Hae
Ready Steady Flow

Asiaa pyörätarroista. Tai imetysdieetistä.

Huumorin puutteessa käyn välillä lueskelemassa blogini liikenteen lähteitä, niin kuin varmaan jokainen halpoja huveja kannattava bloggaaja. Mielikuvitusta saan käyttää melko värikkäästi, jotta löydän syy-seuraus-suhteen hakusanalle rouvan peppu yllätys ja minun blogini. Mutta, aiheeseen kuuluvia hakusanojakin löytyy, onneksi. Tässä pientä päivitystä ja kertausta arjesta Minimullistajan kanssa teidän käyttämien hakusanojen avulla kerrottuna.

miksi meidän pitää valvoa – Todennäköisesti siksi, että olette saattaneet maailmaan refluksilapsen. Onnea!

elokuu valvotaan – Niin meilläkin, varsinkin vuoden 2010 ja 2013 elokuut. Toivottavasti ne jäävät meidän elämämme suurivalvomisimmiksi elokuiksi.

Elokuussa on kiva
valvoa? No, nukkuisin kuitenkin mieluummin.

refluksitauti vauva – Pikkusankarilla on virallisesti GER, Minimullistajalla ei ainakaan vielä. Mutta kyllä – refluksitaudin oireistoa on meidän pienemmälläkin vahvasti. Olen melko varma siitä, että samanlaisessa, elämänvoimat karistavassa tilanteessa olisimme nyt Minimullistajan kanssa kuin nelikuisen Pikkusankarin kanssa kolme vuotta sitten, ellemme olisi tehneet tiettyjä toimenpiteitä heti.

imetysdieetti – Kyllä, se on ollut yksi tärkeimmistä toimenpiteistämme.
 
imetysdieetin aloitus – Karsin ensimmäiset jutut ruokavaliostani pois Minimullistajan ollessa muistaakseni noin pariviikkoinen ihan vain sen takia, että vauvan huuto oli karmivaa, jatkuvaa ja yöaikaankin kuultavaa. The Gurun tuki on olennainen osa imetysdieettiä, ja suotavaa minun mielestä olisikin, että jokaisella (vähänkään laajempaa karsimiskaavaa noudattavalla) imetysdieettaajalla olisi samanlainen taustavoima.

Joku pikkuvälipala Pikkusankarin imetysdieetillä vuonna 2011

 maitohappobakteereista apua vauvan refluksiin – Ja tämä on toinen tärkeä toimepide. Kannatan kunnon maitohappobakteereita! Meillä on käytössä nyt Bioteekin Probiootti Baby.

silicea refluksi vauva – Silicea on ollut tähän asti ainoa ”lääkkeellinen” toimepiteemme Minimullistajalle. Suosittelen.
losec mups vauva – Pikkusankarille jouduimme happosalpaajat aloittamaan seitsenkuisena, Minimullistajalle toivottavasti emme koskaan.
d-vitamiinien aloitus vauvalle – Aloitimme deet viisiviikkoiseina varovaisesti. Näyttää siltä, että Bioteekin Teho-D-tipat sopivat.
imetysdieetti kalorit – Kalorikyttääminen ei todellakaan ole koskaan kuulunut arkeeni, mutta Pikkusankaria imettäessäni, kun painoni laski noin 10 kiloa, vaikka kuinka yritin syödä koko ajan, uteliaisuuttani laskin syömäni ruuan päiväkalorit. Ne olivat siinä 3500 kalorin hujakoilla. Että joo, syödä sai enemmän kuin perusmies.
imetys suklaanhimo – No, kai se on myönnettävä: himoja on, varsinkin, kun olin onnistunut koukuttamaan itseni aika pahasti kahvihetkien tummaaseen suklaaseen ja päivittäisiin jälkkärihässäköihin tungettaviin kaakaonibseihin. Mutta olen oppinut aika hyvin siirtämään himot syrjään. Kuten tässä elämäntilanteessa muissakin asioissa, tyydyn sanomaan itselleni: ”Juuri nyt ei onnistu. Sitten myöhemmin. Nauti nyt niistä kaikista jutuista, joita sinulla on ja syö herkullisinta mahdollista ruokaa, mitä juuri nyt saat syödä.”
Mummon suklaapiirakka. Tarvitseeko muuta sanoakaan.

vauva refluksi henki haisee – Totta meillä. Pikkusankarilla hengitys haisee aina, kun refluksi on pahana. Minimullistajalla tilanne ei ole onneksi ollut niin paha, että hengitys olisi alkanut haisemaan.

vauvan limainen kakka – Huomaan näitä asioita läpikäydessäni, että meillä tilanne taitaa todella olla reilusti parempi nyt Minimullistajan kanssa kuin Pikkusankarin kanssa. Enpä muista montaakaan limaista kakkavaippaa vieneeni roskiin näiden neljän viimeisen kuukauden aikana!

vauva tunkee sormia kurkkuun – Tämä on kyllä ikävän tuttua Minimullistajallakin. Hän on tehnyt sitä aivan ensiviikoista lähtien. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Imemisen tarve, hampaat, itsensä viihdyttäminen… mitä näitä nyt on. Mutta kyllä se meillä vaan tosiasia on, että takaisinvirtaamispoltteen takia sormien kurkkuun työntämisen erottaa muista jutuista.

vauva herää itkien – Pikkusankari heräsi 95 prosenttisesti niin, Minimullistaja ehkä 75 prosenttisesti.

vauvan pätkäunet – Onneksi nämä ovat Minimullistajan kohdalla vain päivisin totta. Joskus nautimme niistä harvinaisuuksista, kun hän nukkuu päivällä tunninkin putkeen.

refluksivauvan nukuttaminen – Niin, tsemiä vain! Me vedetään Minimullistajan kanssa helpoimman kautta: pidetään lähes koko päivä kantorepussa, joten hän nukahtelee ja heräilee siinä omaan tahtiinsa. Tässä elämäntilanteessa ei todellakaan ole voimavaroja lähteä hinaamaan niitä Pikkusankarin aikaisia tuhannen kilometrin vaunulenkkejä eikä uudelleennukuttaa viiden minuutin välein pinnikseen.

En ole varma, lähteekö inho vaunulenkkejä kohtaan koskaan minusta pois.

valvominen imetys – Minimullistaja syö nykyään kerran viiva kolme yössä (hänen yönsä on noin klo 00-07). Imetys kestää puoli tuntia viiva tunnin kerrallaan. Valvon joka imetyksen. Imetyksen takia valvominenhan on oikeastaan aika luksusta.

rintaraivari – Pikkusankariajoilta erittäinkin tuttu ilmiö. Minimullistajan kanssa olemme välttyneet tältä ainakin toistaiseksi.
en jaksa enää imettää – Välillä, aivan vain häivähdyksenomaisesti, on tämä käynyt minunkin mielessä, varsinkin Pikkusankaria imettäessäni kuudella ruoka-aineella. Mutta kyllä äidinmaidon hyvät puolet, imetyksen helppous toimintana ja sinnikäs mieleni on aina pitänyt kiinni siitä, että taistelen viimeiseen tippaan asti! Vasta, kun imetyksen miinukset ylittävät plussat, luovutan.
kiinteiden aloitus ja itkuisuus – Mahdollisen itkuisuuden vähentämiseksi aloitamme Minimullistajalle kiinteät vasta puolivuotiaana, jolloin suolisto on kehittynyt paremmin kuin kolmi-nelikuisena. Aloitussose tulee todennäköisesti olemaan bataatti – Pikkusankarin ruokavalion tukijalka.
itkusta ei tule loppua ahdistaa – Tiedän ahdistuksen. Hae apua! Vauvalle. Asiantuntevalta lääkäriltä.
huono äiti – Tuttu tunne ajoittain. Pikkusankarin aikoina melko useinkin.
kuinka selvisit vauvavuodesta – Pääasiassa minä saan kiittää ihanaa miestäni ja ihanaa omaa äitiäni.
Kiitti lapset ja teidän vaikeudet, me olemme aika hyvä tiimi nykyään.
 
lohdutuksen sanoja – Onneksi peruspositiviisuuteni puskee yleensä läpi vaikeimmissakin hetkissä tai niiden jälkeen, joten lohdutuksen sanat ovat mielessäni nopeasti. Ja jos ei ole, niin mies osaa ne minulle lausua.
huolivartti – Tätä suosittelen edelleen, kaikille, kaikissa elämäntilanteissa.

4 kommenttia

  1. annimari kirjoitti:

    Voi että, ihana kirjoitus <3

  2. -E kirjoitti:

    Löytyipäs taas monta hyvää kohtaa meillekin! Kiitos 🙂

    Tuon kiitollisuuspäiväkirjan bongasin täältä joskus melkein vuosi sitten, koitin miehelleni ehdottaa sitä mutta ei saanut kannatusta. Nyt kyllä koitan uudestaan! Itestä tuntuis että se vois olla niin hyvä, oppis poimimaan ne pienetkin ilot ja hoksaamaan ettei tää ihan sumuisessa suossa taapertamista aina oo. Täällä jännätään parin viikon ikäisen pikkupojan kans. Mahaa vääntää ja kovasti, oksennuksia tulee kunnon kaarella ja jatkuvaa vääntelemistä, kitinää ja ähinää on mutta jospa olis vaan jotain alun tottumattomuutta. Toivon niin kovasti.

    • Emmi kirjoitti:

      Hyvä, jos jotain löytyi teillekin! 🙂

      Onnea uutukaisesta <3 Harmi, että pienellä on probleemia tuohon malliin 🙁 Kannattaa tosiaan olla tarkkana, ettei mene liian pahaksi, jos ei olekaan pelkkää suoliston tottumattomuutta. Tsemiä!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *