Hae
Ready Steady Flow

Äitiyden polku

Se polku on ollut mutkainen ja kivikkoinen.
Alussa kompastelin usein kiviin, sillä en ollut tottunut
kulkemaan niin kivikkoista polkua. Olin väsynyt ja toivoton.
Pikkuhiljaa askeleeni oppivat varomaan pienimpiä kivenmurikoita.
Ilman kompasteluja en edelleenkään ole päässyt kulkemaan,
sillä isot kivenmurikat ja kannot yllättävät minut vieläkin
usein.
Olen kaatuillut paljon. Niin paljon, että olen usein satuttanut
itseni pahasti. Olen vuotanut verta, mutta sinnikkäästi noussut
matkaan uudelleen.
Polkuni kiemurtelee synkempiä reittejä, eikä ole tavatonta,
että polulleni sattuu rankka sadekuuro.
Ennen kuljin polkuani liian köykäisin varustein. Nyt olen
oppinut varustautumaan paremmin. 
Enää eivät keholleni tippuvat
rakeet satuta niin pahasti. En lannistu, vaikka päälleni tipahtaa
raskas oksa.
 Aluksi pelkäsin myrskyjä suunnattomasti. Hätäännyin ja olin
varma, että myrsky ei koskaan loppuisi.
Nyt tiedän, että myrskyn jälkeen on poutasää. Nyt osaan
hakeutua suojaan ketterämmin.
Aluksi pelkäsin synkkää metsää, jonka läpi polkuni kulkee.
Nykyään kannan valoa mukanani, jotta en enää pelkäisi niin
paljon. 
Olen oppinut olemaan kadehtimatta niitä, joiden polku kulkee aurinkoisemmalla ja suojaisemmalla puolella.
Edelleen minun on vaikea huutaa apua, jos haavoitun pahasti.
Yritän sinnitellä itsekseni. Usein liimaan haavaani laastarin, joka
on kastunut märäksi taskussani.
Onneksi tiedän, että myös minun polulleni paistaa välillä
aurinko.
Onneksi tiedän, että huutaessani apua, saan sitä. Tiedän, että
joku tulee hoitamaan haavojani, nostamaan minut pystyyn
ja taluttamaan minua. Tiedän, että jollakulla on minulle lämpimät
vaatteet ja korillinen eväitä.
Tiedän, että minua ei jätetä yksin metsään itkemään.

6 kommenttia

  1. Anonyymi kirjoitti:

    Hieno kirjoitus. Kaikilla ei ole ketään kelle puhua vaikeuksista. Tosin itse en ole edes sellainen että haluaisin ne jakaa muun kuin mieheni kanssa. Hyvää pehmeämpää suorempaa polkua sinulle vuodelle 2016. Itse mietin aina kun jaksan että jokaisesta vaikeasta ajasta kun selviää niin on monin kerroin vahvempi. En osaa kyllä sanoa mistä sellaisia ihmisiä olisi jotka jaksavat auttaa jos se ei ole tasapuolista puolin ja toisin nykypäivänä. Kaikilla tuntuu olevan omat henkilökohtaiset elämän haasteensa siksi itse mieluiten vaikenen.

    • Emmi kirjoitti:

      Kiitos.

      Itse asiassa… toivon, että voisin kertoa tarkoittavani tekstissäni todellisia sydänystäviä, mutta tarkoitin omaa miestäni. Enkä siis yhtään häntä vähätellen näin sano, vaan päinvastoin kaikella kunnioituksella. Mutta päässäni liikkui varsinkin vaikeimpina lasten sairauksien aikoina usein ajatus, että jospa joku ystäväkin ymmärtäisi minua ja tukisi minua enemmän.

      Vastavuoroisuus on tietysti tärkeää ystävyydessä, mutta ajattelen, että ystävyyden yksi elementti on toistensa tukeminen VUOROTELLEN. Niin, että kun toinen on heikko, toinen tukee, ja sitten tulee toisen vuoro. Ja että näin tapahtuisi pyyteettömästi ja ilman velkaista oloa. Jos tällaista tosiystävyyttä löytää, niin siitä kannattaa pitää lujasti kiinni.

      Se on todellakin totta, että kaikki nämä vaikeudet ovat vahvistaneet ja muovanneet luonnetta! Silti välillä suorempi ja aurinkoisempi tie olisi mukavampi kulkea.

      Onnentäyteistä vuotta sinulle Anonyymi!

    • Emmi kirjoitti:

      Oi, kiitoksia kovasti!
      Hieman aikaa onkin vierähtänyt edellisestä haasteesta, ne ovat aina kivoja 🙂

  2. Rinttu kirjoitti:

    <3 kyllä se polku levenee ja kivet madaltuu…
    Muista heittää meilillä jos/kun siltä tuntuu. Hyvää tulevaa vuotta teille kaikille!!! 🙂

    • Emmi kirjoitti:

      Niinhän siinä todennäköisesti käy (ja ehkä jo nyt on käynyt jossain määrin).

      Joooo, ehdottomasti! Voitaisiinkin taas vähän kirjoitella lisää mailin puolella <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *