Hae
Ready Steady Flow

Blogimme on löytänyt kodin itselleen

Blogimme uusi koti on Vaikuttajamedia-sivusto. Blogimme muuttaa Vaikuttajamedian muiden blogien joukkoon 7.12.2018.

Jee, tämmöinen uutinen! Ihanaa vihdoin kertoa tämä!

Vuosi sitten Kaksplussalta lähtö oli todella oikea ratkaisu ja olemme olleet onnellisia itsenäisinä bloggaajina. Tietenkin, kun pyyntöjä eri paikkoihin on vuoden aikana tullut eri tahoilta, olemme tarkkaan miettineet, mihin meidän kannattaa lähteä mukaan ja mihin ei. On ollut aivan ihania mahdollisuuksia ja mahtavia paikkoja, niistä sydämellisesti kiitän.  Kahteen paikkaan olisimme olleet valmiita hyppäämään ihan vaikka samantien, jos nämä paikat olisivat sopineet täydellisesti meidän yhteistyökuvioihin ja jos paikoissa olisi ollut suurempi mahdollisuus saada palkkiota.

Miksi Vaikuttajamediaan?

Juuri, kun Vaikuttajamediaa perustettiin, tutustuin Johannaan, joka Vaikuttajamedian toisena perustajana häärii. Oikeastaan hetimmiten osasin luottaa häneen ja hänen ja Even visioon Vaikuttajamedista. Koska osaamme itsekin blogata vuosien kokemuksella, tiedämme, että tämän tasoisesti tämä homma menee hyvin. Mutta nyt lähdetään tekemään vähän isommin tätä! Ja siksi valitsimme Vaikuttajamedian. Sieltä saamme tosi hyvän ammatillisen tuen bloggaamiselle, isommin näkyvyyttä sekä mahdollisuuden myös tienata vähän, jos vaan jaksamme panostaa bloggaamiseen.

vaikuttajamedia

Ehkä tässä vaiheessa voin valottaa hieman tarkemmin sitä, miksi bloggaamiseen panostus tuntuu nyt hyvältä ja oikealta vaihtoehdolta. Olen tehnyt tässä hoitovapaalla myös hieman sisällöntuotannon hommia eri yrityksille (haamubloggaaminen, kirjoitukset eri hyvinvointi- ja lifestylesivustoille jne.), ja haluaisin kokeilla tehdä sisällöntuotantoa jopa suuremmin työkseni hoitovapaan jälkeen sosiaalityön sijaan! Siksi bloggaaminen hieman aktiivisemmin muun sisällöntuotannon ohessa olisi ihana lisä, tai oikeastaan jatkumo tälle kaikelle kirjoittamisen/valokuvaamisen rakastajalle näiden kaikkien monien bloggausvuosien jälkeen 🙂 Katsotaan, mitä mieltä olen puolentoistavuoden päästä, mutta nyt on tällainen haave minulla, ja Vaikuttajamedia on osa tätä unelmaa, joten kohti hieman entistä ammattimaisempaa otetta bloggaamiseen! Hienoa on myös, että saan taas mahtavan tukijoukon ympärilleni. Jos jotakin Kaksplussalta olen jäänyt kaipaamaan, niin sitä hienoa bloggaajaporukkaa!

Miten muutos vaikuttaa teihin?

Blogin osoite muuttuu muotoon readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi. Se on yksi muutos, mutta toki tästä nykyisestä osoitteesta lähtee ohjaus uuteen osoitteeseen, joten ei paniikkia 🙂 Blogin ulkonäkö hieman muuttuu, mutta pyrimme pitämään sen tietenkin edelleen meidän näköisenä. Ja koska kyseessä on blogiportaali, jossa voi myös tienata, mukaan astuvat myös mainokset. Toivomme, että kaikista näistä muutoksista huolimatta seuraatte mukana ja edelleen tykkäätte jutuistamme! 🙂 Pääkirjoittajana häärin jatkossa minä, Emmi, mutta Ramon jatkaa juttujen kirjoittamista silloin tällöin ja on isona apuna reseptien kehittelyssä.

Kiitos teille kaikille blogin lukijoille. Voi olla, että blogin jutut ovat tauolla viikon 48 lopussa ja 49 alussa muutosta johtuen, mutta linjoille palaamme viimeistään heti viikon 49 lopussa 🙂

p.s. Juttutoiveita saa esittää aina 😉

// Emmi

Yksi kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *