Hae
Ready Steady Flow

Riehakkaasta kahvinaisesta tasaiseksi teenhörppijäksi

Millaista on kofeiiniton (tai
oikeastaan vähäkofeiininen) elämä?
Nyt, neljän kuukauden
kokemuksella osaan kertoa tästä enemmän kuin viimeksi viidenpäivän kokemuksella. Nyt siis pieni katsaus siihen, miten kehoni on
sopeutunut uuteen elämäntyyliini.
Kyseessä todellakin on pysyvä
elämäntyyli! Kaikki, mitä viimeksi kirjoitin, voin edelleen
allekirjoittaa ja vieläpä alleviivata. Minulla ei ole yhtään kaipuuta kofeiiniin. Minun
keholleni se on ollut myrkkyä. Nykyään sydämen jyskytyksiä on
vain oikein tosi repaleisten öiden jälkeisten päivien iltana.
Sydämen muljahteluja en muista ollenkaan olleen kofeiinin poisjätön
jälkeen. Kehon (käsien) tärinät ovat poissa. Oudot
mielialavaihtelut ja heikottavat nälkäkohtaukset ovat poissa. Ja varsinkin tätä viimeisen lauseen sisältöä on mieheni ollut vahvasti myös mukana toteamassa, haha…
Ja siis kaikenkaikkiaan: en ole
enää riippuvainen mistään! Se tunne on oikeasti tosi vapauttava.
Minun ei tarvitse suunnitella etukäteen päivän touhuissa, että
missä välissä kerkiän keittämään kahvi nro ykkösen, nro kakkosen,
nro kolmosen ja nro nelosen. Ilman näitä kupillisia (mukillisia)
elämäni ei vaan pyörinyt. Nyt kotoa voi aamulla poistua ilman
välttämätöntä kofeiinitankkausta. Liikkuessa kodin ulkopuolella
ei tarvitse miettiä, mistä kummasta repäisee sen pakollisen sumpin mukaansa. On
siis oikein mukavaa, kun ei ole mistään yksittäisestä ruoka-aineesta
fyysisesti riippuvainen.
Kokonaisuudessaan kehoni on
”selkiytynyt”. Siis, esimerkiksi: tunnen paremmin kaikkia pieniä juttuja,
kuten kehon lämmön pienenpienen nousun ja tosi alussa olevan
orastavan flunssan. Osaan analysoida paremmin kehoni väsymysoireet:
ovatko ne sellaiset, että liikunta voisi piristää oloa vai ovatko
ne sellaiset, että liikunta vain lisäisi väsymyksen tunnetta.
Puhun tässä koko ajan
kofeiinittomuudesta, mutta todellisuudessa en ole ihan täysin
kofeiiniton ollut. Olen hakenut kokeilemalla itselleni sopivan
kofeiinimäärän – ja se on yksi vihreäteemukillinen päivässä.
Muuten juon luontaisesti kofeiinittomia yrttiteitä. Mahdollinen
päiväannokseni kofeiinia on kuitenkin naurettavan vähän
verrattuna aiempaan kahvinkittaamiseeni, ja nykyään teenkin niin,
että joka viikko pidän vähintään yhden päivän tauon vihreästä
teestä, jotta varmistan, etten ole riippuvainen siitä. Välillä
menee montakin päivää pelkällä rooibos-teellä.
Vaikka koko elämäni epäilin
teemaailman mielenkiintoa, olen vissiin aloittanut totaalisesti uuden
periodin elämässäni: olen hurahtanut teehen (ja mahtavaa tässä on se, että mies on ihan messissä myös!). Enää teetä ei
tarvitse kuorruttaa kookosmaidolla ja kaikenmaailman muilla höysteillä, vaan riittää, kun laadukkaaseen
teehen lisää muutaman oman mausteen (jos sitäkään). Odotan
innolla, miten höyrähtäneeksi teepannut minut tulevaisuudessa
saavatkaan! Mutta kyllä, odotan myös sitä, että uskaltaudun
maistamaan kofeiiniitonta kahvia sitten viimeistään imetysdieetin
loputtua…
Mutta kofeiiniin en tämän
suuremmin enää koskaan koske. Vähäkofeiininen/kofeiiniton keho on minun
juttuni. Ja olenhan minä murtanut yhden äitimyytin: raskaasta ja vähäunisesta kotiäitiydestä on hyvinkin mahdollista selvitä ilman kahvia 🙂

5 kommenttia

  1. Selina Kun äiti kelaa kirjoitti:

    Muistan kun odotin A-murua, niin join paljon teetä. Se auttoi pahoinvointiin hyvin. 🙂

    • Emmi kirjoitti:

      Teestä on kyllä moneksi 🙂 Itse en valitettavasti odotusaikoina ollut vielä yhtään teeihminen.

  2. Anonyymi kirjoitti:

    Olen itse teen juoja. Itse tarvitsen kupin pari päivässä teetä. En tunne huonoa omaa tuntoa vaikka joisin sitä enemmän. Riippuvuus ajatuksia tärkeimpänä pidän sitä miten itse voin jja kehoni voi. Hyviä makunautintoja mitä ne itse kullakin sitten on.

    • Emmi kirjoitti:

      Juuri noinhan sen pitääkin olla: tärkein on se, miten keho voi! Itsekin varmaan vetäisin edelleen pannukaupalla kahvia, jos se minulle sopisi 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *