Hae
Ready Steady Flow

Heipat hetkeksi

Meinasin tulla kirjoittamaan tänne Minimullistajan Losecin lopettamisesta, Zyrtecin tauottamisesta ja antitrypsiinikokeesta. Meinasin tulla kertomaan uusia juttuja liittyen Pikkusankarin SI-ongelmiin. Olisin myös kirjoitellut mietteitä nukkumisjärjestelyjen muuttumisesta, osteopatiasta sekä manaillut the Gurun vastaanottoajan odottamista… No, nyt ensimmäisen kerran, tekstiä kun aloin kirjoittamaan, tuli olo, että ehkä en kirjoitakaan. Ehkä kirjoitan myöhemmin. Ehkä en.
Kaikkina näinä blogivuosina olen saanut (ainakin palautteesta päätellen) monen läheisen tajuamaan paremmin arkeamme. Olen myös kuullut usein, että muiden refluksi-allergia-astma-perheiden läheiset ovat pääseet perheiden arkeen paremmin sisälle, kun ovat lukeneet blogiani. Olen saanut blogilta itse PALJON, sekä kirjoittamalla sitä päänsisäistä harmautta tänne että suuren vertaistuen kautta. Nyt en enää ole varma, ottaako tämä blogi enemmän kuin mitä se antaa.

Miksi minä vielä bloggaisin tästä arjesta?

Olen miettinyt minäkuvaani blogin kautta. Tämä blogihan heijastelee minun synkkiä ajatuksia ja vaikeaa arkea. Tämä blogi ei oikein koskaan ole painottanut niitä elämän iloja, vaikka niitäkin olen mielestäni usein tänne kirjoitellutkin. Ja syy on yksinkertaisesti se, että nämä vaikeammat jutut vain tarvitsevat erilaisia kanavia purkautua kuin ne paremmat jutut. Kuulen usein, että ”sinusta ei uskoisi, että elät sellaista arkea kuin elät”, tai ”iloisuutesi, positiivisuutesi ja toivorikkautesi perusteella ei voisi tietää teidän kuulumisten rankkuutta”. Juuri tässä se syy onkin, jota viime tekstinkin kommenttien perusteella nähtävästi monikaan (tuntematon? anonyymi? peruslapsiperheellinen?) ei pysty käsittämään: blogissa käsittelen asioita, joita murehdin ja joista olen huolissani.

Blogivuodatuksen lisäksi teen omaa ajatustyötä paljon, puhun mieheni kanssa paljon, vuodatan vertaistukijoukoille paljon ja itken niille kaikista läheisimmille paljon. Ja juuri tämän takia pystyn muuten olemaan juuri sellainen, kuin olen. Pystyn kiitollisuuteen, iloisuuteen ja positiivisuuten. Vaikeuksista (ääneen, julkisestikin) puhuminen ei ole pois muista positiivisemmista jutuista. Mielestäni ylipäätään suoraan sanomiset ja myös niiden negatiivisten asioiden julkipuhuminen kertovat itseluottamuksesta. Lasten myötä olen saanut luonteeseeni varmuutta, jota eivät muut ihmiset ja heidän mielipiteensä heilauta. Minua ei noin vain enää loukata. Kaikki se kurakin, mitä päälleni on roiskittu, on vain vahvistanut omia mielipiteitäni – on ollut pakko kyseenalaistaa kaikki omat mietteet ja perustella ne itsellekin. Blogin luonteen vuoksi väärinymmärryksiltä ei ole vältytty, ja tuntuu, että joskus ihmiset jopa haluavat aivan tahallaan väärinymmärtää tekstejäni. Toisaalta taas välillä on vain todettava, että jos tekstin ajatus uppoaa syvälle jonkun sisälle, voi olla, että kyseisen henkilön kannattaa itse pohtia, miksi kyseinen aihe voisi olla itselle herkkä kohta. Ja tietenkin haluan myös muistuttaa, että monet tekstit on kirjoitettu melkoisessa tunnetulvassa, joten sellaisen suotimen kautta ne kannattaa lukea.

Nyt kuitenkin jokin raja on ylitetty. En tiedä, mitä enää blogilta haluan. Enkä tiedä, mitä se tarjoaa muille. Sanon heipat siis hetkeksi täällä blogin puolella, ehkä muutamaksi viikoksi tai kuukaudeksi. Jos päätän lopettaa pysyvämmin, tulen kyllä hyvästelemään. Instagramissa kuvavirta jatkuu normaalina.
Aurinkoista maaliskuuta kaikille!

16 kommenttia

  1. Anonyymi kirjoitti:

    Uskon, että kaikki, jotka kokevat läheskään samaa arjessaan, ymmärtävät blogin luonteen ja sen, että elämässäsi (ja sinussa) on myös paaaaaljon muutakin. Sama ilmiö on kai kaikissa blogeissa, jotka keskittyvät suppeaan aihealueeseen, aiheesta riippumatta. Ymmärrän kyllä tunteesi, sillä blogisi aihe on hyvin henkilökohtainen verrattuna tyhjänpäiväisempiin blogeihin enkä taukoa ihmettele. Toivon tosin sen jäävän lyhyeksi. Minulle ainakin on blogisi välityksellä muodostunut sinusta kuva sitkeänä, lempeänä ja perhettään rakastavana äitinä, joka tekee mitä tahansa lastensa eteen. Mitä tahansa päätätkin, kaikkea hyvää jatkossa!

    • Emmi kirjoitti:

      Kiitos kannustavasta ja kauniista kommentistasi!
      Toivon, että juuri kuvailemasi äiti pystyisinkin olemaan.
      Blogin suhteen… juuri niin se varmasti menee, että mitä eksaktimpi aihealue, sitä vaikeampaa lukijana pitää mielessä, että blogin ulkopuolelle jää aika iso asiajoukko, VAIKKAKIN toki meidän arki nyt pääosin liittyy tähän mitä täällä kirjoitan.
      Kaikkea hyvää sinullekin!

  2. AnnaW kirjoitti:

    Oho, kävin lukemassa noita kommentteja. Aikamoisia. Kiva kuulla, että instailu ainakin jatkuu…ja ehkä blogikin sitten joskus, tai sitten ei. Kiitos sinulle antamastasi vertaistuesta, kiitos <3

  3. Anonyymi kirjoitti:

    Että sellaisia kommentteja… Joillakin kokonaisuuksien hahmottaminen on vähän vaikeampaa… �� Tuollaisia kapeakatseisia henkilöitä valitettavasti on olemassa, ja valitettavan usein he myös avaavat sanaisen arkkunsa.

    Onneksi osaat jättää typerät kommentit omaan arvoonsa, ja luotat itseesi. Tai siltä ainakin vaikuttaa. Itse olen saanut blogisi kautta mahtavaa vertaistukea ja ahaaelämyksiä arkeemme. Pikkusankarisi ja minun poikani ovat hyvin samanikäisiä, ja heidän elämänsä ja oireidensa kuluissa on ollut paljon samaa. Tämä on korostanut blogisi vertaistuen arvoa minulle.

    On kuitenkin ymmärrettävää, että joskus on aika lopettaa, tai ainakin pitää taukoa. Voimia haastavaan arkeen ja ennen kaikkea paljon ihania hetkiä ja pidempiäkin ajanjaksoja teille! Niitäkin on teillä paljon, kuten olemme saaneet usein blogistasi lukea (vaikka kaikki eivät näitä tekstejä näköjään ole löytäneet). T. Kaisa N.

    • Emmi kirjoitti:

      Kaisa, tosi kiva kuulla, että olet saanut vertaistukea meiltä päin! Se on suurin kiitos, mitä voin saada tämän blogin osalta!

      Jep, en jaksa välittää tuntemattomien kommentoijien ei-rakentavasta palautteesta… Niinhän siinä tapahtui, että viimein ne saapuivat myös minun pieneen blogiini.

      Kiitos!! Hyviä hetkiä ja aikoja on ollut, ja varmasti niitä on myös edessä päin 🙂 Sydämestäni toivon niitä teillekin rutkasti!

  4. Rinttu kirjoitti:

    Tsemppiä! Niin miettimiseen tämän blogin suhteen kuin elämään. 🙂
    Olen aina käynyt lukemassa tekstisi, kommentoinut harvemmin. Muutamia vinkkejä olen omien kokemusten perusteella antanut, mutta muuten en ole oikein kommentoinut koska elämämme on niin erilaista. Meilläkin on kaksi poikaa, allergisia ja astmaattisia, itse kärsin refluksista yms, mutta silti meillä on paljon helpompaa. Jotenkin sen takia on tuntunut ettei minun kommenteilla ole sinulle mitään lisäarvoa. Mutta mielessä olet ollut! Instassa seuraan sinua myös 😉 mutta ymmärrän ajatuksesi.
    Koskaan en ole ajatellut että täällä on sinun elämästä kaikki esillä. En ole ajatellut ettei niitä ilon hetkiä olisi ollenkaan. Eihän sisutusblogeissakaan kerrota juuri muuta kuin sisustukseen liittyvää. Sielläkin on taustalla ilot ja surut!
    Tsemppiä ja toivottaavsti vielä sinusta ja perheestäsi kuulemme!

    • Emmi kirjoitti:

      Rinttu sinä olet kyllä jäänyt mieleeni 🙂
      Mutta voih mitä olet kommentoinnista miettinyt! Sinulta olen saanut uusia ajatuksia ja tukea! Ja mikään vertaistuellinen kommentti ei ole turha. Itse olen ottanut sen linjan, että en kysele lukijoilta mitään (en halua "valtuuttaa" lukijoita kommentoimaan, jos he eivät jaksa), mutta tietenkin olen superiloinen jo vaikka pelkästään hymiökommentista 🙂 Kaikki vertaistuki on positiivista, vaikka mitään mullistavan uutta sisältöä se ei toisikaan.

      Kiva kuulla, että monet ovat lukeneet blogia juuri sillä tavalla kuin olen sen tarkoittanut luettavaksi!

    • Rinttu kirjoitti:

      No nyt tuli puna poskille kun kerroit että minut muistat 🙂 ja huono omatunto etten ole kommentoinut enempää… Mutta yritän parantaa tapani jos palaat takaisin linjoille! Ja instassa jo harjoittelin 😉

    • Emmi kirjoitti:

      Tottakai muistan 🙂
      Tavataan instassa, klikkailin juuri… jospa annat minunkin seurata sinua 🙂

  5. Anonyymi kirjoitti:

    Voi että, täällä ilmoittautuu toinen blogisi säännöllinen lukija, joka ei tosin aikaisemmin ole kommentoinut kirjoituksiasi. Olen lukenut blogiasi mielenkiinnolla ja saanut vertaistukea oman perheemme rankkaan arkeen, vaikkakin se meillä on rankkaa täysin eri syistä kuin teillä, lähinnä omista sairauksistani johtuen. Täytyy kyllä blogiasi luettuani todeta, että olet kyllä ihan hurjan vahva ja perheellesi omistautunut äiti! �� Toivon teidän perheelle oikein mukavaa kevättä ja tulevaa kesää ja parempia yöunia teille kaikille!

    • Emmi kirjoitti:

      Moi Anonyymi! Yllätyin kommentistasi, tai siitä, että aivan erilaisessa rankassa elämäntilanteessa olet saanut blogiltani jotain. Hienoa! Ja kiitos tosi kauniista sanoistasi. <3
      Mikä tahansa teidän rankkuutenne onkaan, toivon kovasti, että helpotusta ja valoa näkyisi teidänkin perheen tilanteeseen!

  6. sikurina kirjoitti:

    "Voi ei…" oli ensimmäinen ajatus, mikä mieleeni tuli, kun näin otsikon. Olen saanut valtavasti vertaistukea blogistasi, se on ollut suorastaan voimauttava! On ollut huojentavaahuomata, että on muitakin, jotka kamppailevat omassa arjessaan ja jakavat samoja ajatuksia ja tunteita. Olen aina ajatellut, että olet upea, lapsilleen omistautuva ja asioihin paneutuva äiti. Olet ollut vähän niin kuin esikuvani omassa arjen kamppailussani. Toivottavasti saat voimia ja motivaatiota palata blogin pariin. Paljon jaksamista koko perheelle <3

    • Emmi kirjoitti:

      Voih, eihän näin ihanaan palautteeseen osaa sanoa muuta kuin KIITOS! <3

      Ja kiitos sikurina siitä, että juuri sinä olet siellä antamassa myös minulle vertaistukea.

      Olin edellispäivänä jo kirjoittamassa blogitekstiä, kun tajusin, että ainiin se tauko… (hetkessä eläminen siis kymppi ja muisti nolla!). No, jatkan blogin suunnan miettimistä vielä hetken, mutta luulen, että tavalla tai toisella jatkan blogia.

  7. Outi kirjoitti:

    Kirjoitin pitkän tekstin joka hävisi..Noh, siis KIITOS aivan mielettömän paljon vertaistuesta ja vinkeistä. Olet upea äiti ja rohkea persoona kun jaksat ja uskallat kirjoittaa näin suoraan! Toivottavasti et lopeta mutta jatkan Instassa seuraamista jos et halua enää kirjoittaa. Kauheita kommentteja tosiaan oli tullut, huh. Kaikki eivät ehkä vain osaa tai halua ymmärtää millaista voi olla arki lasten kanssa kun kaikki ei menekään peruskaavan mukaan? Toivon ihanaa, oireetonta kevättä ja kesää teille ja voimia..olen saanut täältä paljon tukea, kiitos! Outi

    • Emmi kirjoitti:

      Hävinneet kommentit ovat niiiiin sairaan ärsyttäviä. En tajua, miksi niin käy suhteellisen usein jopa 🙁
      Outi, sä olet myös ollut sellainen "kanssaeläjä", kiitos sinulle siitä <3 Ja kiitos kannustavista sanoistasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *