Hae
Ready Steady Flow

Pikkusankari-parka

Luulen, että meidän on aika luovuttaa taistelu refluksipeikkoa kohtaan Pikkusankarin osalta. Vai miltä kuulostaa:
Pikkusankari on alkanut heräilemään öisin montakin kertaa (tätä ei ole tapahtunut piiiitkään aikaan).
Aamuisin Pikkusankari herää yhä aiemmin ja aiemmin, tänään klo 5:30 huutamaan ruokaa (parempina aikoina olemmehan saaneet nukkua jopa puoli kasiin asti!).
Suolisto-oireiden lisäksi Pikkusankarille on alkanut ilmaantua iho-oireita.
Pikkusankarin hengitys on alkanut taas haisemaan mädäntyneelle kalaämpärille. (Ja kyllä, suuhygienia on vallan mainio ja kolmivuotishammastarkastuksesta tuli kehut)

Isoa valkoista G:llä alkavaa pulloa on tarvittu noin kolme kertaa päivässä entisen nollan viiva yhden sijaan. 

Pikkusankari on jatkuvasti kinuamassa maitoa ja muuta naposteltavaa.

Kädet, lelut, roskat, kepit, kävyt ja hiekka ovat koko ajan syvällä suussa. Matot ja sohvat saavat nuoleskelupuhdistuksen. Joo, hampaita muuten tekee vieläkin.

Lelut lentävät jo Minimullistajan päällekin (tähän asti heittäminen on kohdistunut lähinnä vain muualle kuin ihmisiin).
Minun vaatteet ovat saaneet uusia mielenkiintoisia kurkistusaukkoja, kun Pikkusankari on sylissä ollessaan purrut ne hajalle.
Mitään, siis mitään ei uskota. Kaikki tehdään päinvastoin kuin säännöt ovat. Aivan kaikkea uhmataan viimeiseen asti. Kaikkia kohtaan tehdään hallaa ja mikään (hienoimmista kasvatusoppaistakaan repäisty) keino ei tuota tulosta uskomisessa.
Vanhemmat ovat jo niin rasittuneita ja väsyneitä jatkuvaan kieltämiseen, vahtimiseen ja kränäämiseen, että miettivät perheneuvolaan soittoa kasvatusongelmissa sekä joutuivat yhtenä liian aikaisena aamuna laittamaan Pikkusankarin sohvalle katsomaan A. A. Milnen satuhahmoja hyppimässä telkkarissa ja painuivat itse vielä nukkumaan (no, antoihan Minumullistaja meidän sitten nukkuakin 10 minuuttia vielä, jes!).
Vanhemmat eivät uskalla liikkua Pikkusankarin kanssa juuri missään. Täystuho on taattu. Ja jos tämä meno jatkuu, omassa päättömyydessään Pikkusankari uhmaa jo omaa henkeään.
Että kai sitä on kohta sanottava Losecille taas tervetuloa lääkekaappiimme.

Normaaliuden rajat

Täällä ollaan taas normaaliuteen liittyvien kysymysten äärellä.
Onko normaalia, että vauva nukkuu vaakatasossa ollessaan päivisin
viiden minsan pätkäunia koko päivän?
Onko normaalia, että vauva ei juurikaan viihdy lattialla, vaikka
itse olisi vieressä suurten vinkuvien ja välkkyvien
leluröykkiöiden ja isoveljen haarahyppyesitys-shown kera?
Onko normaalia, että vauva kyllä rauhoittuu ja nukahtaa yleensä
syliin ja kantoreppuun pystyasentoon, mutta ei jatka uniaan
vaakatasoon siirryttäessä ollenkaan?
Onko iiiiisot röyhtäisyt ja usein toistuvat nieleskelyt
normaalia?
Onko normaalia, että vauva herää välittömästi, kun vaunujen
vatkaus loppuu?
Onko taakse päin kankena kaarelleveto itkun kera normaalia?
Onko tuskaitku jossain määrin normaalia?
Hmmm. Jotenkin kuulostavat kovin tutuilta nämä kysymykset…
Viimeksi, kolme vuotta sitten, näitä itsekseni pohtiessa en
juurikaan esittänyt niitä kenellekään, koska jo pienenkin
kyseessä olevan asian esille oton jälkeen sain vastaani melkein
poikkeuksetta ”vauvavuosi on rankka jokaiselle ja vauvat nyt vaan
itkevät” – vastauksen. Se siitä sitten seitsemäksi
kuukaudeksi; siihen asti, kunnes vauva nukkui ympärivuorokauden 5-10
minuutin pätkissä, itki enemmän kuin ei itkenyt ja oli saanut
pahan refluksitaudin lisäksi itselleen refluksin aiheuttaman astman,
laajat allergiat sekä tulehtuneen kurkun, sekä hyyyyyvin väsyneet
vanhemmat.
Nyt kysyn näitä samoja kysymyksiä itseltäni, ja yritän
muistella, oliko arki tämmöistä Pikkusankarilla silloin, kun
refluksi, allergiat ja astma oli saatu hetkeksi todella hyvin kuriin
tiukan imetysdieetin ja tupla-annoksilla aloitettujen lääkkeiden
avulla noin kahdeksankuisena (kun elimme kai normaalia vauvaelämää
hetken…). Todennäköisesti olisin vastannut silloin suurimpaan
osaan kysymyksistä: ei ole normaalia.
Minimullistajan kanssa tilanne ei ole vielä mennyt pahaksi. Mutta
varpaillani olen koko ajan. On päiviä, että arki on juurikin
sellaista, että yllä olevat kysymykset tulvivat mieleeni samaan
tiuhaan tahtiin kuin huolen kyyneleet tulvivat silmiini. Sitten on
päiviä, jolloin arki vaikuttaa oikein normaalilta vauva-arjelta.
Selkeästi, jotain ruokavaliossani on vielä korjattavana, koska
päivät vaihtelevat vielä melkoisesti… En vaan millään, en
millään haluaisi luopua kanojen ja lehmien tuotteista, sen verran
itsekäs kun olen…
Vaakakupissa puntaroidaan joka päivä normaaliutta ja sitä,
kuinka suuret tuskat siedämme Minimullistajalla olevan ennen kuin
ryhdymme aina seuraavan ruoka-aineen poistoon tai muuhun
toimenpiteeseen.