Hae
Ready Steady Flow

Ei vain yhdenillanjuttu

Viimeisen puolen vuoden aikana muutaman kerran äitini ja
anoppini oli kertoillut ihan outoja juttuja: että Pikkusankari olisi vierailuillaan
muka kävellyt sängyn viereen, sanonut ”aa-aa”, pyrkinyt itse sänkyyn, ja saattanut
vieläpä nukahtaa silittelyn jälkeen tyytyväisenä Ihaatansa halaten (onneksi
tätä ei sentään tapahtunut joka visiitillä, ettei tuo Pikkusankarin
vieraskoreus ihan uskomattomaksi mene). Kuten aiemminkin todettu,
isovanhempi-visiitit ovat olleet mahdollisia vain Pikkusankarin hyvinä kausina,
joten sinällään ei kai tarvitse ihmetellä, että hyväoloinen taapero noin tekisikin.
Mutta eipä ollut Pikkusankari vanhemmilleen noin helppo ollut ollut ikinä,
myöskään niinä parempina kausinaan… 
Joten äidin ja anopin puheet jäivät meidän korvissamme pelkäksi
satuiluksi.
No, nyt on nukkumaanmenosatuilu muuttunut kotonakin
todemmaksi ja Pikkusankari on paljastanut tätä erilaista, outoa puoltaan myös
vanhemmilleen. Jospa nyt jo uskallan julistaa, että aiemmin raportoimani
itsenukahtaminen (kuudensadanneljänkymmenenkahdeksan yön jälkeen) ei jäänyt vain yhden illan jutuksi! Tuon illan jälkeen muuttui
nukuttaminen ja nukahtaminen suuresti. Ennen maagista yötä Pikkusankari ei suostunut
nukahtamaan kuin sylissä pystyasentoon heijausliikkeessä ollen. Mutta viimeisen
kuukauden ajan hauiksemme ovat saaneet lepoa: Pikkusankari lasketaan
iltatoimien jälkeen sänkyyn, luetaan Nalle Puhin hunajaunista ja jäädään hänen
viereensä köllimään, tarvittaessa rauhoitellaan sanoilla tai silityksellä, ja
poistutaan hänen nukahdettuaan (jos poistutaan; välillä unisadut ovat todella
UNIsatuja…).

Se, mikä on aiheuttanut ihmetteleviä hymyjä ja hymähdyksiä
kadun vastaantulijoilla, on ollut kohta kaksivuotiaamme nukuttaminen rattaisiin
päikkäreille, kun jalat roikkuvat rattaiden ulkopuolella nilkoista lähtien (jaloille
jatko-osan keksiminen on miehellä mietinnässä…). Siinä tulee itsellekin hieman
outo-äiti-fiilikset, kun yritän tosissaan saada Pikkusankaria nukahtamaan, ja
hän sen kun huutelee ihmisille ”moi!”, ”anna pallo!” tai ”auta maailma!”. No, rattailla
lenkkeily on ollut meidän ainoa todellinen vaihtoehto sylissä nukuttamiselle,
joten sitä on käytetty pakon edessä näin pitkään.
Mutta ilolla kerron uutta tämänkin asian tiimoilta: meillä
on nukuttu jo viidet päikkärit sisällä! On ollut niin hyviä (apua, voinko
kirjoittaa oireettomia!) päiviä, että Pikkusankarilla on ollut kärsivällisyyttä
sisänukuttamiseen. Huonoina päivinä väsykiukku oirekiukun kanssa on aivan mahdoton
yhtälö yrittää mitään sisänukuttamisia millään
silittely-vieressäistumis-toimilla. Päiväthän ovat tuolloin täynnä pahan olon
purkamista, kiukuttelua, keskittymisvaikeuksia, levotonta liikuskelua ja pipin
valittamista. Mutta muutaman viimeisen viikon aikana Pikkusankari on tehnyt
jotain aivan ennen kuulumatonta: kun hän tuntee itsensä väsyneeksi, hän tarttuu
äitiä kädestä, sanoo ”lepo” ja sitten marssimme yhdessä sänkyyn tai sohvalle kainaloittain.
Vaikka näin on tapahtunut jo monta kertaa, liikutun vieläkin joka kerta (ja
saan Pikkusankarilta hölmistyneitä katseita). On ällistyttävän upea tunne
tajuta, että omalla lapsella on tällä hetkellä niin hyvä olo, että hän jaksaa
tarkkailla kehonsa signaaleja, pystyy tunnistamaan oman väsymyksensä ja
toimimaan järkevästi sen poistamiseksi sekä olemaan paikoillaan monia
minuutteja.

6 kommenttia

  1. Mammamarian kirjoitti:

    Auta maailma 😀 Miä nauroin ääneen tossa kohdassa, ja sain kyyneleet silmiin tossa lepo-kohdassa. Teillä on ihania uutisia tällä hetkellä!! Kumpa näin jatkuis teillä aina!

    • Emmi kirjoitti:

      Pikkusankarin vointi on onneksi pysynyt hyvänä, mutta perheemme koki muutama päivä sitten kaamean tragedian, josta nyt sitten vuorostaan toivumme…

  2. Anonyymi kirjoitti:

    Ihana kuulla!

    Meillä on nyt hoidossa toinen 1,5v lapsi, joka sanoo "syödään" kun hänellä on nälkä ja "aa aa" kun on väsynyt ja haluaa päikkäreille. Siis ei mitään saumaa, että meidän samanikäinen lapsi olis ikinä toiminut näin! Meidän lapsi inhoaa syömistä, hänet pakotetaan pöytään tai syödään millon missäkin lattialla tms ja kun väsy iskee niin riehuminen vaan pahenee. Mikä on tempperamenttia mikä pahaa oloa. En ehkä edes halua ajatella.

    Tsempit, ja nauttikaa!

    Linda

    • Emmi kirjoitti:

      Joo, toi on kyllä aika rasittavaa, kun lapsi ei halua syödä, vaikka on nälkä, eikä nukkua, vaikka on väsynyt. Meillä on yleensä aika selkeä tuo erottelu hyvien ja huonojen kausien aikana Pikkusankarin käytännöissä, vaikka tulista temperamenttia Pikkusankariltakin löytyy…
      Tsemppiä teillekin!

  3. Anonyymi kirjoitti:

    Pakko kirjoittaa vaikka vanha tekstisi onkin. Sain paljon vertaistukea sun ja anujohannan blogista. Synnytin 10.6 pienen keskosen jolla todettiin esofagusatresia ja leikkaus tehtiin 1 vrk ikäisenä. Muuten kaikki meni hyvin mutta nyt ollaan tayssissa refluxi oireiden takia. Eilen tähystys jossa kaikki on hyvin mutta tänään pH mittaus refluxin varalta. Täälläkin vähätellään oireita esim hoitajat mutta se äidinvaisto sanoo että refluxia on eikä vaan "vauvojen ja keskosten syömisongelmia" oireina meillä on ruuan jälkeen 1-2 h levottomuus, hikka, itku, pystyasennossa olemisen halu, pään veto kaarelle taaksepäin, nieleskely, röyhtäisyt yms. Ei palauttele eli mielestäni silent refluxi. Teidän blogien ansiosta olen ollut täälä tänään aika päättäväinen vaikka oireita on vähätelty. PH mittaustakaan ei meinattu tehdä, nyt onneksi menossa parasta aikaa. Poika on nyt keskos kprvikkeella joka sopii hyvin, tai no mistä mä tiedän kun näitä oireitakin näin on. Syö silti hyvin ja nukkuu mutta ruuan jälkeinen olo on sydäntä murskaavaa katseltavaa. Ja voi kun tulevaisuus pelottaa että mitä allergioita voi tulla. Toki eipä niitä kai saisi etukäteen murehtia.. mutta kiitos tästä vertaistuesta blogin muodossa 🙂 ! T. Hanna-kaisa

    • Emmi kirjoitti:

      Hanna-Kaisa, kiva, että kirjoitit! Bloggerin avulla onneksi näkee kaikki kommentit helposti, myös vanhoihin teksteihin tulleet!

      Olen kyllä huomannut, että tässä sairauskombossa vertaistuki on äärimmäisen tärkeä, sillä vähättelyyn törmää melkein väistämättä! 🙁 Edelleen. Vaikka yhdistykset tekevätkin hienoa työtä lisätäkseen tietoutta.

      Hienoa kuulla, että olet jämpti siellä! Niin pitääkin olla! Minäkään en osannut aluksi olla tarpeeksi omapäinen, mutta nyt todellakin pintani on kovettunut ja auktoriteettiusko kokonaan hiipunut.

      Toivottavasti teillä asiat selviävät ja saatte asianmukaista apua! Koska olet tietoinen jo noinkin varhaisessa vaiheessa näistä jutuista (me elimme ensimmäiset 7kk täysin tietämättöminä), niin uskon, että vaikka mitä teille tällä sairaussaralla annettaisiin, niin selviätte kyllä! Mekin olemme selvinneet näiden kahden monimutkaisen tapauksen kanssa <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *