Hae
Ready Steady Flow

Perustelkaa minut vegaaniksi

Eläinten oikeudet on kiinnostava aihe! Ja tietenkin mielenkiintoisemmaksi se on vaan muuttunut viimeaikaisen uutisoinnin myötä.
Minun lihahistoriani menee jotakuinkin seuraavasti. Yläasteikään asti söin melkein mitä vain (eikö niin äiti?). Teininä en jostain syystä tykännyt punaisen lihan mausta, joten en juuri syönyt liharuokia, mutta kalaa, kanaa, kananmunia ja maitotuotteita kulutin keskimääräisesti. Kun tuo ensimmäinen lapsi alkoi majailla mahassani, mieleni alkoi tehdä hieman enemmän liharuokia, ja raskausaikana söinkin niitä useammin. Pikkusankarin aikainen imetysdieetti oli aika tiukka, ja punainen liha tippui taas ruokavaliostani pois (mutta kanaa pystyin syömään ja söinkin sitä sitten kyllästymiseen asti, pläääh). Raskauksien välissä söin aika keskivertosuomalaisesti. Sitten tuli mahankasvatusprojekti nro 2, ja lihanhimo oli valtava (valtavan hiilarinhimon lisäksi!). Minimullistajan raskausaikana söin punaista lihaa enemmän kuin ehkä yhteensä koko aiemman elämäni aikana. Sitten tuli se toinen, lempeämpi imetysdieetti, jolloin lihansyöntiä piti vain rajoittaa, ei poistaa kokonaan. Silloin tapahtui jotakin, niin pään sisällä kuin arjessammekin.
Riistawokkia
Minimullistajan imetysdieetin aikana jouduin kieltämään maidon, kananmunan, pähkinöiden, soijan, maissin, perunan, viljojen ja monien mausteiden lisäksi monia kasviksia itseltäni. Laajentaakseni lautasen sisältöä tein uusia, imetysdieettiin sopivia kasvistuttavuuksia, ja ehkä voisi jopa sanoa, että hurahdin niihin lopullisesti. Huomasin, että kasvisruoka täyttää mahaa mainiosti ja vie nälän ihan yhtä pitkäksi aikaa kuin ”normaalikin” ruoka (kunhan osaa koostaa sen tarpeeksi monipuoliseksi). Lisäksi se on herkullista! Kuin huomaamatta aloin syömään yhä useammin aterioita kasvisaterioina, ilman sen suurempia eettisiä tai gastronomisia pohdintoja. Minimullistajan synnyttyä aloimme miehen kanssa yhteistuumin panostamaan myös luomuruokaan, sillä halusimme tehdä kaikki paremmin allergioiden hoitamisen suhteen kuin Pikkusankarin ensimmäisinä vuosina (ja kyllä, luomu on yksi osa tässä missiossa). Aloimme ostaa kuukausi kuukaudelta yhä enemmän luomuruokaa kasvattaen prosenttia nykyiseen, ehkäpä kahdeksaankymmeneen prosenttiin kaikista ruokaostoksista. 
Nämä luonnolliset muutokset kasvispainoitteisuudessa ja luomun suosimisessa alkoivat saada mielessäni myös muita ajatuksia koskien veganismia, eläinten tappamista ja oikeuksia, ruuan hankkimista, itsensä ehostamista, ylipäätään kuluttamista ja arjen ekologisia valintoja. Nyt ollaan sillä kynnyksellä, että ajatuksia päässä on ehkä viisi miljardia, ja ehkä kohta on se hetki, kun astun portaalla ylemmäs ja alan tosissaan ottamaan asioista selvää. Annan asioiden tapahtua omalla painollaan. Ilman stressiä, kuten tähänkin asti. Sitten, kun aika on kypsä.

Perusmansikoita, lehmänmaitokermavaahtoa, perusvaahterasiirappia ja perusviiniä vai luomumansikoita, kookoskermavaahtoa, luomuvaahterasiirappia ja luomuvalkoviiniä?
Olen miettinyt muun muassa seuraavia asioita:
Koen luonnonsuojelun ja eläinten hyvän kohtelun tärkeiksi asioiksi. Voinko olla jatkossakin puhtaalla omallatunnolla näiden asioiden suhteen, jos omasta mielestäni meidän perheen kokonaisuus koskien luonnon ja eläinten kunnioittamista on kunnossa? Että riittääkö se, että pyrin olemaan mahdollisimman ekologinen arjessani ja opettamaan ja perustelemaan lapsilleni omat arvot ja niiden mukaisen elämän. Emme juurikaan tee heräteostoksia. Käytämme kirppareita. Käytämme mahdollisimman paljon pyörää. Autoa käyttäessä yhdistämme menoja aina kun se vain on järkevää. Viemme roskat roskiin. Syön todella vähän maitotuotteita (maidontuotanto kuluttaa tietääkseni eläinten lisäksi luontoa aika paljon.) Syön kananmunaa vain pari kertaa viikossa. Lähes kaikki liha on luomua. Kosmetiikka-asioiden suhteen olen sanan varsinaisessa merkityksessä melko luomu. Matkustamme lentokoneella todella vähän. Ja niin edelleen.
Vai etenenevätkö ajatukseni koko ajan kohti sitä, että mitään elävää ei saa satuttaa? Mutta sittenhän en voisi edes astua nurmikolle, kun kastemadosta saattaa tulla kengänpohjan muotoinen. Tai lähteä uimaan, kun plankton lopettaa elämänsä uintivetoihini. Saako ärsyttävän itikan läimäyttää elottomaksi? Onko kasveilla tuntoaisti, voiko niitäkään sitten edes syödä? 

Jos lettuihin ei laita kananmunaa, niin kuinka paljon siinä oikeasti pelastaa kanojen kärsimyksiä tehotuonannolta?
Mikä eläinten syönnissä on se syntisin juttu? Onko olemassa mitään järkevää selitystä lihansyönnille? Se, että niin on vaan aina tehty ja se kuuluu elämän kiertokulkuun? Vai kuuluuko se edes välttämättä ihmisten elämään ja ihmisten kehoille? Onko ihminen oikeasti tarkoitettu lihansyöjäksi vai kasvissyöjäksi vai sekasyöjäksi? Se, miksi ihminen on aikoinaan tarkoitettu, on voinut jo muuttua, kuten muutkin ihmisen toiminnat, voi voiko se muuttua?
Voiko sellaista lihaa syödä paremmalla mielin, joka on kuollut vaikka auto-onnettomuudessa? Toisin sanoen kun sitä ei ole tapettu syötäväksi. Vai onko eläimen kunnioitus sitä, että ei syö sitä ollenkaan? Onko kunnioittavampaa viedä se mätänemään metsään? Entä voiko sellaista lihaa syödä paremmin mielin, joka tulee eläimestä, joka on teurastettu jo niin vanhana, että voi olla varma, että pian se sairastuisi vakavasti ja kuolisi kuitenkin? Että antaisi eläimelle vähän niin kuin armokuoleman? Onko kellään oikeutta tehdä sellaista? Onko kellään oikeutta oikeastaan edes tappaa ketään toista? Ja päteekö tämä kaikkiin olentoihin? Pitäisikö maalaiskissa köyttää sisälle ja pakottaa parsakattilan pariin? Keksiikö kohta joku fysiikan superprofessori jonkun ihmeaineen safarin eläimille, joka ruiskutetaan eläinten soluihin, jotta ne alkaisivat himoamaan aavikon puskia eikä toisiaan?

Olenko minä itsekäs, kun periaatteessa voisin olla ilman eläinkunnan tuotteita, mutta en halua? Olenhan minä ollut ilman vaikka mitä ruokaa kahdella imetysdieetillä, ja ihan hyvin olen pärjännyt. Tiedän, että voisin syödä vegaanisesti. Osaisin syödä niin. Mutta haluan maun sekä ruuan monipuolisuuden ja myös helppouden takia syödä eläinkunnan tuotteita viikottain. En ylipaljon, enkä edes sen vertaa, kuin mediaanisuomalainen syö, mutta jonkin verran kuitenkin. Olenko tekopyhä, kun sanon, että yritän useimmiten miettiä, että eläin, jota syön, olisi saanut elämisen arvoisen elämän ja mahdollisimman kivuttoman kuoleman?

Myönnän, pari kertaa viikossa syön jauhelihaa, ja tykkään siitä.
Voiko elämästä tulla liian stressaavaa, jos syynää ihan joka elämänalueen eläinperäisistä tuotteista vapaaksi? Jokaikinen vaateostos, meikkiostos, ravintola-annos, jopa palvelu saattaa olla sellainen, että se on vahingoittanut eläimiä ja luontoa. Tuleeko niskoille liian suuri maailmanparantamistuska, jos huomaa, että oma elämä vaikeutuu huomattavasti tiukan veganismin myötä? Voiko silloin olla onnellinen? Voisinko minä olla silloin onnellinen? Tarvitseeko minun edes olla onnellinen, kunhan vain tekisin luonnon ja eläinten eteen kaikkeni? Vai riittääkö se, että teen parhaani, sen, mikä tällä hetkellä tuntuu hyvältä?

8 kommenttia

  1. Anonyymi kirjoitti:

    Minusta kohtuus kaikessa. Tiedän ihmisiä jotka ovat hurahtaneet ääripäähän kaikessa ja niitä on sitten rasittava toisinaan kuulla. Parasta on kuunnella kehoa ja miettiä mikä sopii ja mikä ei itselle. Kyllä tätä maailmaa ei yksin pelasteta mutta kun edes jokainen kantaisi vähäsen vastuuta. Mikäli taas ei juuri kuluta niin bruttokansantuote ei nouse. Tärkein on hyvinvointi. Äh mitähän nyt yritin tässä sanoa…

    • Emmi kirjoitti:

      Nämä ovat vaikeita juttuja kyllä. Kohtuus on tosiaan järkevä idea! Ja tietenkin tuo itsensä kuunteleminen. Näitä periaatteita haluaisin itsekin noudattaa, ja noudatankin. Silti, kun seuraa luonnon ja eläinten kohtelua, niin tulee miettineeksi, olisiko hyvä itse tehdä vielä enemmän, jos siihen kokee pystyvänsä…

  2. Anonyymi kirjoitti:

    Yksi todella vaikuttava vegaani ja loistava puhuja on Gary Yourofsky. En voi kuin suositella tätä puhetta sulle ja miksei kaikille muillekin vegaanismista kiinnostuneille. Paremmin en osaa asiaa itse esittää joten Gary voi sen puolestani tehdä. 😀
    https://www.youtube.com/watch?v=U5hGQDLprA8
    Puheeseen saa suomenkieliset teksitkin.
    Youtubessa on muutenkin aiheesta paljon informaatiota ja näkökulmia tarjoavaa matskua. Eikä kannata unohtaa loistavia dokumentteja.

  3. Bobby Jean / Heidi kirjoitti:

    Noniin, nyt pääsin lukemaan! Olipas siinä kysymyksiä ja mietteitä. 😀 Mitähän kaikkea tässä mulle heräsi.. Mm. nämä:

    Ihminen on enemmänkin sekasyöjä. Kissa(eläimet) tarvitsee elääkseen lihaa. 😉 Ihminen ei tarvitse sitä. Siksi jokaikinen eläimen kuolema on turha, kun se tapahtuu vain siksi, että ihminen saa jotain lautaselleen. Syystä että ihminen tykkää siitä. Ei siksi, että tarvitsisi sitä.

    Maitoteollisuudessa on mukana myös kuolemaa ja kärsimystä ja se on linkissä lihateollisuuteen hyvin vahvasti. Kananmunateollisuudessa sama asia. Vapaita kanoja ja onnellisia lehmiä – ei se vain näin mene, valitettavasti.

    Tosiasiassa eläinten syöminen ei voi jatkua tällaisenaan, koska maailma ei sitä kestä. Se on fakta. Ja mitä enemmän on vegaaneita, sitä enemmän eläimiä säästyy, sitä enemmän maapallo kiittää. Fakta.

    Vegaani säästää vuodessa arviolta 200 eläimen hengen. Se on todella suuri määrä, ei mikään pikkujuttu! Mulle riittäisi motiiviksi se yksikin eläin. Koska jokainen elämä on tärkeä, ja koko ajatus siitä oksettaa, että elollisia, tuntevia eläimiä pidetään kärsimyksessä ja lopulta tapetaan (mahdollisesti kituen) ihan vain siksi, että joku saa siitä siivun lautaselle.

    Eikä aiheesta kannata tehdä hankalaa. Pääpointti veganismissa on yksinkertaisesti se, että ei syö eläinkunnan tuotteita. Se tapatko hyttysen ja riskeeraatko astumisen kastemadon päälle on sitten ihan henkilökohtaisia valintoja. 😉 Vegaaneita on monen tasoisia. Joku saattaa esimerkiksi pitää hunajan syömistä tärkeämpänä kuin sen korvaamista jollain toisella tuotteella, koska hunajaa saa läheltä eikä sen keräämisessä mehiläiset kärsi. Toisia tuotteita raahataan kaukaa, eikä se siten ole kovin ekologista. Sitäpaitsi mehiläisiä on hyvä tukea muutoinkin. Itse en käytä hunajaa vaan agavea, mutta olen yhtä vegaani kuin esimerkkihenkilö, joka käyttää hunajaa. Itse en ole myöskään nyt ensimmäisenä vuotena keskittynyt e-koodien karsimiseen (mm. väriaine 120), vaan annan itselleni aikaa muutokseen. Samoin mulla on nahkabootsit, koska olen ne ostanut jo yli kymmenen vuotta sitten, ajalla ennen kuin tiesin miten se nahka siihen kenkään päätyy. Ekologisempaa on kuluttaa kengät loppuun kuin heittää ne nyt pois. Kosmetiikka ja muut tulee myös sitten joskus perässä.

    Veganismin ei siis tarvitse olla hankalaa. Oikeasti se on hyvin yksinkertaista. Joko sitä tulee tappamista ja kärsimystä tai sitten sitä ei tue. Ihan oikeasti tässä ei ole välimuotoa. On vain valinta siitä kumpi on itselle tärkeämpää. Mulle on tärkeintä se, että en rahoita turhaa kuolemaa ja julmuutta. Siksi olen vegaani. Ei ole muita vaihtoehtoja. Maailma on jo niin paska paikka kaikkineen elää joka tapauksessa ja kamalammaksi meno vain menee, joten olen onnellinen siitä, että näinkin yksinkertaisella keinolla voin vaikuttaa siihen, että täällä olisi vähän parempi olla. Ja että tämä pallo saisi vähän lisää elinaikaa. Ja että tulevilla sukupolvilla ei olisi niin kamala elämä.

    Suosittelen seurailemaan facebookin puolelta Vegan Sidekick -sivustoa (https://www.facebook.com/vegansidekick). Ne sarjakuvat on aika avartavia, osoittaa hyvin miten loppupeleissä ihmisillä on varsin ihmeellisiä puolustuksia lihansyönnilleen. Moni on vegaaniksi ryhtynyt niiden myötä. On aika provosoivia – just the way I like it. 😉

    Täällä myös yksi suht hyvä video, josta saa varmaan jotain irti. Joskin se on vähän ärsyttävä, mutta en nyt muutakaan tähän hätään löytänyt kun googletustaitoni on aika olemattomia. 😀 Peta nyt on mitä on, mutta tämä video ei heihin mitenkään liitykään. Muuta kuin että ovat sen kasaan laittaneet.
    https://www.facebook.com/official.peta/videos/10153731238264586/

    Mjoo. Tämmöset vähäiset ajatukset nyt tämän postauksen innoittamana tässä. 😀

    • Emmi kirjoitti:

      Olipa vähäiset ajatukset 😀 Jee, kiitti kommentista! En ala erittelemään mitään sun sanomia juttuja, sillä jätän kaiken muhimaan :-)) Kiitos myös linkeistä!

      Mikä oli muuten sulle sellainen viimeinen niitti siinä, että ryhdyit vegaaniksi? Ryhtyikö sun lähipiirikin samalla? Kuinka tarkka olet tällä hetkellä juurikin esim. noista lisäaineista?

    • Bobby Jean / Heidi kirjoitti:

      Jätä ihmeessä muhimaan! Ehkä se päätös sieltä joskus syntyy.

      Mähän olin vuosikausia halunnutkin olla vegaani, mutta hankalavatsaisena koin sen hankalaksi aina siihen asti, kunnes törmättiin riisiproteiiniin, josta saan siis tarvittavat loput protskut hyvin kasaan ilman, että pitää vatsaa liiaksi kiusata. Ja sillähän se oli sinetöity. Oon joskus blogiinkin kirjoittanut Matkani Vegaaniksi -postauksen ja siellä on näitä syitä enempi. Tässäpä tuo:

      http://eioorakettitiedetta.gains.fi/matkani-vegaaniksi/

      Siellä miehen vegaaniksi ryhtyminen oli vielä vähän avoinna, joskin hän oli siihen suuntaan jo osittain kallistunut. Ja kyllähän hän sille tielle jäi myös hyvin nopeasti, ei tainnut ostaa ainuttakaan rahkapurkkia tai raejuustoa kaivannut lautaselle sen jälkeen kun itsekin niistä luovuin. Ei ollut syitä olla olematta vegaani, miljoona syytä olla.

      Tällä hetkellä mulla (meillä) on tosiaan menossa tämä ensimmäinen vuosi veganismia, ja olen siinä mm. karkeissa vielä sallinut ne e-koodit. Vuoden vaihteessa jää nekin pois. Muutoin olen ehkä tapauskohtaisesti niistä joko välittänyt tai en välittänyt. En tosin muista niitä syöneeni missään muualla kuin karkeissa. Kaikkea kivaa löytyy täysin vegaanisenakin ja moni asia on jopa huomattavasti parempaa, maistuvampaa.

    • Emmi kirjoitti:

      Olenkin tainnut tuon sun tekstin lukea, mutta voisin vielä palata siihen 🙂
      Mä olen jo pari vuotta syönyt riisiproteiinia, tykkään kyllä, ja mun maha tykkää myös 🙂
      Seurailen kyllä mielenkiinnolla blogista ja instasta sun vegaaniruokalöytöjä! Näyttää todella siltä, että nautit 🙂
      Kivaa sunnuntaita!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *