Hae
Ready Steady Flow
Kaupallinen yhteistyö

Mitä kaikkea naisporukka voi Jyväskylässä tehdä? Osa 2/2

Kaupallinen yhteistyö: Visit Jyväskylä
IhanNaiset

Hotelli Verson viihtyisä aula

Tämän postausarjan ensimmäinen osa alkoi näin:

Olen kulttuurinnälkäinen, elämyksiä rakastava ja melkein mistä vain kivasta asiasta innostuva. Toisin sanoen ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, että otanko Visit Jyväskylän kutsun vastaan, kun reissun aikataulun sain kalenteriini sopimaan. Viime viikonloppuna pääsin IhanNaiset-bloggaajamatkalle mukaan. Kirjoitan matkasta kaksi postausta: ensimmäisessä postauksessa ensimmäisestä päivästä, ja toisessa postauksessa toisesta päivästä. Postaus on hyvinkin kuvapainoitteinen… Sen varmasti sallitte bloggaajalle, joka kerrankin sai kuvailla rauhassa paikkoja ?

Nyt olisi vuorossa toinen päivä, lauantai!

Herätys Verson suomalaisella aamiaisella

Olin laittanut herätyskellon soimaan kahdeksaksi. Kello kymmenen meidän tulisi olla bussissa. Heräsin hieman väsyneenä, mutta kuitenkin kotioloihin verrattuna ihan hyvin nukkuneena. Pieni väsymys saattoi johtua Pöllöwaarin viininmaistelumenusta edellisenä iltana, heh. En siis todellakaan saanut juotua yhteensä tuon illan aikana kuin ehkä kaksi annosta viiniä, mutta alkoholiin tottumaton kehoni ei arvostanut maistelumenuta ainakaan unen suhteen.

IhanNaiset

IhanNaiset

IhanNaiset

Heräämisen jälkeen pakkasin laukut ja lampsin kohti Verson aamiaista. Tämä aamiainen taitaa olla yksi Jyväskylän kuuluisimmista, sillä tällä aamiaisella tarjoillaan vain suomalaisia tuotteita! Niin, kahta poikkeusta lukuunottamatta: kahvi ja tee heiltä kyllä löytyi. Epäilinkin, että voiko suomalainen todella aloittaa aamiaisensa ilman kahvia ja teetä 😀 Tarjottavista puuttuivat siis kuitenkin esimerkiksi hedelmät. Minun lemppareita olivat aamiaisen gluteenittomat ja maidottomat siemennäkkärit, häränleikkele sekä tuorepuuro, sluprs!

IhanNaiset

IhanNaiset

IhanNaiset

IhanNaiset

Aamiaispaikka oli rauhallinen ja tunnelmallinen. Oma aikataulutus vaan hieman epäonnistui sen suhteen, että en kerinnyt jokaista laatua maistaa, mitä alunperin suunnittelin. 😀 Bussi ja melontaretki kutsui jo!

Tavinsulka – Experiences in nature

IhanNaiset

IhanNaiset

Bussi suuntasi kohti Tuomionjärven Kivelänrantaa, kohti Tavinsulkaa. Tavinsulka on palvelun kehittäjä, joka järjestää vesiaktiviteetteihin ja luonnossa liikkumiseen suuntautuneita palveluja. Tavinsulassa voi vuokrata SUP-lautoja, kanootteja ja kajakkeja. Se myös tarjoaa erilaisia retkiä ja opastettuja kierroksia mahtavissa kansallismaisemissa. Ihan ensikertalaisetkin ovat tervetulleita sinne – hyvä paikka siis meidänkin porukalle! Minä muistelen, että ehkä joskus nuorena partiolaisena olen sujauttanut itseni kanoottiin, mutta sen koommin en ole vesille tällaisilla menopeleillä päässyt. Jo olikin korkea aika 🙂

IhanNaiset

IhanNaiset

IhanNaiset

Minä meloin IhanNaisten matkanjohtajamme Johannan kanssa. Meillä oli tosi hauskaa!

Oppaamme Bela Pavelka oli superammattilaisen oloinen kertoessaan melomisen saloista. Tuntui turvalliselta lähteä opettelemaan melontaa hänen ohjeistuksen jälkeen. Me muut menimme pareittain kanooteilla, mutta kokenein meloja Katja otti itselleen kajakin. Reilun tunnin me meloimme (tai ainakin näin arvioisin, kun kelloa en siellä vilkuillut), ja pääasiassa tuo melonta tapahtui rankkasateessa 😀 Melontaretken aikana tutuiksi tulivat Tuomiojärvi, Palokkajärvi sekä Tourujoki. Matkan varrella oli kyllä kauniita paikkoja, mutta rankkasateen takia en juuri pystynyt kuvailemaan kameralla. Ihan melontaretken loppuvaiheessa sade lakkasi ja saimme napsastua muutaman kuvan.

IhanNaiset

IhanNaiset

Perjantain aktiviteeteista kun kerroin, niin mainitsin ennakkoluuloistani saunajoogaa kohtaan. Lauantain epäilyni kohdistui melontaan – mutta sekin turhaan, sillä kanootti olikin hallittavissa, eikä se juuri keinahdellut puolelta toiselle, jos vaan itse malttoi pysyä paikoillaan. Rakastan järviä, kauniita maisemia ja vettä elementtinä, joten veden liplatus oli kyllä äärimmäisen rauhoittavaa minun mielelleni. Ja tykkäsin kyllä itse melonnastakin touhuna; kun vaan oikein meloo, niin hartiaseutu saa hyväätekevää liikettä!

IhanNaiset

Me bloggaajat ja melontaoppaamme Bela

Myöhäinen lounas original Sokos Hotel Alexandrassa

IhanNaiset

Huoneeni Alexandrassa

Kun melontaretki oli ohi ja menopelit putsattu ja liivit löytäneet paikkansa henkareista, oli nälkä jo aika kova. Bussimme vei meidät kohti tulevaa yösijaa: Original Sokos Hotel Alexandraa! Pääsimme vaihtamaan huoneisiimme kuivat vaatteet päälle, ja sitten suuntasimmekin myöhäiselle lounaalle, hotellin ravintola Frans & Sandraan. En tiedä, johtuiko nälästä vai olivatko ravintolan ruuat muuten vain ihan älyttömän herkullisia, mutta niitä oli kyllä iso ilo syödä 😀 Koen, että olen aika suursyömäinen nainen, mutta silti mielestäni annokset Frans & Sandrassa olivat isoja (en siis jaksanut kaikkea). Ja joko sanoin, ainakin minun annokseni, ne olivat tooooodella herkullisia!

IhanNaiset

Minun alkuruokani

IhanNaiset

Minä söin koko matkan gluteenittomasti, eikä se tuottanut keittiölle ollenkaan päänvaivaa. Jopa leivät olivat herkullisia!

IhanNaiset

Pääruokani

IhanNaiset

Jälkkärini

Frans & Sandra nimittää itseään elämäniloiseksi ranskalaiseksi bistroksi. Ja sitä se taisi ihan oikeasti ollakin. Kun toukokuussa oli parsamenu tarjolla, niin tottakai minä sellaisen otin! Oli hyvä päätös. Alkuruuaksi sain parsakeiton, joka sisälsi muun muassa briossia ja kylmäsavulohitartaria. Pääruuaksi pippuripihviannoksen, jossa oli mm. 200g parasta kotimaista rotukarjan pihvilihaa sisäfileestä, parsaa, pippurikastiketta, kukkakaalipyreetä sekä Mustaleima Emmental -perunagratiinia. Ruokailun kruunasi jälkkäri: lämmin suklaakakku Valrhonan Alpaco -suklaalla, vadelmakastikeella ja jäätelöllä. Ihan täydellinen menu, mitään en olisi vaihtanut!

IhanNaiset

Muillakin oli herkullisen näköisiä (ja kuulemma myös makuisia) annoksia

IhanNaiset

Tätäkin olisin voinut maistaa, nam!

Suomen Suvea ihailemaan

Kun mahat oli täytetty, oli puolisen tuntia aikaa kierähtää kaupungilla. Porukkamme hajaantui hetkeksi ja minä kävin yhden must-kaupan tsekkaamassa Susannan ja Johannan kanssa. Kaksi juttua tarttui mukaani, ja molemmat niistä pääsevät lahjaksi!

IhanNaiset

Kaupungilla kierähtämisen jälkeen lähdimme kävelemään kohti satamaa ja Suomen Suvi -laivaa. Tuo laiva on Päijänne Risteilyt Hilden Oy:n valkoinen kaunotar. Hyppäsimme laivaan ja etsimme porukallemme hyvän näköalanpöydän laivan sisältä. Risteily kesti kolme ja puoli tuntia ja vaikka aluksi mietinkin, että miten aika oikein kuluu risteilyllä, niin lopulta aika meni älyttömän nopeasti höpötellen ja maisemia ihaillen, ehkä myös vähän skumppaa juoden…

IhanNaiset

IhanNaiset

IhanNaiset

Suomen suvi (heh) näytti kaikki puolensa ja sää vaihteli kaikkea rankkasateesta tihkusateeseen ja lämmittävästä auringonpaisteesta sateenkaareen ja tuuleen. Aina, kun sade taukosi, niin menin kannelle kuvailemaan ihan mielettömiä maisemia kameralleni. Tämä osuus oli koko Jyväskylän matkasta yksi parhaimmista: laivalla ollut trubaduuri soitti musiikkia, näkymät olivat silmiä hiveleviä ja sää oli juuri sopiva, ei liian kuuma eikä kylmä. Nautin kamerani kanssa!

IhanNaiset

IhanNaiset

Laivalla oli myös buffet-ruokailu, mutta koska myöhäisestä, runsaasta lounaastamme ei ollut kulunut aikaa montaakaan tuntia, meillä ei ollut kenelläkään kovin suuri nälkä. Loppuvaiheesta risteilyä me kaikki taisimme hakea pienet annokset ruokaa buffetista.

IhanNaiset

IhanNaiset

IhanNaiset

Kun laiva saapui laiturilleen takaisin, ihailimme hetken tunnelmallista Jyväskylän satamaa ja sitten pikkuhiljaa lähdimme hipsimään kohti hotelliamme. Minulla oli tosi aikainen herätys, joten sänky kutsui minua myös tänä iltana aika nopeasti aktiviteettien jälkeen. 😀 Sanoin moikat siis kaikille, sillä en odottanut näkeväni ketään ennen kello kuutta seuraavana aamuna enää.

IhanNaiset

IhanNaiset

Rauhallinen yö Alexandrassa

IhanNaiset

Kun saavuin hotellihuoneeseen, minua odotti ihana ylläri, pieni ylellisyys: skumppaa ja hedelmälautasellinen. Olin siis villi: heittäydyin sängylle, soitin kotiin kuulumispuhelun ja nautiskelin iltapalasta hieman epätavalliseen tapaan. 😀 Nautiskelun jälkeen pakkasin tavarat lähtövalmiiksi, asetin herätyskellon soimaan viideksi ja aloin unille.

IhanNaiset

Meidän retken hotellihuoneet olivat onnistuneet hyvien sänkyjen osalta molemmat, myös siis Alexandrassa sänky oli oikein hyvä ja koko hotellihuone tosi miellyttävä. Aamulla olisi ollut toki ihana nukkua niin pitkään kuin nukuttaisi ja mennä rauhalliselle aamupalalle ilman aikatauluja, mutta se jäi seuraavaan kertaan se luksus 🙂 Iloisin, mutta toki aikaisesta herätyksestä johtuen hieman väsynein mielin lähdin tavaroineni respaan luovuttamaan huonettani. Sain mukaani varhaisaamiaisen, jota sitten matkalla Helsinkiin nautiskelin. Kiitos hotelli Alexandra huomaavaisuudesta varhaiseen aamuuni liittyen!

IhanNaiset

Kaksi päivää elämyksiä täynnä

Kaksi päivää Jyväskylässä, kaksi päivää täynnä elämyksiä. Reissu oli tosi onnistunut, hauska ja mieleenpainuva. Kiitos Visit Jyväskylä, IhanNaiset ja kaikki yhteistyökumppanit sekä tietenkin seurasta Katja, Susanna ja Minnea sekä Johanna, upea matkanjohtajamme 🙂 Tämä viikonloppu oli muistorikas. Toivottavasti te lukijat saitte paljon vinkkejä kotimaanmatkailuun. Ja varsinkin teille, jotka suuntaatte Jyväskylään, toivon kauniita ja muistorikkaita hetkiä valitsemissanne kohteissa.

Tämä matka ja nämä kirjoitukset olivat naisen ja aikuisen silmin kerrottu ja koettu. Ja miten hienoa onkaan, että me lähdemme ylihuomenna, perjantaina katsastamaan Jyväskylä vielä lapsen silmin. Olen otettu, että pääsemme yhdessä esikoiseni kanssa kokemaan vielä saman alkukesän aikana Jyväskylän lapsiperhekohteita! Visit Jyväskylä kutsui meidät siis myös Lasten Löytöretket -bloggaajamatkalle, ja ilahduttavaa, että saimme senkin onnistumaan! Pääsette seuraamaan tuota retkeä instassani @skribentti ihan livenä. Laittelen viikonlopun aikana paljon materiaalia sinne! Tämän naistenmatkan fiiliksiä pääset katsomaan instasta kuvien lisäksi myös kohokohdasta nimeltä ”Visit Jyväskylä”.

LUE MYÖS:  Mitä kaikkea naisporukka voi Jyväskylässä tehdä? osa 1/2.

// Emmi

Kaupallinen yhteistyö: Visit Jyväskylä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *