Hae
Ready Steady Flow

Mitä minä voisin leipoa sinulle?

Tätä kysymystä kun minulta kysytään imetysdieettini aikana, kerron yleensä kohteliaasti, että voin tuoda omat sapuskani, jotta minulle ei erikseen tarvitsisi leipoa. Mutta jos kylään kutsujan taikinasormet vipattavat vallattomasti, annan yleensä jonkin oikein helpon reseptin ehdotukseksi, jos pelkkä kiellettyjen ruoka-aineiden lista ei tarjoa tarpeeksi tilaa leipojan mielikuvitukselle. Ehdotan yleensä sellaista reseptiä, joka ei vaadi Excaliburia, hikisiä harhailuja etnisten ruokien osastolla, omia vihannesviljelmiä, nettitilauksia maan alta tai amaranttihiutaleita. Kerron teille nyt yhden lähes kaikettomiin ruokavalioihin sopivan reseptin, jonka kaksi ainesosaa löytyy takuuvarmasti joka taloudesta! Itsetehty mikävain leivonnainen saa lähes aina hymyn kenentahansa syöjän huulille,  ja näillä saa sitä hymyä vielä isommaksi maidoton-viljaton-munaton-soijaton-kauraton-suklaaton-pähkinätön-sokeriton-ihmisen huulilla.

Kyllä, näistä ne keksit syntyvät.

Murskaa banaani kulhossa, sekoita joukkoon desi kookoshiutaleita. Pyörittele käsin pellille leivinpaperin päälle. Paista 175 asteessa puoli tuntia uunin keskitasossa.
Jep, se oli siinä. Eivät nämä ole mitään Maailman maukkaimpien keksien kilpailuvoittajia, mutta herkullisia ovat. Nämä ovat tällä hetkellä yhdet minun lempparikekseistäni silloin, kun pitää ottaa huomioon ohjeen helppous, leipomiseen menevä aika ja ruokakaappien tyhjyys. Tuosta satsista tulee noin viisi keksiä, että siitä sitten ohjetta suurentamaan sen mukaan, aikooko itsekin uskaltaa maistaa keksejä vai vain syöttää niitä minulle 🙂

P.s. Jos olet allergiatyyppi tai kaapistasi löytyy jostain muusta syystä psylliumia, voit laittaa teelusikallisen sitä taikinan sekaan. Näin kekseistä tulee kuohkeampia. Se ei kuitenkaan ole mikään välttämättömyys.

Diagnoosikeräilijä

Aluksi ajattelin, että tämän postauksen aiheen suhteen meidän perheen toiminta olisi itsestäänselvyys minun blogini lukijoille sekä kaikille läheisille ja meidän perhettä edes yhtään tunteville. Mutta erään anonyymikommentin jälkeen aloinkin miettimään, että ehkä sittenkin voisin valottaa periaatteitamme koskien lääkärikäyntejä, tutkimuksia, diagnooseja ja luokitteluja. 
On meinaan aika sairaan siistiä, kun lapsilla on mahdollisimman monta diagnoosia! Siinä hiekkalaatikon reunalla on kiva kehaista, että meidän pojillapa on refluksitautia, allergioita ja astmaa, ehkä aistiyliherkkyyttäkin. Oletkos vähän kade, sinulla kun on vain noita terveitä perusipanoita? On kiva keksimällä keksiä ongelmia arkeemme ja sitten vähän kaveerata Googlen kanssa ja etsiä sopivaa diagnoosia niille pikkuongelmille. Ehkä ne ovat lasten luonteen piirteitä ja uhmaa, mutta hei!: ei kerrota sitä kenellekään, jotta saadaan lääkäristä diagnoosit paperille nopeasti. Ja tietenkin on makeeta ravata lääkäreissä, tutkimuksissa ja muissa hoidoissa, ja vieläpä levitellä siellä ihan omaa kukkaroa. Älä hiisku kenellekään tästä asiasta, niin kerron: oikeasti meidän lapset eivät ole allergisia; minä muuten vain haluan olla tiukkaakin tiukemmalla dieetillä, ja mikäs sen helpompi syy kuin allerginen imetettävä vauva! Saan mahtikiksit siitä, kun kieltäydyn vierailuilla kahvipöydän tarjoiluista ja nostan pöytään myskikurpitsaletut ja kookospallot. Muuten, jos haluatte, voin vinkata kestävistä punaisista ihoväreistä, joilla saa hienot laikut poskiin ja peppuun feikkaamaan allergisia reaktioita. Ja jos satutte kuulemaan lapsiemme itkua, niin ehei, ei se ole refluksia eikä allergiaa – me vaan muuten vain itketetään lapsiamme, jotta muut luulisivat, että on pahempikin tilanne menossa täällä. Luulen, että kahdenkymmenen vuoden päästä lapsemme ovat ehdolla kultaisiin kansaivälisiin patsaisiin; ovat meinaan sen verran hyviä tuossa näytelmätaiteessa hekin. Ainiin, ja en tiedä mitään sen parempaa kuin jatkuva voimakkaiden lääkkeiden syöttö pienille lapsille! Minä siis niiiiin nautin siitä, kun saan kaataa poikien suusta alas Losecit, Seret, Ventot ja Gavisconit! Ja silloin, kun päätän antaa päälle vähän Aeriusta ja Panadoliakin, niin on heti pakko mennä kehaisemaan sitä lääkecocktailia somen joka sivulle!

Lääkkeillä tainnutettu lapsi?

Tai sitten ei. Tähän tekisi mieli kirjoittaa, että halooooo! Miksi kukaan, siis kukaan keräilisi lapsilleen muuten-vain-diagnooseja? Miksi kukaan täysjärkinen vanhempi haluaisi rajoittaa lasten syömisiä tai omia syömisiä turhaan? Miksi äiti tai isi haluaisi vaivata päätään kaiken sen muun arjen hulinoiden ja muistamisten lisäksi lastensa ruokalistoilla, lääkkeiden annoilla, lääkäriajoilla, älyttömällä murujenkeruuvahtimisilla ynnä muilla? Tai ylipäätään miksi ikinä kukaan haluaa antaa lapselleen yhtäkään lääkeainetta turhaan? Tai maksaa kalliista allergiaruuasta huvin vuoksi?

Okei, onhan maailmassa ihmisillä kummallisia harrastuksia, mutta minä haluan ainakin pysyä kaukana kaikesta sellaisesta. Vuosi sitten kirjoittelin, että emme halua olla muodikkaita. Emme halua edelleenkään olla muodikkaita, oli se ”muotidiagnoosi” sitten mikä tahansa. On kyllä melko huono tsäkä saada sellaiset lapset, jotka kärsivät juurikin niistä ”muodikkaista” sairauksista ihan oikeasti. On sääli lapsia kohtaan, jos heidän todellisia vaivoja, kipuja ja ongelmia ei oteta todesta, ja jos ihmiset olettavat, että vanhemmat vain puhuvat lämpimikseen tai jostain ihmeen syystä huijaavat kertoessaan perheen tilanteesta.

Koko arki pelkkää peitetarinaa?

Varmuuden vuoksi listaan tähän vielä meidän perheen muutamia periaatteita:

-Kaikki meidän perheen toiminta on lapsilähtöistä. Esimerkiksi: jos lapsi on tuskainen ja hän itse kärsii oireistaan (ei vain niin, että vanhempia ärsyttää joku kiukkukäytös), syytä lähdetään selvittämään. Meillä vanhempina ei ole tapana toteuttaa omia sairausfantasioitamme lapsiemme kautta.
-Luotamme äidin- ja isänvaistoon. En muista kertaakaan, jolloin niiden vahvat viestit olisivat olleet väärässä.
-Meillä ei ole liikaa rahaa, joten emme mielellämme pelkkää hyväntekeväisyyttä kokeile erilaisia hoitomuotoja.
-Olemme kriittisiä lähes kaikkea kohtaan. Mutta olemme samalla myös avoimia. Annamme käytännön osoittaa, mikä toimii tai ei toimi.
-Meillä mieheni kanssa on koulutusta ravitsemus-, terveys- ja sosiaalialalta. Olemme opiskelleet psykologiaa ja lääketiedettä ja vapaa-ajalla lueskelleet paljon tieteellistä kirjallisuutta liittyen monipuolisesti ihmisen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen puoleen. Lisäksi kaveripiirissä tukena on lääketieteen ja psykologian ammattilaisia. Työni kautta myös neurologia on jokseenkin tuttu aihe minulle. Luulen siis, että meitä ei ”yksityiset rahaa-ahnehtivat lääkärit” noin vain huijaa. Ja vakuutan, että me emme lähde mitä tahansa hoitomuotoa kokeilemaan sen takia, että se sattuisi nyt olemaan joku trendinenien tuorein haistelukohde.

-Emme koskaan kertoessamme vääristele arkeamme, varsinkaan liioittele. Vähättelyyn myönnän olevani joskus taipuvainen… Miksi vääristelisimme? On lapsen oikeus, että arjesta puhutaan sellaisena kuin se on, vaikka se arki ei olekaan semmoista, mistä haaveilimme. Me haaveilimme pirteämmistä päivistä ja pitkähermoisemmasta vanhemmuudesta. Haaveilimme matkustelusta. Haaveilimme rennommista syömishetkistä. Haaveilimme lääkkeettömästä lapsuudesta. Haaveilimme paljosta muusta, mitä me emme ole saaneet. En ymmärrä, miksi kukaan ikinä haluaisi keksiä lapsilleen jotakin, mikä estää omien haaveiden toteutumista.