moneen otteeseen. Luulen, että jos mieleni olisi ollut tasapainoisempi, olisin päässyt toipumaan paremmin. On siis todella tärkeää, että uhri voi kokea saavansa olla heikko. Itse olen jatkuvasti kamppaillut tämän asian kanssa, sillä minulla on kolme lasta, joita hoitaessa ei vaan voi olla koko ajan heikko. On ok ja jopa suotavaa näyttää heikkous lapsillekin, mutta jos vastuu on niin suuri (kuten minulla miehen työmatkojen aikana), että vastuu tuntuu ylivoimaiselta toipumisen lisäksi, on hyvä, että olisi apukäsiä auttamassa lasten kanssa. Normaali arki on palauttavaa ja toipumista edistävää, mutta liian raskas arki ei anna tilaa toipumiselle.

Silloin, kun rikos on 100% mielessä, uhri ei voi antaa arkeensa mitään muuta eli 0%. Nyt, kun minulla rikos on mielessä noin 70-80%, voin antaa itsestäni 20-30% arkeen. Tästä voi jo päätellä, että asioiden priorisointi on toipumisajassa todella tärkeää! Niin kauan, kun rikos on lopulta vain 0% arjessa mielessä – silloin on se normaali 100% käytössä arkeen. Siksi painotan tässä tekstissä myös tämän asian suhteen avuntarjoamista. Se, että ylipäätään et olekaan uhrin hautajaisissa, vaan luet tätä tekstiä, kertoo, että uhri selviytyi hengissä – sitä kannattaa iloita! Kannattaa kertoa uhrille, miten onnellinen olet, että hän selvisi! Ehkä ei ole hyvä antaa ohjeita, kuten ”sinunkin kannattaisi olla iloinen, että selvisit”, vaan korostaa sitä, miten onnellinen itse olet siitä, että rakkaimpasi on edelleen hengissä! Se muistuttaa uhria siitä, että hänellä on ihmisiä ympärillä, jotka todella välittävät siitä, että uhrin elämä jatkuu.

uhri

Muista, että toipuminen vie aikaa. Ei kannata koskaan hämmästellä, että ”Etkö sinä siis vieläkään voi tehdä asiaa x tai mennä paikkaan y?”. Kriisityöntekijät, lääkäri ja poliiisi sanoivat minulle kaikki, että tällaisesta rikoksesta kestää palautua todennäköisesti kuukausia. Rikos saattaa olla vahvasti mielessä jopa puoli vuotta! Ei ole siis kiire, vaan ihan omaan tahtiin on paras palautumisaika. Välillä tuntuu, että arjessani minut ”pakotetaan” nopeammin tekemään asioita, joihin en olisi oikeasti vielä valmis. Jos mies on viikon työmatkalla, niin ei ole lasten kannalta oikeudenmukaista, että perun kaikki menomme siltä aikaa tai että olettaisin, että saisin joka yöksi jonkun aikuisen kanssani meille. Ei, välillä on vaan pakko mennä tässäkin asiassa sinne epämukavuusalueelle – ja sittten taas ottaa vastaan apua aina kun sitä minulle suodaan!

Varmista, että uhri saa asianmukaista apua. Jos viranomaiset, jotka rikosta selvittävät, eivät ole ohjanneet uhria hoidon piiriin, tee sinä se. Selvitä, mikä olisi hänelle oikea paikka ja kerro vaihtoehdot. Mikään pakko ei ole ottaa apua vastaan, mutta varmista sinä, että uhri edes tietää apua olevan tarjolla!

uhri

Muutamia asioita, jotka olen kokenut hyväksi avuksi:

-painopeitto nukkuessa

-rauhoittavat tuoksut esim. laventeli

-hieronta

-ovien turvalukot ja turvajärjestelmät

-se, että on aina joku, jolle voi soittaa (ja että se joku oikeasti on siinä puhelimen äärellä!)

-hiuslakkapullo aina mukana kodin ulkopuolella liikkuessa

-luonnossa olo (jonkun kanssa)

-rauhallinen musiikki

-jooga

-energiahoito

Kuten listasta huomaat, minua auttaneet asiat ovat paljolti sellaisia, joissa saan kehoni edes hieman rauhoittumaan ja sykkeeni tasoittumaan. Minulla on paljon erilaisia ihmisiä ympärilläni, ja minun ystäväni ovat tarjonneet mm. (keskustelu)seuraa, reikihoitoa, stressinhallintakurssia, henkistä valmennusta, lainakoiraa turvaksi, naputteluhoitoa – ja eräs ystäväni toi minulle Palo Santo-nimisen pyhän puun, jota olenkin fiilistellyt viime päivinä. Yksi ihana ihminen neuloi kauniit villasukat turvakseni. Harmi vain, että ne varastettiin minulta. Mutta edelleen lämmöllä ajattelen niitä upeita sukkia!

Tiivistyksenä:  Nyt, jos joskus apuasi ja tukeasi tarvitaan! Nämä ovat niitä hetkiä, kun todellinen välittäminen näytetään. Ole ymmärtäväinen ja turvallinen lähimmäinen uhrille.

Kiva, jos luit tekstin loppuun. Toivon sydämestäni, että tämä teksti auttaa jotakuta joskus jotenkin.

// Emmi

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: IG: @emmianniinajansson / FB: @readysteadyflowblog

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *