Hae
Ready Steady Flow

”Mutta tehän olette jo konkareita”

Nyt olisi aihetta fanfaareihin, hyppiviin pelleihin ja serpentiinisateeseen – olen selvinnyt neljästäkymmenestä tuskaviikosta jo yli puoleen väliin! Vatsassa kasvaa meidän perheen neljäs perheenjäsen, ja melko todennäköisesti toinen refluksikko-allergikko-astmaatikko (allergologimme jäätävin sanoin 75 prosentin todennäköisyydellä).
Mutta mitä sitten, vaikka siellä toinen samanlaisilla sairauksilla varustettu olisikin? ”Tehän olette jo konkareita”, ”Nyt ainakin tiedätte, mitä odottaa ja mihin varautua”, ”Tällä kertaa vauvakin saa nopeampaa hoitoa”, ”Pääsette käyttämään suurta kolmen vuoden ajan keräämäänne asiantuntijuuttanne hyväksi”.
Totta… Mutta mietitäänpä IHAN OIKEASTI, millaista meidän elämä voi olla.
Kun vauva tuskaitkee koko miehen työvuoron ajan ja vaatii jatkuvaa hyssyttelyhoitoa, Pikkusankari a) syöksyy mielenosoituksellisesti huoneesta toiseen kädessään sakset, tussit ja äidin huulipuna b) lamaantuu katsomaan sohvalle Puuha Pete-dvd-pinoa läpi ripiittinä c) roikkuu äidin kantorepussa vauvan roikkuessa rintarepussa
Kun vauvaa pitää käydä nukuttamassa neljä kertaa päivän aikana puolitoista tuntia kerrallaan ulkona tietynlaisella katukivetysrömpsyllä tietyllä vauhdilla, Pikkusankari a) huutaa seisomalaudalla ”nuku, nuku, nuku!” b) kaataa ratassysteemin kenoon poikkoillessaan valjaissaan ojaan juomaan vettä c) leikkii lukitussa, pehmustetussa ja videovalvotussa huoneessa kotona sillä aikaa
Kun vauva illalla sitten viimein neljän tunnin huutokonsertin, rintaraivareiden ja ongelmallisten tissi-irrotusoperaation jälkeen nukahtaa hikisenä ja tuskaisena, Pikkusankari a) herää juuri silloin, ja alkaa kiukkuhuutamaan melkein samoilla desibeleillä ja herättää vauvan b) ei suostu edes mennä nukkumaan, ”koska vauva herää kuitenkin kohta huutamaan ja herättää koko naapurustonkin” c) ei vaan saa unta, koska on niin tajuttoman stressaantunut ja masentunut uudesta aina kiljuvasta perheenjäsenestä
Apua. Mielikuvaharjoittelu on pakko pistää poikki nyt, ettei sisälläni vellova huolimassa saa enää uusia kasvumahdollisuuksia. Kuitenkin – vaikka kuinka olemme kokeneet Pikkusankarin kanssa paljon erilaista opettavaa arkea kuin normaalivauva-arjessa voi kokea, hankkineet aivoihimme järjettömän määrän tietoa refluksista, allergioista ja astmasta, ja saaneet entistä eheämmän ja upeamman avioliiton yhteisten vaikeuksien voittamisen kautta, emme missään nimessä osaa ajatella positiiviselta kantilta toisen lapsen samoja sairauksia.
En vain näe MITÄÄN hyvää siinä, että toinenkin (meidän) lapsi joutuu kärsimään kaamean määrän tuskaa; että joudumme syöttämään sellaisia lääkkeitä ihan pienelle, joita ei oikeasti ole tarkoitettu vauvoille ja joiden haittavaikutuksina huhutaan luun tiheyden vähenemisestä, mahasyövän lisääntymisestä ja kaikesta muusta mukavasta; että me kaikki joudumme hinaamaan taas arkea eteenpäin puolitoista vuotta vartin unipätkillä; että ravaamme lääkärin, apteekin ja tutkimusten välillä epätietoisena yrittäen löytää juuri sillä hetkellä kyseiselle vauvalle sopivaa refluksi-allergia-astmahoitotasapainoa. Olemmehan me itse sen monen monta kertaa nähneet, että tiedolla ja kokemuksella kun ei valitettavasti läheskään aina saada allergista refluksikkoa pysyvästi oireettomaksi. Vaikka ruokavalio ja lääkehoito ovatkin tänään kunnossa, huomenna samoilla safkoilla ja dropeilla vointi voikin olla jo ihan toinen – ja tasapaino löydettävä uudelleen.
Mutta hei, voihan se toinen lapsi olla tervekin!

10 kommenttia

  1. annimari kirjoitti:

    ONNEA puolivälin ylityksestä 🙂

    Itse olin ainakin ihan, että jee puolessa välissä.. Enää toinen puolikas "kärsittävänä".. En ole näitä raskausihannoijia, vaikka vauvat kyllä ihania ovat 😉

    Tiedättekö kumpi on tulossa?

    Niin ja toivotaan todella, ettei pienen tarvisi kärsiä näistä ikävistä vaivoista! Zemii loppupuoliskolle 🙂

    • Emmi kirjoitti:

      Kiitos 🙂

      Joo, mulla on oikeasti vähän saman asenne, että "jee", puolivälissä. Mutta tämän asian kohdalla yritän ajatella positiivisesti ja hokea itselleni, että siedän paremmin loppuraskauden vaivoja kuin alkuraskauden vaivoja, joten melkein voin jo sanoa itselleni, että voiton puolella ollaan, vaikka se itse huipennustuskakin on vielä kärsittävänä…

      Ei tiedetä kumpi on tulossa.

  2. anujohanna kirjoitti:

    Toivon sulle, että et vielä maalailisi arkeen kuvia, mitä se voisi olla…jokainen lapsi kuitenkin on niin erilainen, oireilee eritavalla, vaikka sattuisikin olemaan refluksikko-allergikko-astmaatikko. Soisin sun nauttivan tästä raskaudesta ja näkevän ne ihanatkin puolet. Sinun sisälläsi kasvaa uusi elämä,WAU se ei ole itsestäänselvyys, vaan etuoikeus. Teidän esikoinen saa itselleen veikan tai siskon – sekään ei ole mahdollista kaikille, että saa sisaruksia. Ennen kaikkea toivon, että näkisit sen voimavarana, että teillä on jo kokemusta ja tietotaitoa ja ammentavan siitä rohkeutta ja itsevarmuutta, että selviätte tulevastakin, sellaisena kuin se sitten eteen tulee. Elämää ei voi etukäteen värittää eikä maalailla, ei hyvään eikä pahaan, elämällä itsellään on omat pensselinsÄ, värinsä JA MUOTONSA ja kun antautuu siihen mukaan pelosta huolimatta, voi elämän ihanuus yllättää ihan uudella tavalla!!!

    • Emmi kirjoitti:

      Sä kirjoitat Anu aina niin viisaita ja ihanasti <3 Ja tietenkin tosia juttuja 🙂

      Kuten toivottavasti edellisestä postauksesta tulee ilmi, niin kiitollisuus meillä tässä päällimmäisenä isona tunteena on, kiitollisuus elämästä ja meidän perheen tilanteesta. Ihmismieli vaan on sellainen, että tulevaa ei voi olla pohtimatta ja sen suuntia miettimättä. Välillä koenkin asiat noin kun alkutekstin siteeraukset sanovat ja tunnen voiman ja varmuuden tunteen, mutta kyllä kieltämättä aika usein tulee mieleen, että miten ihmeessä me selviämme ja onko niitä voimavaroja tarpeeksi, jos tulokas on todella vaikea tapaus. Tietenkään tässä vaiheessa emme voi tehdä muuta kuin käsitellä asioiden eri puolia, mitään ei voi tietää etukäteen. Mä en ole sellainen, että osaisin vain pistää asiat sivuun ja olla miettimättä (vaikka joskus se voisi olla hyvä asia). Onneksi me kuitenkin ollaan tajuttu, että voimavaroja ja tietämystä meillä on paljon, ja sen avulla sitä sitten on vaan pärjättävä. Ja joo, toiveena tietenkin on se, että elämän ihanuus yllättää toisen vauvan kohdalla 🙂

      Raskaus on onneksi juuri nyt siinä vaiheessa, että vaikka vaivoja on vaikka millaisia, niin ne ovat nyt todennäköisesti vähäisimmillään tämän raskauden aikana. Ja siitä asiasta onneksi osaan olla kiitollinen, kun muistan edellisen raskauden 🙂

  3. Anonyymi kirjoitti:

    Onnea ja levollisia päiviä loppuraskauteen!

    Lämmin kiitos sulle tästä blogistasi, olen tänään vasta jaksanut lueskella näitä juttuja enemmänkin, ja melkein tippa linssissä luen, sillä on jotenkin ihanan helpottavaa kuulla, ettei ole yksin näiden tuskaisten ajatustensa kanssa, että vauva-arki ei ole kaikille muillekaan yhtä onnea ja auvoa ja että sen toisen lapsen saaminen pelottaa ja arveluttaa ja silti sen vain haluaa, että sitä tosiaan muutkin ihmettelee pystyykö siihen, jaksaako ja miten ihmeessä siitä kaikesta selviää.

    Meillä on refluksikkotyttö, 1v 9kk, ja toisesta lapsesta varovaisesti haaveillaan nyt. Alunperin meilläkin oli toiveena 2-3 lasta ja mahdollisimman pienellä ikäerolla, nyt tiedetään jo, ettei se ikäero ihan pieneki jää ja lapsiluku tulee varmastikin jäämään siihen kahteen.

    Facebookista tän sun blogin bongasin, mutta jätän nyt kommenttini tähän ihan nimettömänä vain.

    • Emmi kirjoitti:

      Heippa nimetön! Ja kiva, kun kommentoit!

      Meillä oli ihan samat toiveet, että 2-3 lasta ja niin perätysten, kun meille ne suodaan. Kaksi vuotta kuitenkin meni ensimmäisen jälkeen, kun pystyttiin edes ajattelemaan toista lasta – niin tuskaisen raskauden, kaamean synnytyskokemuksen kuin tietenkin järkyttävien ensimmäisten vuosienkin takia. Päätös toisesta lapsesta tehtiinkin hyvin ex tempore, ja annettiin sille tilaisuus. Nyt ei ole enää perumista 😉

      Kiva, jos löydät blogista vertaistukea! Kommentoi ihmeessä jatkossakin!

  4. Mama kirjoitti:

    Jaksamista <3 Muista että ajoissa kun saa oireet kiinni niin kierre ei pääse ehkä pahaksi. Allergiat nopeasti kiinni–> suoli paremmassa kunnossa eikä monia allergioita välttämättä edes tule. Samoin refluksin aikainen hoito kunnon lääkityksellä –> astmariski pienenee ja kipu ei pääse kroonistumaan ja näin herkistä hermoratoja kivulle entisestään–> kivuttomampi lapsi. 🙂 Ja noihin lääkkeiden sivuvaikutuksiin. En tiedä helpottaako, itse ainakin järkeilin niin että happosalpaajissa vaihtoehdot on joko kasvanut riski ruokatorven/kurkun syöpään (+plus tietty ne helvetilliset refluksikivut yms) tai sitten riski johonkin toiseen syöpään. Jälkimmäisen riskin koen pienemmäksi muutenkin. Ja luun tiheyteen on vaikutusta toki, happosalpaajien takia kalsium ei imeydy niin hyvin karbonaattimuodossa, mutta silloin voi käyttää kalsiumsitraattia. 😉

    Kyllä kaikki järjestyy, jossain vaiheessa ja jotenkin.

    • Emmi kirjoitti:

      Kiitos <3

      Enhän mä voi muuta sanoa, kuin että on mulla fiksuja lukijoita ja kanssaeläjiä! 🙂

      Kaiken muun itsekin olen järkeillyt noin kuin sinä, mutta tuosta kalsiumista en tiennytkään, että se menee noin…? Kiva kun kirjoitit nuo seikat selkeästi ja faktanomaisesti tänne, sillä on ihan eri asia pyöritellä vain omassa päässä niitä ja mukatodistella itselle, että näinhän sen vaan on mentävä. Aivot saavat siis lisää varmistussta näille asioille, kun kuulevat sen monesta (luotettavasta) lähteestä. Kiitos Mama <3

  5. Anonyymi kirjoitti:

    Aika samoissa mietteissä ollaan täälläkin. Kun esikoisen tila selvisi kaikessa karmeudessaan ja olin valvonut n. vuoden verran, päätimme ettemme mietikään mahdollista toista lasta ennen kuin esikoinen lähentelee kolmea vuotta. Mutta kuinkas sitten kävikään, lääkäri esitti ukaasin, että jos toista lasta haikailee, se olisi sitten nyt tai ei ehkä koskaan. On kyllä melkoisen huono voittomahdollisuus näissä arpajaisissa, mutta se ei pelaa joka pelkää ;). Tai siis pelkää mutta haluaa silti :D. Saa nähdä kuinka käy… Paljon voimia teille ja kiitos kun jaksat jakaa kuulumiset! Toivon, että kaikki sujuu parhain päin!

    • Emmi kirjoitti:

      Hei Anonyymi 🙂 Kiitos tsempeistä! Niitä toivottelen kovasti myös teille! Olisi kiva kuulla kuulumisianne tulevan tienne varrelta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *