Hae
Ready Steady Flow

Valmis ja valmistautunut

Niin se uusi maha-arki sitten alkoi. Ja ennusteeni toteutui: tämä äiti ON nukkumaanmenovalmis iltapuolikasi. Kyllä vatsanseutua kiristää ihan eri tavalla, kun joutuu koko päivän ajamaan sillä ainoalla mahdollisella, paljon neuvotellulla, autotiellä sohvan alta, noukkimaan heitettyjä tippuneita ruokamuruja lattialta ja leikkimään elefanttia, joka pienen pomon mielestä ei vaan mitenkään voi olla seisova elefantti.
Mutta. Kyllähän se arki on ihanaa mahtavan Pikkusankarin kanssa. En muistanutkaan, miten paljon siitä voi saada irti.

Olo on kuitenkin semmoinen, että olen valmis. Valmis synnyttämään. Niin valmis kuin vain voin olla. Synnytyspelkoaiheisia kirjoja on luettu, monesta asiasta otettu selvää, tarvittavia apukeinoja hankittu, käyty pelkopolilla juttelemassa, kuunneltu synnytys-cd:tä, rentouduttu, mietitty eri tilanteita ja niistä selviämisiä, saatu tukea monelta ystävältä…

sairaalakassi valmiiksi!

Vauva, isoveljesi jo odottaa malttamattomana keksien sinulle kivoja nimiä kuten ökköpöllönöllö, isi hioo perinnekehtoa ja äiti tukehtuu raskauden lisäämään kuumuuteen. Ihan vähän aikaa enää, niin olet täysiaikainen – ja niiiiiin tervetullut meidän perheeseen!

2 kommenttia

  1. AnnaW kirjoitti:

    Tsemppiä uuteen maha-arkeen, loppurutistukseen ja vauva-arkeenkin! Hyvin kaikki menee, vaikka aika tiukkoja paikkoja tuleekin eteen ihan jokaisessa vaiheessa.

    Mulla on tässä juuri 2,5kk tyttönen iltamaidolla (nukkuu jo rinnalla) ja joka ilta jaksan iloita siitä, ettei refluksista näy merkkiäkään! Ja se on ihme se, näillä geeneillä! Olen huomannut, että tietyt ruuat runsaasti nautittuna saavat pienen massun kipeäksi, kuten viljat ja maito mutta mitään en ole joutunut kokonaan jättämään ruokavaliosta pois. Vauva on aika tyytyväinen tapaus, liekö sitten raskausaikana runsaasti nautitun suklaan ansiota vai mitä lie 🙂

    Vauva-arki menee siis huomattavasti paremmin, kuin mihin oltiin varauduttu. Toivon teille yhtä eheyttävää vauva-ajan kokemista <3

    • Emmi kirjoitti:

      Kiitos näistä sanoista! Ne merkitsevät TODELLA paljon <3

      Mä olen hirmu onnellinen teidän puolesta <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *