Hae
Ready Steady Flow

Refluksipeikko on täällä taas

Kyllä, se on vieraillut viimeisten kahden viikon aikana joinain päivinä hyyyyvinkin kärttyisenä Pikkusankarimme luona. Syitä on tietenkin taas sata, joista jokainen voi valita oman suosikkinsa syntipukiksi. Refluksipeikon vierailu voi johtua ainakin siitä, 
…että Losecia on vähennetty jo monen monta viikkoa – ja huomenna lähtee viimeinen pillerinpuolikas kohti Pikkusankarin suolistoa.
…että The Hunajapurkit kaavittiin tyhjiksi – ja tietenkin se on nyt loppu kaikista katsomistamme kaupoista toistaiseksi!
…että arki on ollut yhtä myllerrystä viimeiset kaksi viikkoa – ja suuret elämänmuutokset tiettävästi aiheuttavat stressiä, mikä taas tiettävästä vaikeuttaa refluksia.
…että Aerius on muuttunut sopimattomaksi. Joinain päivinä allergialääkkeen annon jälkeen tuntuu, että meininki on muuttunut entistä hurjemmaksi. Spekuloinnin alaisena on idea, että tässä kävisi samalla tavalla kuin Zyrtecin kanssa kävi, että aluksi lääke helpottaa, mutta sitten monen kuukauden käytön jälkeen Pikkusankari ei enää siedä sitä.

Losecin ja Manukan poisjäämisen jälkeen lääkearsenaalista on jäänyt jäljelle vain Seretide, Biolatte-maitohappo, Aerius ja Silicea. Tarvittaessa (eli kun Pikkusankari oirehtii vahvasti, valittaa pipiä ja kinuaa lääkettä) niin Gaviscon ja/tai särkylääke.
Refluksipeikon vierailuista huolimatta yritämme edelleen kovasti toivoa, että Losecia ei tarvitsisi palauttaa Pikkusankarille. Toivomme myös, että pääsemme viilaamaan VISAa Manuka-purkin kotiin saattamiseksi mahdollisimman pian. 
Ehkä tänä syksynä näytämme refluksipeikolle kieltä viimeisen kerran. Ehkä.

Koska kaikkia kuitenkin kiinnostaa

Ja kai se kuuluu tämän blogin nykyiseen, hupsista vain, laajentuneeseen
teemaankin niin, etten voi olla hieman aihetta avaamatta. Siis: se synnytys.

Niin, miten se sitten meni? Nyt on ihana kertoa, että se
meni oikein hyvin! Ihan yksityiskohtiin en ehkä mene säästelläkseni synnyttämättömien
lukijoitteni kiiltokuvamaisia synnytysmielikuvia, mutta sen verran valotan,
että täysin pelkopolilla tehdyn käsikirjoituksen mukaan mentiin! Eli synnytys
oli oikein onnistunut, vaikkakin järkyn tuskainen, kaikesta suunnittelusta huolimatta.

Muun muassa seikkoja, jotka toteutuivat:

Menimme ajoissa sairaalaan: en kontannut tuskaisena suoraan
synnytyssaliin niin kuin ensimmäisellä kerralla, vaan ajomatkalla sairaalaan
supistusten välillä hörpin kahvia ja luin lehtiä.

Asensimme TNS-laitteen heti, kun ensimmäiset oikeasti kivuliaat
supistukset saapuivat. Sähkö oli pitkään ystäväni!

Pysyin koko ajan liikkeellä – minua ei ohjattu suoraan
sänkyyn ja pidetty siellä ponnistukseen asti, kuten ensimmäisessä synnytyksessä.

Pääsin ammeeseen. Aivan mahtava mesta avautumisen
loppuvaiheeseen!

Hieman lisäapua tarvitessani otin homeopaattisia. Ja
kaikista epäluuloista huolimatta ne tepsivät minulla rentouttavasti!

Aivan avautumisvaiheen lopussa tuskan iskiessä yhä
voimakkaammin päälle päätin avata synnytyssuunnitelman takaportin – ja pyysin
spinaalin ja pudendaalin – ja sainkin ne hienosti ilman 20 minuutin odotusta ja
vieläpä niin, että ne taisivat tehota, toisin kuin ensimmäisessä synnytyksessä,
jossa ponnistuspuudute laitettiin piiiitkän odotuksen jälkeen 5 minuuttia ennen
ponnistamista, ja puudutus kun alkaa vaikuttaa 30 minuuttia sen laittamisesta…

Sain ponnistaa eri asennoissa – en siinä kauheassa puolimakaavassa,
johon minut ensimmäisessä synnytyksessä laitettiin.

Tällä kertaa muistin ottaa kuuma- ja kylmäpussit mukaan sairaalakassiin – ja oikeisiin kohtiin laitettuina ne olivatkin kiva lisähelpotus ponnistuksessa!

Mieheni osasi kannustaa ja tukea minua ilmiömäisen hienosti.
Hänen selkähieronta ja lantiopainallukset helpottivat avautumista tosi hyvin ja
hänen tsemppaamisensa auttoi pukertamaan kuopuksemme maailmaan.

Mikä tärkeintä, ensimmäisen synnytyksen kauhukokemukset
saivat päälleen aika erilaisen kokemuksen.