Hae
Ready Steady Flow

Hyvää yötä?

Kirkkaan keltainen Toy Story- hammasharja puhdistaa lapsen hampaat säihkyvän valkoisiksi. Pestyään hampaansa lapsi juoksahtelee iloisesti juuri pestyssä ja silitetyssä lastenhuoneen sisutukseen sopivassa pyjamassaan iloisesti omaan (uniergonomisesti ajatellen överipehmeään sänkyynsä niskat jumiuttavien liiallisten tyynyvuorten keskelle). Hän sulkee silmänsä ja lepuuttaa käsiään rauhassa rintansa päällä. Sitten äidin tai isän kanssa sanotaan i love yout, vanhempi suukottaa lastaan hellästi otsalle, ja sulkee kauniin pöytävalaisimen himmeän valon. Ovi jätetään huomaavaisesti raolleen, ja lapsi nukahtaa leppoisasti nähden kivoja pastellinvärisiä uniaan.
Ei, ei, ei… Ei mene meillä tämä niin kuin leffoissa.
Lapsen käytös muistuttaa hurrikaanin, gansterin, rosvon ja koulukiusaajan yhdistelmää. Tämähän ei ole mitenkään poikkeavaa käytöstä päivälläkään, mutta lisäinformaationa lähestyvästä nukuttamisajasta tulee kellonajan lisäksi silmien hierominen, ja jossain vaiheessa myös lapsen oma kommentti: ”uniaika”. Vanhempien on siis aika kaivaa esille kaikki keinot, tahdonvoima ja sisu taas tähänkin nukahtamistaisteluun. Ensin vaihdetaan yöhaalarit (kyllä, haalarit ne olla pitää, muuten märkä sänky on sataprosenttisen varmasti lapsen alla yöllä). Yövaatteiden vaihtaminen kuluu tapellessa ”ite!! iti auttaa!! ite!! äiti auttaa!! ite!!”. Itse ei onnistu, apua halutaan, apua ei haluta, itse halutaan, itse ei kuitenkaan onnistu. Ratkaisuna siis taas pakkopukeminen. Sitten hammaspesulle, jonka aikana ihmeellisesti myös vessapaperirulla sotketaan lattialle, äidin luksuskäsivoide (niin, lahjaksi saama tietenkin) pursotetaan lavuaariin ja hammasharja käy niin laattalattialla kuin vessanpytyssäkin, tahnalla melkein pestään peiliäkin. Iltasatuja yksi. Kaksi. Kolme. Neljä. ”Tämä on sitten viimeinen satu, ja sovitaan, että sitten sammutetaan valot”. Valot sammutetaan ison nähinän kera. ”Kerro roska-autotarina”. ”Kerro ambulanssitarina”. ”Kerro loka-autotarina”. ”Tämä on sitten viimeinen tarina, sitten ruvetaan nukkumaan”. Lapsi itkee hysteerisesti, kun sadut ja tarinat loppuvat, ja kiukuissaan huutaa vanhemman pois huoneesta. Pian lapsi tepastelee ovelle, ja pyytää viereensä jompaakumpaa vanhempaa. Yksin ei uni tule. Sitten vaihdetaan peittoja, tyynyjä ja puolia sängyssä. Lapsi alkaa karjumaan ”iltapala-aika!!”. Ruokaa ei kuitenkaan enää anneta. Lapsella on jano. Vettä hän saa. Lapsi haluaisi mennä vielä peittelemään autot yöunille, ja vanhemmat joustavat vain niin, että lapselle haetaan yksi auto sänkyyn, jonka voi peitellä. Pyöriminen, ähinä ja valittaminen jatkuvat. Lapsen kurkusta kuuluu selkeitä nousuääniä ja nieleskelyä. Lapsi pyytää lisää lääkettä. Gaviscon. Sitten tarvitaan reppunalle. Sitä etsitään kymmenen minuuttia, ja kiikutetaan lapsen kainaloon. Sitten tarvitaan herra hakkarainen. Sitä ei enää lähdetä etsimään. Tulee lohduton parkuminen. Lohdutellaan. Hivellään. Sivellään. Kysytään, mitä voisi tehdä, jotta lapsella olisi parempi olo. ”Haluatko syliin?”. Lapsi kömpii vanhemman syliin, ja pipin vaikerruksen jälkeen torkahtaa pystyasentoon, sängyssä istuvan vanhemman syliin. Lapsi kiepsahtaa sänkyyn nukkumaan. Ja vanhempi kyynel silmässä huoahtaa. Tunnin päästä lapsi herää itkuun, ja valittaa kurkun ja pään kipua. Sitten särkylääkettä. Uusi nukuttamisrumba. Vihdoin lapsi nukahtaa yöunilleen.
Blogin nimi ei ole oikeutettu enää, jos miettii, mistä lähdettiin liikkeelle. Meillä ei enää heräillä kuin kerran viiva kolme yössä. Ei enää kahtakymmentä viiva neljääkymmentä kertaa, niin kuin ensimmäisen puolentoista vuoden aikana. Nyt meillä nukutetaan. Aiemmin ongelmina olivat sekä nukkuminen että nukahtaminen, nykyään Thank God, vain nukahtaminen. Bloginimivaihdosta en silti tule tekemään, sillä niin voimakkaasti meidän perheen kokemusmuistiytimeen on tatuoitu tuo kidutus kymmenen minuutin välein heräämisestä niin yö- kuin päiväunillakin. Ja mistäs sitä tietää, onko blogin nimi ennustuksellinen vai ei. Tämän blogin tähteys kun vaan ei ole mitenkään haluttava juttu, niin toivon, että uutta tähteä tähän blogiin ei tule, ja saan perustaa puolen vuoden päästä blogin nimeltä Hei meillä nukutaan.

11 kommenttia

  1. Rinttu kirjoitti:

    Muistan hyvin meilläkin nuo esikoisen nukahtamis/nukutusvaikeudet, vaikka ei tuommoista ihan ollutkaan.

    Mutta silti jos kahdesta pahasta pitäisi valita, ottaisin huonot illat takaisin ennemmin kuin huonot yöt. Että siinä mielessähän teillä menee ehkä pikkuisen paremmin kuin ennen, saatte levättyä edes himpun verran öisin. Päivät kun vielä helpottais…

    Voin kuvitella tuon hankaluuden käydä nukkumaan jos jokin nousee. Itsellä se ei onnistu. Otan lääkkeen (ehkä toisenkin) ja päälle vielä reilun gaviscon-'huikan'. Sitten pakko olla pystyssä väh.puoltuntia, jotta se kalvo ehtii tulla, sitten voin harkita makuulle menoa. Silloinkin vain oikealle kyljelle ja liikkumatta…

    Voimahalaus! 🙂

    • Emmi kirjoitti:

      Joo, kyllä todella ollaan onnellisia siitä, että yöllä ei tarvitse kukkuilla kuin sen muutaman kerran. Voi hurjuus sitäkin mennyttä aikaa. Toivottavasti ei tarvitse enää ikinä kokea samanmoista.

      Kurjaa, että sullakin on vaakataso-vaikeuksia :'( Onko tuolla oikealla kyljellä nukkumisessa joku yleispätevä selitys, vai vaan sulle tuntuu paremmalta?

      Halaus vastaanotettu ja voimaa saatu 🙂

    • Rinttu kirjoitti:

      Minun on parempi olla oikealla kyljellä sen takia, että silloin ns. ilma poistuu parhaiten. Jotenkin tuntuu että vasemmalla kyljellä ollessa ilma/mahd nousut kertyisi ruokatorven alun viereen. Eli että vatsassa olisi siellä yläosassa joku kohta, johon ilma jää 'jumiin'. Sen takia oikealla kyljellä on helpompi olla. Lääkäri ei ihan deletoinu mun teoriaa kun sen sille kerroin. Se sanoikin että jokaisella on omanmallinen vatsa ja että ei isoa mutkaa tarvi olla eri puolilla kun jo vaikuttaa olemiseen. Mut sitä en tiedä mikä vaikuttaa siihen, että en voi olla selällä/vatsallani…

      En tiiä ymmärsitkö mitä yritin selittää… 🙂 on niin vaikea ilman piirtämistä. Tai sitten tämä kaikki on vaan psykologista, joskus olo helpottunut oikealla kyljellä ja sitä haen sen takia aina. Niin tai näin, siinä asennossa saan vihdoin nukahdettua.

    • Emmi kirjoitti:

      Ymmärsin! Kiitos Rinttu, että jaksat jakaa omia tuntemuksia ja neuvoja aikuisrefluksikon näkökulmasta! Se on niin arvokasta <3

  2. Anonyymi kirjoitti:

    Oikea kylki on refluksivaivaiselle parempi siitä syystä, että ruokatorvi kiinnittyy mahalaukkuun hieman vasemmalle puolelle. Näin siis oikealla kyljellä maatessa mahalaukun sisältö ei niin helposti läiky ruokatorven puolelle. Näin eräs allergologi meille asiaa selvitti. Kannattaa kokeilla 🙂

    Tuolla aiemmassa postauksessa kerroit odottavasi kontrolliaikaa Tuomelalle. Kannattaa tosiaan vaikka soittaa suoraan sinne Pikkujättiin, heillä on nimittäin varta vasten lista johon keräävät nimiä peruutusaikoja varten.

    Paljon onnea uudesta raskaudesta (ja uuteen raskauteen) ja kaikkea hyvää ja parempaa perheellesi tulevaisuudessa. Olette kyllä valtavan sinnikkäitä ja vahvoja tuon kaiken keskellä!

    • Rinttu kirjoitti:

      Okei, eli en oo ihan kuvitellu asiaa… 🙂 Eli silloin vas kyljellä sisältö valuu ruokatorveen (mulla siis rakenteellinen vika) ja samalla ilmat ei pääse pois.

      Ja muutama juttu vinkkinä mitä oon omasta olostani huomannu:
      – kun minua ahistaa kurkusta, niin paidat pitäis olla erittäin avonaisia, muuten tuntuu että nekin haittaa hengitystä ja aiheuttaa lisää pahaa oloa
      – kun nukun oikealla kyljellä, ei mies saa olla minua päin, vaan silloin nukun siellä puolen sänkyä missä kasvoni on avoimeen tilaan (edes seinää ei saa olla)
      – vatsaan ei saa kukaan koskea eli ei saa hieroa yms, en tiedä auttaisko selän puolelta pyörivä hieronta
      – ei saa halata – ahistaa…
      – kyljellä ollessa, iso tyyny vatsan edessä saattaa helpottaa oloa, kun ei tarvitse silloin niin jännittää pysyäkseen koko ajan kyljellään

      (ja sitten tietysti ettei syö/juo mitään juuri ennen nukkumaan menoa – kai se sängyn päädyn nostokin auttaisi, mut miten nostat vaan parisängyn toisen puolen…)

      Eivät nuo varsinaisesti auta pikkusankaria, mutta ehkä selittävät jotain ja auttavat ymmärtämään häntä. Tai ehkä noiden avulla löydätte jotain muuta mikä häntä ahistaa lisää silloin kun jo valmiiksi on huono olo.

    • Emmi kirjoitti:

      Kiitos Anonyymi toivotuksista ja antamastasi infopläjäyksestä, tuo kuulostaa aika järkeenkäypältä selitykseltä!

      Sain onneksi aikastettua Tuomelan aikaa jo ensi viikolle!

      Rinttu: Sun vinkit kuulostavat oikein hyviltä, ja todellakin muistuttavat siitä, miksi Pikkusankari käyttäytyy välillä, niin kuin käyttäytyy.

      -Pikkusankarille ei voi melkein koskaan vetää vetskaria ihan kiinni kurkkuun asti.

      -Nyt kun mietin, Pikkusankari taitaa tosiaan nukahtaa aina oikealle kyljelleen!! Nukkuessä hän kääntyilee paljon, mutta nukahtaminen todella tapahtuu useimmiten oikealle päin! Ennen sun kommenttia en olisi tätä edes huomioinut…

      -Eniten pikkusankari tykkää selän ja reisien hiljaisesta silittämisestä.

      -Välillä Pikkusankari kieltäytyy halaamasta ja olemasta lähellä. Parempina kausina ero on huima: koko ajan meitä halaamassa!

      Pelottavan samanlaista.

      p.s. Moottorisänky taitaa olla ainoa hyvä ratkaisu parisängyn toisen pään nostamiseen. Meillä semmoinen on (miehen työsuhde-etu), ja onkin kyllä tosi hyvä!

    • Rinttu kirjoitti:

      Hyvä jos olen edes pikkuisen voinut auttaa teitä! Vaikka asiassa ei muuten mitää hyvää/kivaa olekaan teille.
      Ehkä joulupukki joskus tuo minulle oman moottoroidun sängyn… Siihen asti kontrolloin syömisiäni ja otan lääkettä 🙂

    • Emmi kirjoitti:

      Vertaistuki on aina tärkeää, ja myös hyödyllistä <3

      Nyt vaan kirjoittelemaan jo ensi joulun pukille, niin kerkiää pukki säästämään moottorisänkyä varten 😀

  3. Marietta kirjoitti:

    Pitkäaikainen lukija tässä toivottaa jaksamista. Onneksi se herätysten rumba helpottui. Itse olen jo pitkään heräillyt puolen tunnin välein yöllä ja voimat alkaa olla lopussa. En voisi kuvitella, että sellaista voisi kestää etenkään raskaana. Alan epäillä, että ensimmäisten kuukausien refluksivaivat olisivat palaneet meidän vauvallemme, kun muita syitä ei keksitä. Ehkäpä pitää alkaa katsoa asia siltäkin kantilta. Näissäkin kommenteissa on ollut paljon hyviä vinkkejä.

    • Emmi kirjoitti:

      Voi Marietta, on tosi ikävää, että teillä tuo puolen tunnin välein heräily on jatkunut pitkään :'( Itsellä on kokemus siitä puolestatoista vuodesta (onneksi silloin oli toki hieman parempiakin kausia mukana), ja jo se aika vei aika nöyräksi meidät vanhemmat. Toivottavasti sinulla on joku, jonka kanssa jakaa heräilemisiä…? Toivotan suuresti voimaryöppyjä arkeenne sinne vieraalle maalle, niin valvomiseen kuin refluksiasioiden setvimiseenkin. <3 Tulehan taas kommentoimaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *