Hae
Ready Steady Flow

ADHD-kummituksia

Mitä tämä on? Olen kyllä aina tiedostanut, että Pikkusankari on villi, rämäpäinen ja hyvin omatahtoinen poika. Viimeisten viikkojen aikana olen kuitenkin usein joutunut miettimään, missä menee raja normaalin villiyden, normaalin uhman, pääkipukiukun ja refluksikipukiukun suhteen. Onko normaalia, että mieleltään terveet vanhemmat kokevat lapsensa kanssa olon päivittäin ylivoimaisen hankalaksi?

Nyt on pakko tunnustaa, että keinot hyvään ja kasvattavaan kanssakäymiseen poikamme kanssa alkavat meiltä vanhemmilta loppua. Ulkona ollessa Pikkusankari on paljon kiinnostuneempi tekemään kiellettyjä juttuja kuin normaaleja leikkijuttuja. Häntä saa olla ihan koko ajan raahaamassa autotieltä turvalliselle alueelle, kaivamassa hiekkaa ja muita epäilyttäviä luonnon juttuja suusta, kieltämässä menemästä naapurin autoa hakkaamaan… Usein olen myös pelastamassa naapurin pihan krysanteemi-istutuksia pikkupuutarhurin ronskeilta kitkemisyrityksiltä ja selittelemässä viereisen talon pojille, miksi Pikkusankari vei lapion heidän käsistään hiekkalaatikolla…

Sisällä Pikkusankari ei ole yhtään helpompi. Kun äiti korjaa Pikkusankarin entisiä jälkiä, uutta korjattavaa löytyy viiden sekunnin päästä toisesta huoneesta. Normaali pariminuuttinen äidin osalta sisältää kaatuneen television nostamisen, lattialle heitetyn veden pyyhkimisen, kaappien paukuttamisen kieltämisen, tietokoneen hiiren uudelleenkokoamisen, lasinsirpaleiden keräämisen, tippuneen peilin ylösnostamisen, lattialle viskotun ruuan roskiin viemisen, huumaavalta tuoksuvan vaipparoskiksen sisällön uudelleen pakkaamisen…

Se, että tällainen toiminta olisi vain muutaman kerran päivässä toistuvaa, olisi kai (?) ihan ymmärrettävää pikku-uhmikselta. Mutta mitä sitten, kun toiminta on lähes kokoaikaista ja äiti aivan loppuun palanut kotityöpäivänsä jälkeen? Onko se normaalia? Onko normaalia, että Myrkytystietokeskukseen soitetaan samasta taloudesta keskimäärin kerran viikossa? Viimeaikoina meillä on napsittu d-vitamiinitabletteja vaikeasti avattavasta (!) purkista, syöty niin kynsilakkaa, kynsilakan poistoainetta kuin käsidesiäkin, maisteltu Bafusin-tabletteja, kulautettu vartalon hierontaöljyä kurkusta alas sekä lipaistu kärpässientä. Muun muassa.

Kuulostaa kamalalta. Kuulostaa siltä, että me vanhemmat olisimme vastuuttomia, huolimattomia ja piittaamattomia. Mutta parhaamme olemme tehneet ja perässä juosseet. Olemme olleet läsnä, olemme yrittäneet olla loogisia, lempeitä mutta tiukkoja sekä rauhallisia ja rauhoittavia. Olemme joka päivä yrittäneet väsyttää poikaa monen tunnin ulkoreippailulla, uimisella tms. aktiviteetilla (siinä määrin kuin se kaikelta kiukulta onnistuu). Kaikki mahdolliset uhman kanssa pärjäämisen vinkit on kokeiltu. Koko oma (kai ihan laajakin?) mielikuvitus on koluttu läpi, vinkkejä on luettu vauva- ja perhelehdistä ja kyselty tuttavilta ja ystäviltä. Epätoivo ja huonon vanhemmuuden tunteet ovat välillä suuria. Rauhallisia hetkiäkään ei juuri ole päivissä tasapainottamassa arkea: Pikkkusankari ei todellakaan jaksa keskittyä mihinkään pitkäksi aikaa. Äidin on turha kuvitellakaan minuuttien ihania sylittämisiä, yhteisiin lukuhetkiin uppoutumista tai rauhallisia leikkejä. Tähän kaikkeen mukavana lisänä on Pikkusankarin syömislakko pystytettynä erityisesti äidille: normaali päivä saattaa nykyään alkaa niukalla aamupuurolla isin kanssa ja loppua niukkaan iltapuuroon isin kanssa. Siihen väliin kuuluvat ruuat löytyvät yleensä lattialta.

Onneksi Pikkusankarin älyssä ei ainakaan ole mitään vikaa, sillä hän ilmeisestikin on todella nokkela ja osaa käyttää kaikki pikkuruisetkin tilaisuudet hyväkseen. Sen lisäksi hän on järrrrkyttävän nopea. Huomioni herpaantuessa hetkeksikin esimerkiksi vessareissun, vieraiden kanssa kahvittelun tai puhelimessa olon aikana, hän raahaa tuolin lapsilukollisen (!) kaapin eteen, avaa kaapin ja nappaa jännän jutun käteensä. Tai hän käyttää jotakin ennalta arvaamatonta apuvälinettä korkealle pöydälle jääneen mielenkiintoisen jutun saadakseen. Tai hän eräänä päivänä saakin sen ennen liian vaikeasti avattavissa olevan purkin auki. Tai hän eräänä päivänä onkin tarpeeksi vahva vetämään sängynaluslaatikon esille tutkiakseen sen sisältöä. Tai hän eräänä päivänä älyää tekniikan, jolla vessan käsisuihku toimii. Kai tässä täytyy alkaa miettimään tosissaan koko sisäkaton peittävää tavaransäilytysjärjestelmää, jotta kaikki muut pinnat ja kaapit voisivat olla houkutuksilta vapaita.

Meno on ollut niin uhmakasta ja hillitöntä, myös ilkivaltaista, että nostimme Pikkusankarin refluksi- ja allergialääkkeet varmuuden vuoksi takaisin maksimeihin muutama päivä sitten. Jospa niillä helpottuisi Pikkusankarin mahdollinen refluksikipu, ja pahin kipukiukku näin laimenisi. Meillä refluksi-allergia-pääkipu-uhmasoppa on kyllä nykyisin niin sekavaa, että mitään selviä syy-seuraussuhteita on enää vaikea kertoa. On päiviä, jolloin on hieman helpompaa. On päiviä, jolloin Pikkusankari valittaa pipiä päässä tai kurkussa tai molemmissa. On päiviä, jolloin huomaan enemmän uhmaa, vähemmän kipukiukkua. Mutta toinen vaiva provosoi toista, ja huono olo provosoi vielä huonompaa oloa, joten selviä asioita on aika vähän tässä nykyisessä pahan olon ja huonon käyttäytymisen syyn jäljittämisessä. Yritän pitää mielessä myös sen faktan, että refluksilapsilla on todistetusti pitempi ja voimakkaampi uhma kuin terveillä lapsilla (isomman refluksilapsen oireilusta tietoa täällä). Kaikesta tästä huolimatta Attention Deficit Hyperactivity Disorder-kummitukset seikkailevat mielessäni.

10 kommenttia

  1. Anonyymi kirjoitti:

    Äidin ollessa lopen uupunut viisas äiti hakee ulkopuolista apua. Tee sinäkin niin. Olen lukenut blogiasi alusta asti, ja suosittelen sitä. Se ei ole häpeä, eikä luovuttamista, vaan viisautta!

    Hae pikkusankarille päiväkotipaikkaa tai perhepäivähoitopaikkaa. Jos kallistut päiväkotiin, pidä mielessä että ryhmän pitää olla pieni ja aikuisten sitoutuneita. Aina ja kaikissa tilanteissa ei ole pakko hoitaa lasta kotona, vaan joskus kokonaisuuden kannalta on paras että vanhemmat saavat pienen huilihetken. Sinuna myös soittaisin neuvolaan ja kertoisin, että jaksaminen on koetuksella. Mahdollista on joissain kunnissa saada avuksi perhetyöntekijä, tai jotain keskusteluapua (omien tuntemuksien purkamiseen), tai esim. perheneuvolaan aikaa.

    Jatkuva kiputila ruokkii uhmaa, joka muutenkin saattaa joillakin lapsilla olla kovin voimakasta ja raskasta. ADHD:ta ym. diagnooseja ei tämän ikäisillä lapsilla tehdä, mutta on selvää että kipuilevana eläminen vaikuttaa pienen lapsen käytökseen selkeästi.

    Tsemppiä! sinulla on ollut rankkaa.

    • Emmi kirjoitti:

      Jep, uupumusta on koettu nyt kahden vuoden aikana kaikenlaista, ja reilu vuosi sitten sainkin muutaman kymmenen tuntia kotihoidonapua (tätäkin ruinasin neuvolassa aika monta kertaa), jolloin nukuin, kun öitä ei nukuttu silloin juuri ollenkaan.

      Nyt tämä on hieman erilaista uupumista. Sellaista mielensisäistä ärsyyntymistä ja kyllästymistä jatkuvaan kränään ja epätietoisuuteen superuhman taustatekijöistä. Pointti onkin siinä, että haluaisin ensin selvittää, onko Pikkusankarin olo niin tukala, kun hän uhmaa näin kovasti, ja yrittää ensin saada jollain keinolla olo paremmaksi ennen hoitoonlaittoajatuksia. Hoitoon laitossa itsessäänkin toki pelottaa todella moni asia näin superallergisen tapauksen kanssa, vaikka tiedän, että yleensä kaikki sujuu siellä hyvin.

      Neuvolaan soitto olisi muuten oikein hyvä idea, mutta koen tulleeni siellä tylpätyksi niin monta kertaa, että enää en jaksa yrittää selittää meidän tilanteesta ja voinnista. Meidän neuvolassa kaikki kun kuitenkin yleensä selitetään aina normaaliin kasvuun liittyväksi.

      Onneksi minulla on tämän kaiken keskellä toivonsiemen siitä, että piankin voin saada itselleni oikein mieluisan työpaikan, ja mieheni on valmis jäämään viimeiseksi vajaaksi vuodeksi Pikkusankarin kanssa kotiin. Katsotaan, mitä seuraavat viikot tuovat tullessaan. Yritämme jaksamisemme mukaan kotihoitoa kolmivuotiaaksi, sillä tähän asti ainakin se on ollut meille itsestäänselvyys ja tavoittelemisen arvoinen asia, ja olen nauttinut suunnattomasti kotona olosta sen rankkuudesta huolimatta. Toki, jos työpaikkaa ei tipu ja Pikkusankarin tilanne ei helpotu allergologin ja neurologin käynnin jälkeen, täytyy tosissaan miettiä hoitovaihtoehtoa, jos tilanne raastaa hermojani vielä samalla tavalla.

      Kiitos tsempeistä! 🙂 Niitä tarvitaan nyt monissa asioissa.

  2. Anonyymi kirjoitti:

    Huoh, raskasta varmasti…

    Se on ikävää kun ei voi varmaksi sanoa johtuuko kiukkuilu milloinkin kivusta, uhmasta, tempperamentista, hampaista, epäsopivista ruoista, väsymyksestä vai mistä. Ja mikä nyt yleensäkään on "normaalia" iänmukaista käytöstä.

    Meille kävi tässä kesällä sillai, että alettiin laajentaa aika reippaalla kädellä reilu puoltoistveen ruokavaliota. Ihme tapahtui, kaikki kokeillut tuntui yhtäkkiä sopivan ja monipuolistumisen myötä myös lapsen ruokahalu parantui. Mutta. Sit reilun kuukauden ruokailoittelun jälkeen havahduttiin siihen että meidän arki oli muuttunut todella raskaaksi. Lapsen elämä oli jatkuvaa kiukkua, hankalaa oloa, tavaroiden heittelyä, puremista.. Me vanhemmat oltiin ihan poikki. Lapsi heräsi aamulla kiukkuisena, aina vähän liian aikaisin ja väsyneenä, paastosi aina puolet päivästä ja oli siksi vielä kiukkuisempi. Kaikki perustoiminnot, syöminen, pukeminen, pottailu oli hankalaa. Ajateltiin, et jaahas, tää on nyt sit varmaan sitä uhmaikää, et meidän lapselle se vaan tuli vähän aikasemmin.

    Sitten kävi, näin jälkikäteen ajateltuna, Onneksi, joku paha vahinkoaltistus lapsen ollessa hoidossa mummulassa. Se avasi meidän silmät et nyt ei oo kaikki kunnossa, meidän ihanasta lapsesta on tullut todella rasittava kersa. Lääkittiin pari päivää Ataraxilla ja laitettiin lapsi takas tiukalle dietille, ja tadaa: neljässä päivässä saatiin takas meidän ihana lapsi ja uhma katos! Mulla oli tietysti tosi huono omatunto siitä kaikesta lapsen komentelusta, jäähypenkillä istuttamisesta ja kaikista niistä pahoista ajatuksista kun kirosin sitä pentua. Edelleen on tottakai parempia ja huonompia päiviä ja uhmaakin (varsinaista uhmaikää odotellessa) ilmassa, mut se ei oo sellasta hillitöntä sekoilua, vaikea selittää. Ja suuren osan päivästä lapsi on yleensä hyväntuulinen kunhan rytmeistä pidetään tosi tarkkaan kiinni, ulkoillaan ja puuhaillaan todella paljon ja ruokarytmi on kunnossa.

    Tän sepustuksen pointti tais olla se, että ainakin meillä "käytöshäiriöt" on allergiaoire. Mutta en siis todellakan tule teitä neuvomaan, että Pikkusankarin ruokavaliossa joku hiertäisi. Te vanhempina tiedätte varmasti tilanteen parhaiten. Voihan olla, että lapsella on supervahva uhma ja tempperamentti, uskon, että näin on nimenomaan sellaisilla lapsilla, joilla on vahva perusturvallisuuden tunne. Ensimmäisten vuosien vahva symbioosi vanhemman kanssa ja nyt alkaa ottamaan pesäeroa ja kokeilemaan rajoja. Tai jotain.

    Jaksamista teille!

    Linda

    • Emmi kirjoitti:

      Vau ja oho. Siis puhuit kyllä niiiin totta, ja kyllä, juuri siitä asiasta, mitä itsekin olen miettinyt tässä viime kuukausien aikana. Eli mehän emme saaneet Pikkusankarille uusia ruokia öööö… ehkä ei ollenkaan tai yksi (en muista), mutta tosi huonosti sillä yksi ruokakokeilu kerrallaan mallilla tämän imettämättömän reilun puolen vuoden aikana. Ja minähän sitten pistin pystyyn nopeamman rotaation, juurikin pari kuukautta sitten. Välillä pitäen taukoja, välillä ehkä vähän turhankin tiheään kokeillen.

      Olen elänyt taaaaaas siinä uskossa, että ruuat sopivat ainakin ihan ok, koska YÖT OVAT OLLEET MELKO EHEITÄ. Eli olen mahdollisesti taas kompastunut samaan ansaan, josta aiemminkin kirjoitin: paha olo ja ruuan sopimattomuus saattaakin näkyä vain päivissä ja nukuttamistilanteissa, ei itse nukkumisessa (niin kuin ensimmäinen puolitoista vuotta todella vahvasti). Mutta hyväuskoisena olen taas vaan porskuttanut rotaatiossa eteenpäin. Luulen siis rehellisesti, että meillä on rotaatiossa yksi tai montakin sopimatonta ruokaa.

      Suureksi probleemaksi tämän rotaation purkamisessa taitaa muodostua se, että Pikkusankari ei tykkää niistä varmoista ruuista enää juurikaan, vaan huutaa päivät pitkät semmoisia makeita ruokia, jotka ovat rotaatiossa, mutta joita ei voi antaa kuin kerran pari viikossa (tyyliin banaani ja riisi-maissileivonnaiset, jotka on tehty laktoosittomaan voihin).

      Taustalla on siis luultavasti aika varmasti sopimatonta ruokaa. Ja ehkäpä sopassa on myös todella sitä normaalia voimakkaampaa uhmaa jne. Mutta ehdottomasti nyt pitäisi taas tsekata ruuat läpi. Apua… Kiitos Linda, kun herätit mut tähän todellisuuteen!

    • Anonyymi kirjoitti:

      Meillä oli ihan se sama, että yöt oli hyviä (max 2 herätystä, yleensä nukkui läpi yön, mutta yö oli vähän lyhyt, tyyliin 22-07)! Tilanne myös muuttui huonoksi pikkuhiljaa, sen takia varmaan ei heti hokattukaan tätä. Ja aluksi tosiaan näkyi vaan ne ruokavaliolaajennuksen hyvät puolet kun ruokahalu kasvoi, ruokahetket oli jotenkin stressittömämpiä ja lapsi maisteli kaikkea ihanan ennakkoluulottomasti. Me tehtiin siis sillai, että lapsi sai maistaa kaikkea (pl tunnetut superpahikset, esim maito, muna, ruis, pähkinät, tomsku, paprika…) jota kohtaan osoitti kiinnostusta, mitä me normaalisti perheessämme syötiin.

      Meillä kesän pahin pahis taisi olla naudanliha, koska monia muita silloin syötyjä on nyt kokeiltu uudestaan (vähän järkevämmällä ja systemaattisemmalla tavalla) eikä ainakaan pahoja oireita ole tullut. Olen myös palannut tapaan pitää ruoka- ja oirepäiväkirjaa, eipä sieltä ole mitään radikaaleja juttuja löytynyt, mutta voipahan palata tarvittaessa tutkailemaan tilannetta.

      Tsemppiä selvittelyyn!

      Linda

    • Emmi kirjoitti:

      Jep, meilläkin on nyt nuo yöt jotenkin ikää miettien aika lyhyitä eli aikalailla klo 21/22-06/07. Meillä on kanssa aika paljon tullut kerralla kokeiluun mutu-tuntumalla eli kerran, pari viikossa per ruoka vähissä määrin, eli on ollut kukkakaalia, parsakaalia, banaania, eri öljyjä, porkkanaa, juustoja. ja niin, että pari kolme kokeiluruokaa viikossa.

      Nyt vaan salapoliisit taas hommiin! Jeejee.

  3. Anonyymi kirjoitti:

    Olen se ensimmäinen kommentoija.

    Piti vielä lisätä, että omalla lapsellani on (vain) maitoallergia, ja niinä päivinä kun on saanut pienikin tilkka maitoa jossain ruuassa, niin on ollut to-del-la paljon kiukkuisempi, uhmakkaampi, hankalampi, itkuisampi ja väsyneempi. Saati sitten lapsellanne, jolla on monia allergioita ja refluksitauti.

    Olen itse päiväkodissa töissä, ja kyllä me olemme hyvin huolellisia lasten allergioihin liittyvien ruokavalioiden kanssa. Hienoa kuitenkin, jos koet että jaksat vielä kartoittaa pikkusankarin uhmakkuuden taustalta mahdollisesti löytyviä syitä! Kotihoito on kyllä arvokasta, mutta joskus kokonaisuuden kannalta päivähoidosta voi olla apua ja hyötyä. Toivottavasti löydät hyvän työpaikan, kaikkea hyvää ja jaksamista!

    • Emmi kirjoitti:

      Kiitos sanoistasi <3

      On hyvä kuulla samanmoisia kertomuksia allergioiden syistä kiukun taustalla. Ettei itseään ihan hulluksi taas ajattelisi…

      Niin, minullakin on mielikuva, että päiväkodeissa ollaan allergioiden kanssa tosi tarkkoja, mutta tietenkin sitten ne huonot kokemukset, mitä kuulee, tylppäävät hyvä kokemukset, vaikka tilastollisesti ne eivät merkittäviä olisikaan. Toivon, että löydämme sellaisen päiväkotipaikan Pikkusankarille sitten, kun se on ajankohtaista, että saame todella rauhallisin mielin jättää hänet sinne.

  4. Anonyymi kirjoitti:

    Meidän arki on hyvinkin samanlaista kuin teillä, ehkä hieman helpompaa nyt kun astmalääkitys on kohdallaa. Meillä levottomuus ja kiukku, pöljäily, uhmaaminen ja muu perseily:) hellitti kun huomattiin että poikasella ahdistaa eikä sen vuoksi voi keskittyä. Refluksin hoitoon oli jo tuolloin löydetty apu Zantacista, muut kokeillut lääkkeet aiheutti mm. pääkipua. Refluksi ja astma kulkee usein käsikädessä, joten teillekin voisi löytyä apu astmalääkkeistä.
    Kiukuttaa teidän puolesta kun neuvolasta ette tunnu saavan apua. Apua te varmasti kaipaisitte.

    HennaK

    • Emmi kirjoitti:

      Meillä aikoinaan kyllä epäiltiin astmaa tai astmatyyppistä oireilua, ja käytössä olikin muutamia kuukausia Vento. Välillä apua oli, välillä ei. Sitten sen käyttö jotenkin jäi. Täytyypä taas kaivella sitäkin juttua mietintään.

      Kiva, HennaK, että kommentoit 🙂 on kiva saada uusia näkökulmia asiaan tai ainakin muistutuksia eri tekijöistä tähän soppaan liittyen. Ja tietenkin on kiva tietää, millaisia tapauksia lymyilee blogin seuraajien joukossa 🙂

      Pitkiä hermoja teillekin tähän ihanaaaan arkeen…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *