Hae
Ready Steady Flow

Usko tai älä

Pirullinen kaverikaksikkomme refluksitauti
ja allergiat eivät jätä meitä rauhaan melkeinpä missään arkisissa toimissa.  Koko Pikkusankarin perheen Tellus pyörii
Gastroesofagiaalisen auringon ympärillä. Joidenkin läheisimpienkin ystävien on
vaikea ymmärtää, että meidän kuulumisiamme kyselemällä ei saa vastaukseksi juuri
muuta kuin vuodatuksia, jotka liittyvät Pikkusankarin sen hetkiseen vointiin.
Se nyt vain on hyväksyttävä. Edes silloin, kun Pikkusankari leikkii kiltisti
pehmopingullaan ja kun äidin paita on oikein päin päällä, meillä ei eletä
normaalia elämää, vaikka normaalilta se vaikuttaisikin. Myös hyvänä jaksona
joka ikinen Pikkusankarin suupala on vahdittava ja mietittävä; lähes kaikki ruuat valmistettava
itse; eväät pakattava mukaan minne ikinä mennäänkään; lääkkeet muistettava
antaa; ruokahetket suunniteltava niin, että Pikkusankarille koituisi
mahdollisimman vähän mielipahaa muiden maistellessa eri herkkuja kuin hän; on
oltava valmis missä vain puolustamaan juuri oksennuksen lennättänyttä lasta sosiaalisilta
tölväisyiltä… 
Erilaiset syy-seuraus-suhteet ja
korrelaatiot ovat aina herkullisia spekulaatioiden aiheita. Rakastan itsekin
niitä! Silti, uskokaa vain, en keksi vain keksimisen ilosta Pikkusankarin
käyttäytymisen ja refluksitaudin oireiston keskinäisistä suhteista mitä vain
aivohöttöä, jolla sitten voin perustella lepsua kasvatustapaani tai
Pikkusankarin huonoa ja outoa käytöstä. Kyseessä olevia (naurettavilta
kuulostavia) asioita en enää edes yritä selittää kenellekään, joka ei ole
refluksitautisen kanssa elänyt. Siitä seuraisi vain nauruntörähdyksiä,
epäileviä katseita ja kuuntelijan elekielestä tulkittavaa ”tuossa jutussa on kyllä
pikkuisen selityksen makua”-piiloasennetta. Mutta nyt, mainitsen näistä
refluksitaudin huonon jakson ja Pikkusankarin käyttäytymisen syy-seuraussuhteista
muutaman ehkä helpoimmin tajuttavan
Olemme aivan konkreettisesti monesti
todenneet, että refluksitaudin huonossa vaiheessa Pikkusankari inhoaa
ruokalapun pitämistä, leuan alta narutettavan pipon pitämistä ja lämmintä
ruokaa. Ei onnistu vaikka ruokalapussa hyppisi kolme elefanttia, pipo olisi
kuinka Hilfigeriä tahansa tai ruokaillessa Tiivi-Taavi ja Laa-Laa vinkuisivat
läppärillä. Huonona jaksona korostuu myös se, että Pikkusankari ei voi sietää
ruokaa, jossa on kokkareita; sen pitää olla nelikuiselle syötettävän sileää tai
sitten reilusti sormiruokaa, ei mitään siltä väliltä. Ruokailu saattaa
muutenkin olla monta tuntia kestävää ihmeellistä rääppimistä: Pikkusankarilla
on jatkuvasti nälkä, joten hän kirjaimellisesti roikkuu jääkaapin kahvassa koko
ajan, pyytää kaikkea mahdollista ruokaa, mutta kun ruoka tulee naaman eteen,
syöminen ei onnistukaan. Hän saattaa myös haluta todella usein ja paljon kylmää
juotavaa.
Näiden Pikkusankarin tahtotilojen
mukaan toimiminen ei ole lapsen jokaisen erilaisen halun pompottelemana
olemista, vaan oireiden lievittämisen kannalta totisinta totta: refluksikoilla kurkku
on kipeänä ja ajoittain jopa tulehtunut jatkuvasta mahahapon edestakaisin
seilaamisesta. Kurkun ulkopuolelta(kaan) koskettaminen ei silloin tuntune
hyvältä, kylmä ruoka turruttanee kipua paremmin kuin lämmin ja kökkäreet
tuntunevat inhottavilta niellä. Syöminen saattaa ylipäätään olla kivuliasta ja
hankalaa. Kaiken lisäksi kipujen tuoma tuskainen yleisolo ei helpottane
yleisestikään mihinkään asiaan, kuten syömiseen keskittymistä.
Suurta ihmettelyn aihetta
tuttavapiirissä on herättänyt aina Pikkusankarin tapa hakata päätään
kaikkialle, välillä niinkin kivoihin paikkoihin kuin tv-tason superteräviin
kulmiin. Siinä valitettavasti veri on lentänyt. Mutta poikamme ei ole tyhmä
eikä allergologimme mukaan neurologisista häiriöistä kärsiväkään. Viimeisimmän
lääkekuurin aikana selvisi todennäköisin syy tikkana olemiseen, kun luojan
kiitos Pikkusankari on oppinut kertomaan kivuistaan: Pikkusankari kärsii
lääkkeen sivuoireena päänsärkyä. Ja kyllä, päänhakkaamisia on ilmennyt juurikin
enimmäkseen lääkekuurien aikana… Ja toki muulloinkin keskivertolasta enemmän,
sillä refluksitautiin ja allergioihin liittyvä nenän kutina voi tuottaa
samanlaista päänpaukuttamiskäyttäytymistä.
Pikkusankari on aina myös
tunkenut aktiivisesti sormia suuhun, korviin ja nenään paljon enemmän kuin terveet
kanssalapset. Vaikkakin näitä säännöllisin väliajoin meille ehdotellaan, kyse
ei ole (vain) huonoista tavoista, ei parin vuoden taukoamattomasta hampaiden
tulosta eikä korvatulehduskierteestä, vaan siitä, että ne samaiset hapot
kiusaavat muitakin nielukanavan osia, ja poikamme yrittänee epätoivoisesti
saada inhottavaa tunnetta kaavittua käsillään pois.
Ja kyllä, allergologimme sekä
kymmenet vertaistukirefluksiperheet ovat näistä ja kymmenistä muista vieläkin
ihmeellisimmistä huomioista samaa mieltä. Usko tai älä.

6 kommenttia

  1. Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä! Oon tosiaankin samaa mieltä! Täytyis varmaan hankkia yhdistyksen kautta lapsille t-paidat, joissa lukis jotain tyyliin: "Olen refluksilapsi. Siksi teen näin ja näin ja näin." Sen verran itseänikin usein ärsyttää kun kukaan ei tajua. -Sg-

  2. anujohanna kirjoitti:

    Tai meille koko ajan hoetaan sitä, että meidän pitää liikkua enemmän kun meillä niin takertuva, ujo lapsi. Hän kun reagoi taas niin, että on tosi takertuva, riippuva, epäsosiaalinen ja syrjäänvetäytyvä, kun on huono olo. 🙁 Ihmiset ovat välillä vaan niin idiootteja! Anteeksi kielenkäyttö. Ottaa vaan päähän välillä niin paljon typerät kommentit, ihan kuin ei olis muutenkin arjessa jo tarpeeksi, että sen lisäksi tarvitsee vielä kuunnella tuollaisia…

  3. Anonyymi kirjoitti:

    Meidän lapsi työntää kutinoissaan sormia kurkkuun, jolloin hän "ihan selvästi vain kerjää huomiota"… Lapsi siis alle puoltoistavuotias…

    T.linda

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *